sunnuntai 12. elokuuta 2012

Tämä on syksyä nyt

Valosta on tullut erilainen, kylmempi. Kesä on siis ohi. Koulu sentään on alkanut lupaavasti, yskä kiusaa edelleen ja sekös ottaa päähän. Tiistaina olisi treenit, mutta pahasti näyttää siltä, että ne pitää siirtää toiselle päivälle. Mitenkä tässä laulaa, jos yskittää?


Sormia syyhyttää kokeilla eri smoothiemakuja, viimeisin tuotokseni tosin oli minusta jotenkin... Plääh. Vadelmia, persikkaa (purkista), jugurttia ja appelsiinimehua. Ei jatkoon. Onneksi Inssi tykkäsi ja nakitin litkun tuhoamisen hänelle. Tarvitsen lisää jugurttia ja jotain muuta. Tuotekehittely jatkukoon.

Lisäksi bongattuani koruaskarteluvermeitä haluan päästä räpeltämään, vaikka hienoisesti mietityttää tuleeko siitä mitään. Vaikka loppujen lopuksi homma ei ole mitään rakettitiedettä. Ehkä kolme paukapääkissaa vaikeuttavat asiaa, jos pöydällä on läjäpäin helmiä ja muuta jännää härpittävää.


Aargh, tekee mieli salaattia. Pitää huomenna kotiuttaa kauppareissulta rehukuorma, osaisinpa tehdä yhtä ihanaa kanasalaattia kuin Kauppuri5:sessa. Jos joku oululainen ei ole kokeillut, niin käykää ihmeessä! Muutenkin kyseisen raflan eväät ovat taivaallisia. Tänään meinasimme käydä testaamassa thairuokaa, mutta päädyimme lähipitserian antimiin, tunnustan Kotipizzan Kotzonen maistuvan. Eilen tein tortilloja broilerin jauhelihasta, en ihastunut. Tykkään tortillojen täytteenä eniten broiskun filesuikaleista. Nyt kehoni huutaa salaattia, Lidlistä löysin muuten ihania krutonkeja, joita on kiva ripotella tuotosten sekaan. Nam nam nam!
Pitänee tehdä voileipä iltapalaksi kun puhun kuola valuen ruuasta. Teetä pitäisi varmaan juoda kun on tämä saakelin flunssa. Löysin Cittarin hyllystä monen hehkuttamaa Clipper-teetä, makuna appelsiini-kookos. On muuten hyvää!


Pitänee käydä ostamassa lisää, Cittarin valikoima oli melko rajallinen, mutta muistaakseni Kuudes Maku (ent. Punnitse ja Säästä) myy vaikka ja mitä laatua tätäkin merkkiä. Clipperillä on teen lisäksi valikoimissaan kahvia ja kaakaota. Kuudes Maku on yksi niitä petollisia kauppoja (äidin kanssa nimitämme kaikkia vastaavia Stockan juustotiskeiksi, siellä kun sekoaa kaikista ihanuuksista), ihania kuivahedelmiä, pähkinöitä ja ne salmiakkijauheessa pyöritetyt jugurttilakut, oi taivas!

Nyt on kyllä pakko saada kuppi teetä ja iltapalaa. Ei tätä höpötystä muuten kestä.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, toivottavasti säästytte syysflunssalta!

2 kommenttia: