lauantai 30. toukokuuta 2020

Kesää kohti

Eilen kauneusteemaista myöhäisiltaa viettäessäni keksin tehdä aiheesta postauksen, koska miksi ei!

Tämä postaus sisältää tuotesijoittelua ilman kaupallista yhteistyötä minkään tahon kanssa.

Koska kesä on viittä vaille täällä, ellei peräti jo saapunut, pitää minunkin kaivautua toppavaatteideni uumenista ja ottaa ihonhoitoon sekä muihin kauneushommiin toisenlainen ote. Ihoni on kalpea kuin pakastebroilerilla, ei siinä mitään, olen luonnostani vaaleahipiäinen muutenkin. En harrasta auringonottoa, koska palan tosi helposti, joten aurinkosuoja on ystävä. Jos päivetystä tarttuu, niin sitten tarttuu, mutta en ala makaamaan nurtsilla tarkoituksenani saada väriä nahkaan. 

Toinen juttu on jalat. Talven karvasaappaissa ja villasukissa hautuneet tassut tarvitsevat huomionsa, eli kuorintaa, raspausta ja ennen kaikkea rasvausta. Jalkakylpy on harvinaista herkkua, kuten arvata saattaa, mutta kunnon lämmin suihku ja etenkin sauna on hyvä keino pehmitellä jalkojen korppuihoa. Sitten raspausta ja kuorintaa tarpeen mukaan, yöksi tuhtia kosteusvoidetta ja puhtaat puuvillasukat, niin aamulla jalat ovat todella pehmeät. Hyvää voidetta tähän(kin) tarkoitukseen on Dermosil Vitamin E Extra-voide, joka on hoitanut talven aikana käsiä, jalkoja ja muita erityisen kuivia kohtia itse kunkin vartalolla. Kannattaa myös kiinnittää huomiota kynsiin ja hoitaa mahdollisia ongelmia niiden vaativalla tavalla. Viilaus ja leikkaus, sekä kiva kynsilakka piristävät kummasti. Etenkin näin sandaalikauden alkaessa kirkkaat värit ovat kiva yhdistelmä mahdollisen päivetyksen kanssa.

Jalkateristä päästäänkin sääriin ja vähemmän hehkeään aiheeseen, eli niihin karvoihin ja niiden poistoon. Poistotapoja on monenlaisia, itse suosin zero waste-hengessä höylää nimeltään Geisha Shaver Butterfly. Ostin omani pretty.fi:stä, saman sarjan höyliä on saatavilla kyseisen kaupan lisäksi ainakin Ruohonjuuressa, sekä aivan perus Prisman kempparissa. Itse höylä maksaa noin 20-25e, ja se on käytännössä ikuinen. Terä on vaihdettava (ja helkkarin terävä), pretty.fi:ssä viiden terän pakkaus maksaa alle 4e. Terät voi käytön jälkeen viskata metallinkierrätykseen, itse höylä jää tietenkin käyttöön. Suomeksi sekajätettä ei tule lainkaan, toisin kuin muovisista höylistä, ja itse kone kestää hyvällä pidolla loputtomiin. Höylää tulee käsitellä oikein, eli sen pitää päästä kuivumaan kunnolla käyttökertojen välissä, muuten se ruostuu. Oma höyläni odottelee vuoroaan kylppärin hyllykössä pystyasennossa ja kuivaan sen ravistamalla kevyesti, sekä avaamalla terää piilottavat läpät ja puhaltamalla vesipisarat pois terän päältä. Käyttö vaatii opettelua, sillä terä on oikeasti terävä ja tekee haavan todella helposti. Höylää kuljetetaan ihoa pitkin, sitä ei saa painaa ihoa vasten! Kannattaa myös kuoria iho ennen sheivaamista ja käyttää sheivaussaippuaa (senkin hankin prettystä), kannatan myös erillisen palasaippuan käyttöä terän puhdistamiseen sheivaamisen aikana. Itselläni on pieneksi käytetty saippuanjämä, jota tavallaan "viillän", eli pyyhkäisen sen reunaa höylällä sivusuunnassa, esimerkiksi kun siirryn jalalta toiselle. Sheivaamisen jälkeen pyyhkäisen terän vielä saippuapalaan, huuhtelen sen ja laitan kuivumaan. Jalat kuivaan erilliseen puhtaaseen pyyhkeeseen taputtelemalla kevyesti, sen jälkeen levitän ohuelti aloe-geeliä, suosikkini on k-kosmetiikan puolelta Holika Holika Aloe 99% Soothing Gel. Toinen hyvä tuote on RFSU:n Ingrown hair cream, joka on tarkoitettu alkujaan muille kehonosille, mutta jeesaa myös säärien kanssa, jos ongelmana on sheivaamisen jälkeen sisäänkasvaneet karvat ja sen myötä ihoärsytys, kuten minulla (varmaan halusitte tietää!). Sheivattua ihoa kannattaa kosteuttaa ja kuoria säännöllisesti, kuten toki muutakin kroppaa.

Olen kuullut myös hyvää sokeroinnista, jota ajattelin kokeilla kesän aikana. Epilointi ja vahaus eivät nappaa ollenkaan, mutta sokerointi tuntuu vähemmän kamalalta vaihtoehdolta. Lisäksi se sokerimassa on kompostikelpoista tavaraa, ainakin maahantuojan mukaan, joten sekin vielä. Saas nähdä mitä kaikkea vielä keksin!

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Ja elämä jatkuu

Niinhän siinä kävi, pääsykokeeni jäivät tänä vuonna ensimmäiseen kierrokseen ja toinen jäi haaveeksi. Eli nyt pitää odottaa kokonainen vuosi seuraavaa yritystä. Toki olen pettynyt ja harmittaa, mutta en ainakaan vielä ole itkenyt silmiä päästäni ja vaipunut sellaiseen kriisiin kuin luulin. Eihän tässä käynyt niin kuin olin toivonut, mutta kokeillaan ensi vuonna uudelleen.

Perjantaina tein hurjan jalkatreenin ja tein vielä oikein emämokan sen kanssa. Tein aivan liian kovan treenin ja olen nyt viikonlopun kärvistellyt pahasti rasittuneiden reisien kanssa. Turvotus on runsasta ja kipua on riittänyt tähän hetkeen asti. Etenkin oikea reisi oireilee kovasti ja polttava kipu on läsnä koko ajan. Jospa tästä ei tulisi isompaa vammaa ja toipuminen tapahtuisi kylmäkääreen, levon ja maltillisen lääkinnän kautta. Ei oikein houkuta lähteä lääkäriin tämän kanssa näin korona-aikaan.

Jos jotain hyvää tästä kaivetaan, niin voin paremmin olla lasteni tukena tulevissa isoissa muutoksissa, kun Elpu menee kouluun ja Bruce siirtyy perhepäivähoidosta päiväkotiin. Voin tulevan talven hioa taitojani tulevaa kevättä ajatellen. Enkä unohda tätä treenihommaakaan, talvella on hyvä vaappua toppavaatteissa salille paiskomaan rautaa ja infrapunasaunomaan. Toki on syytä varautua koronteenin jatko-osaan, en oikein uskalla ajatella että tämä on vielä ohi, vaikka rajoituksia onkin purettu. Toivottavasti joku viisas jossain keksisi tepsivän lääkkeen ja rokotteen, ettei tulisi enää kuolonuhreja, eikä vakavia jälkiseurauksia (kuten keuhkofibroosia) taudista toipuville. 

Pieni ilo on ollut myös 1,5cm kasvanut hauis. Jalkojen koosta ei nyt voi puhua turvotuksen vuoksi, luultavasti koipeni ovat hieman kaventuneet karanteenin aikana, lisäksi voisin kuvitella rasvaa palaneen edes pari grammaa. Lihasmassa tuskin on lisääntynyt kun en ole uskaltanut mennä salille koko keväänä ja treeni on ollut enimmäkseen lenkkeilyä koirien kanssa, sekä satunnaista kotijumppaa. Toisaalta rennompi treeni on tullut tarpeeseen kiukuttelevan kiertäjäkalvosimen kanssa, jonka hoito-ohje oli lyhykäisyydessään lepoa, lepoa ja lepoa. Pitää myös ottaa kuntouttava jumppa vakioksi käsitreeniin, ettei se enää intoudu tulehtumaan, vaan vahvistuu ja kuntoutuu ihan oikeasti.

Tuleva kesä on oleva siis melko erikoinen, enkä tarkoita vain koronaa. Lapset juhlivat synttäreitään, kummipoikani viettää rippijuhliaan (ei hyvänen aika miten vanha olo tulee ajatuksestakin!)... En saanut hankittua itselleni hirmuista sixpackia aloitettuani tämän matkan terveellisempään elämään, mutta olen totta vie täysin erinäköinen kuin viime kesänä! Painoa on pudonnut noin 15 kiloa, vyötärö on myös kaventunut useita senttejä (tarkka luku lienee 7) ja olo on parempi kuin vuosi sitten, koska kehon lisäksi olen työstänyt myös henkistä puolta (se on välistä aika raskasta, mutta palkitsevaa).

Nyt siis nokka kohti kesätuulta, valoisia öitä ja ensi vuoden kevättä, josko silloin olisi parempi tuuri ja pääsisin opiskelemaan!

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Odottavan pitkä aika

Vielä odotetaan ja purraan kynsiä, tosin odotukselle on tullut takaraja. Eli tulevana perjantaina tulee viimeistään kutsua toiselle kierrokselle jos tulee. Tavallaan helpottavaa, ettei tarvitse sen pidempään olla epätiedossa. Hiukan pelottaa jännityksen ohessa tuleeko sitä kutsua ja mitä sitten jos ei tulekaan. Kiitos taas läheisilleni, jotka jaksavat tsempata ja kannustaa, sekä jännittää kanssani, olette niin hurjan ihania!

Tämä viikko on mennyt palautuessa ja palautellessa kroppaa entiseen. Suomeksi olen siis mennyt aiemmin nukkumaan, syönyt aika helkkarin paljon enemmän sekä fiksummin, käynyt lenkillä koirien kanssa ja ihan vaan levännyt muuten. Tänään myös tein rohkean liikun ja menin salille. Ai hyvänen aika kun teki hyvää! Tein käsitreenin varovasti, mutta aika pian huomasin että kestää tehdä samoilla kuin ennenkin. Painot eivät päätä huimaa, koska olen vielä aloittelija ja tauko on ollut pitkä. Hiki tuli kuitenkin ja ainakin yhteen liikkeeseen uskaltanee napata pari kiloa lisää tankoon varmaan aika pian. Pitää kuitenkin koittaa malttaa ja jumpata kiertäjäkalvosinta erikseen, sillä ei todellakaan nappaa taistella sen kanssa enempää,

Kuvassa meikäläisen pulkannaru treenin jälkihöyryssä, vielä saa kasvaa!

Tavoitteet treenin ja muun suhteen ovat olleet nyt mielessäni, olen tehnyt paljon ajatustyötä sohvalta käsin. Kroppaparka on tukossa ja huutaa lepoa, sitä sille suotakoon. Toki liikettä unohtamatta, koirat pitää käyttää ja nyt sali kutsuu entistä äänekkäämmin. Täydet pisteet siihen suuntaan, puhtaudesta on huolehdittu erinomaisesti, kuten aina, ja tarjolla oli runsaasti käsidesiä, puhdistusainetta ja jokainen kanssatreenaajistani muisti siivota jälkensä, ihan mahtavaa! Totta kai suihkin itsekin ja pyyhin välineet käytön jälkeen, sekä suojasin penkin isolla (puhtaalla) pyyhkeellä. Käytin myös pitkähihaista treenipaitaa lyhythihaisen sijaan, sekä iskin vielä lippalakin päähän imemään hikipisaroita päälaelta. Arvatenkin infrapunasauna oli pois käytöstä, ymmärrettävää ja hiukka harmillista. Rakastan infrapunasaunaa, se on salireissujeni loppuhuipennus.

Kävi mielessäni tehdä treenikama ja -vaatepostaus, koska juuri eilen kävin ostamassa pari pitkähihaista treenipaitaa. Ostan myös urheilukaupasta alushousuja, mutta niitä en aio esitellä. Mutta trikoot, paidat ja kengät voisivat olla jonkun postauksen aihe, niitä on kertynyt muutamat tuonne kaappiin. (tuli mieleen että voisi ostaa tylsästi sukkia seuraavalla reissulla, ne kun on aina joko rikki tai hukassa) Mitään kalliita ja superteknisiä kamoja komerostani ei löydy, vaan ihan perussettiä, eli eri kauppojen ja merkkien valikoimista urheiluosastolta. Salikenkäni ovat itse asiassa oikeasti juoksulenkkarit, samanlaisia käytän koiria lenkittäessä. Kyllä, omistan kahdet lähes identtiset kengät! Salikengät taitavat olla next generation-painosta, sekä väriltään hieman kirkuvammat kuin ne jota käytän lenkillä. Lenkkitossut ovat myös pari vuotta salikenkiä vanhemmat. Näillä mennään toistaiseksi. Kunhan harrastus etenee ja pääsen kunnolla vauhtiin, niin voin harkita The Oikeiden Punttikenkien hankkimista.

