keskiviikko 8. elokuuta 2012

Voi...!!!


Opiskeluni aiheuttavat taas vaihteeksi harmaita hiuksia ja verenpaineen nousua tähtitieteellisiin lukemiin. Kirosanat eivät riitä. Mutta en anna periksi. Kyllä minä nämä saamarin opinnot paketoin vaikka mikä olisi. Kyllä korpeaa kun vastustaa ja pitää miettiä asioita uusiksi, eikä ole minusta kiinni. Mutta minähän valmistun, ihan varppina! Huomenna onneksi asiat selkiytyvät ja pääsen asiassa eteen päin. Luojan kiitos!


Hyvä puoli asiassa on, että nyt on ihan pakko laittaa työhuone kuntoon ja linnottautua sinne tekemään hommia. Tuleepahan sekin kammio käyttöön. Löysin Välivainion K-Raudasta haluamaani tapettia, joten saan unelmani raitaseinän, oijoi. Kehyksiä olen hankkinut jo ajat sitten, pitäisi vaan laittaa niihin kuvia ja heittää seinälle. Kuitenkin tärkein on raivata ylimääräiset roinat mäkeen ja luoda tilasta minulle sopiva. Kaksi työpöytää siellä jo on, toisen on valloittanut Inssiltä saamani pöytäkone. Yläkerran kuvaus on vielä tekemättä, se tulee myöhemmin, kunhan inspiroidun tarpeeksi.


Mieli tekisi ostaa koulutarvikkeita, kun joka pulju niitä mainostaa ja jotenkin se kuuluu syksyyn ostaa uusia kyniä, kumeja ja muita härpäkkeitä. Ensin hoidan tärkeämmät jutut pois ja tämän kirotun alkavan flunssan pois kiusaamasta. Ehkä pitäisi myöntyä valkosipulille, yäk!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti