Vihainen leski perustuu Minna Lindgrenin romaaniin, jonka näytelmäksi on sovittanut Merja Larivaara ja ohjannut Taru Mäkelä. Mustalla huumorilla sävytetty tarina kertoo ystävyydestä, itsenäistymisestä ja uuden suunnan löytymisestä elämän viimeisillä vuosikymmenyksillä.
Näytelmä kertoo leskeksi jääneen Ulliksen (Anneli Niskanen) päätöksestä alkaa viimeinkin elää. Vuosia omaishoitajana ja ennen sitä äitinä ahertanut Ullis on hurjistunut miehensä Ollin poismenon jälkeen ja haluaa viimeinkin elää aivan itselleen. Ystävät rempseä Pike (Annina Rokka), hippimäinen Hellu (Tuula Väänänen) ja Hellun veli Valtonen (Pentti Korhonen) tsemppaavat Ullista uuden edessä, joka kauhistuttaa Ulliksen lapsia Markoa (Timo Pesonen) ja Susannaa (Anne Syysmaa), jotka mieluimmin sysäisivät äitinsä hoitokotiin ja laittaisivat perinnön jakoon saman tien. Tämä ei Ullikselle käy, vaan Ullis laittaa koko kuvion sekaisin, ja vaikuttaa lastensa mielestä seonneen täysin.
Kuvioon myös ilmaantuu alkumetreillä Elvis-serenadin esittävä Kari Kirjosiipi (Alpo Puhakka), joka vie Ulliksen jalat alta ja tekee leskemme mieleen pysyvän muistijäljen. Ullis käy hotjoogassa, etsii lantionpohjanlihaksia, opiskelee italiaa ja lopulta päätyy kampaamoon piristämään kuontaloaan.
Uusi rohkea tyyli ei käy Markon ja Susannan mieleen, mutta Ullis antaa lastensa touhottaa, eikä lähde uraohjusjälkeläistensä kelkkaan. Perkele, hän toteaa. It's raining men! Carppe daim! Hihkuu Pike ja kertoo saaneensa Valtoselta satiaisia karaoke-baarin melskeessä. Ullis uudistaa koko lookinsa, käy vähemmän onnistuneilla sokkotreffeillä, myy suureksi käyneen rivitalo-osakkeensa ja ostaa kompaktin cityasunnon kantakaupungista. Kiinteistönvälittäjä Sami Siltanen (Antti Launonen) osallistuu jälkimmäiseen projektiin hipsterinuttura heiluen ja Ulliksen jälkikasvu saa lisää kauhisteltavaa, Ullis vielä kehtasi lahjoittaa Siltaselle Ruska-astiastonsa! Kylläpä viiraa.
”Minä olen kuulkaa 74-vuotias terve ihminen ja minulla on ensimmäistä kertaa päätäntävalta ja vastuu ainoastaan omasta elämästäni, ja sen mukaan minä jumalauta aion elää.” Toteaa Ullis ja siinä kohtaa allekirjoittaneen sydänalassa värähti kovaa. Elämä on tässä ja nyt, ei huomenna, ensi vuonna tai viime viikolla.
Vihainen leski kosketti minua todella, nauroin vatsalihakset krampissa kiroileville senioirelle ja hurrasin mielessäni rohkealle Ullikselle. Elä! Nauti! Levitä siipesi! Anna mennä Ullis!
Näytelmässä ehditään myös vierailla hoitokodissa, jota pyöritetään kuin suuryritystä ikään ja meininki on sen mukaista. Ullis ei arvatenkaan jää pidemmälle vierailulle, vaan johtaa laitosvanhukset kapinaan We will rock you:n tahdissa ja poistuu omiin neliöihinsä lastensa pettymykseksi. Lopulta myös Kari Kirjosiipi ilmestyy takaisin hautakivikauppojen merkeissä ja Ullis saa liihottaa kevein askelin auringonlaskuun.
Kokonaisuudessaan näytelmä oli erinomainen kokonaisuus huumoria, elämän rajallisuutta ja tervettä tsemppaavaa kiukkuista naisenergiaa. Kannustin hiljaa penkissäni Ullista, hyvä! Elä! Levitä siipesi!
Käykää siis hyvät ihmiset katsomassa. Kiroilua näytelmässä oli runsaasti, mutta se ei meikäamatsonia haitannut lainkaan, päinvastoin. Pidin, todella pidin, sanoma kosketti minua ja vielä jatkossakin liikutun muistaessani rohkean Ulliksen, joka löysi itsensä, elämän ja onnen.
(Kuva: Oulun teatteri)