Tulevaisuudessa on tiedossa siis postauksia treenikamoista, ehkä myös -välineistäkin, sekä mieleeni juolahti valottaa hieman mitä tungen suuhuni optimitilanteessa. Jos koulupaikka irtoaa, niin tiedossa on sitten vaatekaapin päivitystä tulevaa varten. Myös koirat ansaitsevat huomionsa, sillä heistä ei olekaan ollut juttua pitkään aikaan ja rivit ovat harvenneet espanjalaisteni poistuttua keskuudestamme. Kissoja on myös yksi vähemmän diktaattori Pullan poismenon myötä. Koirat, etenkin Kita, ovat hyvin suosittuja instan puolella, tykkäyksiä satelee kun karvakuonot valtaavat alaa.

Nyt palauttelevalle lenkille mainittujen elikoiden kanssa ja odottamaan tulisiko se kaivattu maili. Aurinkoista päivää kaikille!

lauantai 16. toukokuuta 2020

Lepoa ja liikettä

Jännitys tiivistyy! Pääsykokeiden ensimmäinen vaihe on virallisesti päättynyt, ainakin ennakkotehtävien palautuslinkki napsahti perjantaiaamuna kiinni. Itse palautin omani tiistai-iltana pienen säätämisen jälkeen. Nyt vain odotetaan ja toivotaan parasta, pitäkää tekin peukkuja siellä!

Viikonloppu on alkanut siis mielenkiintoisissa tunnelmissa. Nyt on myös palaudun fyysisesti rankasta koetuksesta, eli portfolion vääntämisestä, sillä karsin rajusti yöunista, ja stressin (sekä vähäisen levon myötä) keho on mennyt säästöliekille ja on aivan tukossa. Eli suomeksi nyt unta palloon, mutta myös liikuntaa ja oikeaa ravintoa. Stressaantuneena heitän ihan ensimmäisenä syömästä, ja sehän ei ole fiksua. Joten nyt kunnon ruokaa lautaselle säännöllisesti ja vettäkin saa juoda.

Lauantain lounas, rehuja, tagliatellea ja kastike kananjauhelihasta. Ihan jees.

On kyllä ollut tohinapäivä. Kävin koirien kanssa hyvän lenkin, kiersin turkasen paljon kauppoja, perus ruokaostosten lisäksi kävin koluamassa Ideaparkista Elpulle ja Brucelle sukkia sekä alusvaatteita. Mokomat kasvavat niin hirveää kyytiä! Stadium Outletiin jätin aika kivan collarin, se ei nyt istu budjettiini, joten odotellaan parempaa päivää. Sorruin kylläkin Arabian Esteri-mukiin vaaleanpunaisena, olen himoinnut sitä kippoa jo toista vuotta! Se oli materiamuotoinen kiitos minulta minulle jaksamisesta portfolion kanssa, toki suurin kiitos kuuluu läheisilleni, joiden tsemppaus on pitänyt päätäni pinnalla. Joten vielä iso kiitos heille kaikille, ihanaa kun elämässäni on niin paljon huipputyyppejä! Jospa pian päästään iloitsemaan opiskelupaikasta ja tulevasta urakoinnista opintojen parissa.

Jospa aktivoituisin ihan oikeasti täällä blogimaailmassakin. Olen miettinyt koko hoidon aloittamista alusta, pitäisikö sitten perustaa kokonaan uusi blogi (ja panostaa siihen!) vai jaaritella täällä kuten ennenkin, uudistusten jälkeen? Vanhimmat tekstit ovat jo oikeasti vanhaa settiä ja elämäni on täysin erilaista kuin silloin, taidan myös olla muuttunut niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Pitää laittaa mietintämyssyä päähän!

