perjantai 31. heinäkuuta 2015

Sometimes I feel like screaming

Hyvä tuurini jatkuu. Sain tuomion insuliinille. Yäk.
Joka ilta pitää pistää tietty määrä epäilyttävän näköistä mönjää suoraan reiteen. Neula näyttää piikkikammoisen silmään rautakangelta ja pala nousee kurkkuun, mutta ekaa kertaa lukuunottamatta ollaan menty kuivin silmin. Silloin voinee todeta itselleen että olet sinä kova likka, päin pelkoa vaikka ahdistaa vietävästi. Onneksi tätä iloa kestää tasan niin kauan kuin raskauttakin. Loppusuoralla kun ollaan, alle kaksi kuukautta laskettuun aikaan, jännää! (piti ihan tarkistaa kauanko tähän maagiseen päivään on vielä aikaa ja tickeri sanoo tänään 51 days to go).

Koti on kuin hirmumyrskyn jäljiltä, vaivaisena ja kipeänä en jaksa enkä voi siivota. Pelkkä käveleminen on tuskaa, joskus paikallaan oleminenkin on hankalaa kun sattuu sopiva asento. En siis ollenkaan harmittele että synnytys on hetki hetkeltä lähempänä!

Huomenna olisi tiedossa kirpparireissu, sen mitä kunto kestää. Elpu tarvitsee fleecehaalarin vanhan jäätyä pieneksi. Ideaparkissa olisi pari vaihtoehtoa, mutta tsekataan kirpparit ensin, jos löytyisi käytettynä.

Muuten elo kulkee samaa rataa, aika yksitoikkoista sinänsä. Pesänrakennusvietti nostaa päätään ja elän toivossa että saisin tehtyä edes osan suunnittelemistani jutuista ennen kuin T2 putkahtaa maailmaan, kuten makuuhuoneen ja vaatekomeron räjätys. Muutenkin koko huusholli huutaa siivousta, rymsteeraamista ja yleistä huolenpitoa. Eikä täällä nyt sentään asuta tunkiossa, mutta tavarat ovat levällään ja semmoista normisotkua. Lisäksi makkariin pitää tehdä säätöä, että sinne mahtuu neljä henkeä. Pahempi puoliskoni haluaisi siirtää Elpun omaan huoneeseen, mutta minä en siihen taivu ja Elpukin haluaa nukkua yönsä mieluimmin meidän välissä, joka on minusta ihanaa, miehestä ei. Tähän siis syynä se, että Elpu tuppaa potkimaan unissaan miestä eikä minua.

Välihuomautus: String-hylly on muuten edelleen osina keittiössä, eikä suinkaan seinällä.

Minua ei arvatenkaan ole haitannut viileä kesä, enpähän ole turvoksissa juuri yhtään. Lisäksi olen hyvällä omatunnolla katsonut Netflixistä kesän hittisarjaa Miss Fisher's Murder Mysteries. Ihan huippu! (Minähän siis haluaisin poliisiksi, mutta huono näkö ja rasitusastma estävät, alan siis toivon mukaan tatuoijaksi) Oletteko katsoneet sarjaa? Mitäs pidätte?

(kuva: Googlen kuvahaku/ Tv guide)


Syksy on vähän väliä mielessä, arvatenkin. Eikä tosiaan tämä "kesä" ole ollut sellainen kun sen voisi luulla olevan. Noh, mansikoita on syöty, samoin uusia perunoita ja sipulia, on grillattu ja leikattu ruohoa, piirretty katuliiduilla, kirottu sääskiä. Ostin jopa litran kant(t)arelleja, minä joka inhoan sieniä! Onpahan tehty sellainenkin itsensä ylitys, niistä vahveroista kun tuli kaksi kastiketta ja olen todistetusti syönyt molempia. Huu. Parhaat sienet ovat edelleen mielestäni niitä vaahtokarkkeja. Kunhan synnytys on takana ja olen kotona taas, niin voi jumankekka että syön antaumuksella salmiakkia, maksalaatikkoa ja muita ihania herkkuja. Veriryhmäni muuttunee B+:sta ammoniumkloridiksi.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Come feed the rain

Tiedättekö sen tunteen kun suoraan sanoen vituttaa niin että itkettää? Se tunne iski keskiviikkona purkaessani vinoon mennyttä tikkiä. Huomasin reiän. Ompelukseni rinnassa on iso reikä. Kissa on syypää, en tiedä mikä niistä, mutta on kuitenkin. Samoin toinen hiha oli mallia reikäjuusto. Halusin pahimmassa kiukkupuuskassani silpoa mekontekeleen tunnistamattomaksi tai tuikata sen näyttävästi tuleen. Noh, raakile on ja pysyy kammiossani, siitä tulee joskus maailmassa hame. Sovitaan niin.

Koska mekko meni reisille, piti äkkiä kehittää toinen tilalle. Joten Ideaparkiin ja alennusmyynteihin. Lopulta löysin sieltä mistä en halua ostaa, eli Henkalta, persikanvärisen maksimittaisen sifonkirätin. Ei maksanut paljoa, joka oli niitä harvoja vaatimuksia mekkoa kohtaan. Ärsyttää.

Noh, mekko palveli ja otti vastaan aika monta tahraa. Nyt samainen kolttu majailee pyykkikorissa. Kuitenkin itse juhlat olivat onnistuneet ja Elpukin jaksoi hurmata kansaa vierailumme ajan. Meikäamatsoni pääsi nuohoamaan nuotinvieruksia, kun äkkiä lavalta kuulutettiin "Tulepa Phoenix tänne lavalle ja vetäise meiän (eli bändin) kanssa Fool for your loving!" Vedinhän minä, täydestä sydämestäni, Elpu oli ennen meikäläisen äänen kuulumista vetänyt kiltisti sikeitä rattaissaan, mutta silmät rävähtivät auki heti kun korviin kantautui tuttua laulua. Lapsiparkaa on siis kidutettu meillä musiikillisesti ennenkin. Tulkinnastani pidettiin ja sain positiivista palautetta, eräs vieras kertoi saaneensa kylmiä väreitä, oletan ettei kauhusta. Kiitos siis pojat siellä lavalla, teitte minut hyvin iloiseksi!

Muutenkin koko reissu oli onnistunut supistuksista ja kolotuksista huolimatta, hotelli oli hyvä ja voisin mennä sinne toistekin, kyseessä siis Norlandia. Suosittelen. Ruoka oli hyvää, ilmat suosivat, ostin muutamia kivoja juttuja, sekä tietty sain mukaan roppakaupalla hyviä muistoja. Perheen ensimmäinen yhteinen kesälomareissu. Elpulla oli kivaa, vaikka aina ei saanutkaan tehdä kuten huvitti. Kääpiön mielestä kaikkein hauskinta taisi olla Koskikeskuksen leikkipaikka, tai yleensäkin kaikki liukumäet missä vain. Oli varmasti myös kivaa syödä jätskiä joka päivä ja hyppiä sängyllä. Automatkat taas olivat Elpusta vähemmän kivoja, kun joutui istumaan paikallaan ja tyhmä iPad ei aina halunnut viihdyttää halutulla tavalla eikä äiti voinut istua takapenkillä. Mokoma vielä ajoi välin Viitasaari-Pyhäjärvi, ettäs kehtasi.

Jospa pääsisin pian takaisin Tampereelle ja lauluhommat kelpaisivat myös. Mansessa tutustuin liikkeeseen nimeltä Tiger ja se on saatava tännekin! Sinne jäi vielä monen monta kivaa juttua, ostin sentään naulakon, magneetteja jääkaapinoveen ja koriin ilmestyi vielä kirja Elpulle, tiimalasia muistuttava turhakehärpäke sekä saippuakuplapyssy. Lapseni kun rakastaa saippuakuplia enemmän kuin vanhempiensa keuhkot kestävät. Olen heikkona edesmenneen Tiimarin sukulaisiin ja Tiger on ihan mahtava, näin kertakokemuksen perusteella. Onneksi edes Indiska tulee ensi vuonna tänne, jee.

Nyt palataan arkeen ja jatketaan odotusta, kohtahan tämäkin on ohi. Enää 2 ja puoli kuukautta. Tai 76 päivää. Hui.