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Koronteeni ja salikaipuu ja fitnesshapuilu

Kuten olen ehkä hieman mainostanut, aloitin viime kesänä aktiivisemman salilla ravaamisen, joulun alla tuli pakkotauko reisilihasten ongelmien vuoksi ja tänä vuonna on taisteltu kiertäjäkalvosimen kanssa. Sitten tuli korona ja se siitä. Jäsenmaksu juoksee ja saa juostakin, mutta minä en ole kuluttanut kuntosalinoven saranoita pitkään aikaan, koska se korona.

Ihan ensimmäiset salikäynnit koin jo vuonna 2010 (tai 2009, vanha ei muista) ja sen jälkeen meni taas pidempi tovi ennen kuin palasin raudan pariin palauduttuani joten kuten Elpun syntymästä. Lapsiperhearki ja toisen lapsen, Brucen, syntymä ja vauva-aika vei voimia ja halua mennä paiskomaan rautaa. Kävin satunnaisesti sen muutaman vuoden, kunnes viime kesänä napsahti että nyt. Samalla pistin ruokavaliota uusiksi, minulla kun on pahana tapana syödä aivan liian vähän, kuten monella muullakin naisella. En laske kaloreita, en kiellä itseltäni mitään. Jos haluan noutopitsaa, niin sitten syön sitä. Tai suklaata. Olen omasta päätöksestäni absolutisti, eli en käytä minkäänlaisia päihteitä, en juo tai polta. Näin on ollut aina, eikä minulla ole edelleenkään minkäänlaista vakaumusta asian taustalla. Välttelen myös punaista lihaa. Jos ruokavalioni pitää nimetä, se on kämmenmalli. Eli oma lapanen toimii mittayksikkönä hiilareiden, protskun, kasvisten ja rasvan kanssa. Toimii ainakin minulla. Tunnustan koronan sotkeneen myös ruokavaliotani, syön taas liian harvoin ja niin päin pois.

Lisäravinteita en käytä, jos d-vitamiinitablettia ja satunnaista protskujauhepöläystä ei lasketa. Pysyttelen ihan vaan kotiruuassa. Menee muuten ihan mahdottoman vaikeaksi viilaamiseksi moinen.

Fitness mainitaan otsikossa siksi että katselin juuri Youtuben ihmemaassa aiheesta videoita ja eksyin sitten hakukoneella seikkailemaan toisissa kaninkoloissa. Olen jo pikkutyttönä ihaillut lihaksia, esimerkiksi Kalifornian kuvernööri Arska oli (ja on) vaikuttava näky pikku-Phoenixin silmissä. Kuitenkaan en ole itse tällä hetkellä kiinnostunut fitnessistä kisamielessä, se on niin vaativa laji, johon en juuri nyt voi mitenkään sitoutua. Lajini olisi ehdottomasti wellness fitness, se on minua kiinnostavin tarjolla olevista kisalajeista. Mutta kuten sanottu, lavalla minua ei tulla näkemään pitkään aikaan, jos koskaan.

Karanteenin aikana olen tehnyt paljon työtä oman identiteettini kanssa ja myös pohtinut omaa kehosuhdettani. Nuorempana, parikymppisenä tyttönä olin todella laiha nälkäkurki-Phoenix. Nyky-Phoenix on kookkaampi tapaus, olen ollut ylipainoinen ihan kunnolla ja nyt olen edelleen indeksissä ylipainon puolella. Mutta sepä ei haittaa! Kehoni on pystynyt vuosien varrella hurjiin juttuihin ja toipunut rajuista kolauksista neljästi revenneestä välilevystä hätäsektioon. Vatsanahkani on arpinen, mutta pitäähän tiikerillä olla raidat, vai mitä? Tätä samaa ajatusta pyörittelin mielessäni kesästä syksyyn ja tähän kevääseen. Minulla on usein päiviä, jolloin peilikuva kiukuttaa niin turkasesti ja tuntuu ettei se höttömöttö katoa niin millään. Kuitenkin niin minun, kuin kaikkien muidenkin, keho ansaitsee tulla kohdelluksi rakkaudella ja kunnioituksella. Salille menen siksi, että voin ja pystyn, se ei ole rangaistus keholleni siitä mitä olen syönyt. Käteni tärisevät innosta ja olen kuin mittelini Kita ennen lenkkiä, "joko pääsee?! JOKO JOKO JOKO?!" Vaikka olen ahminut tietoa aiheesta, on minulla loputtomasti opittavaa aiheesta.

Tiesittekö muuten, että yksi lempinimistäni on Amatsoni? Rakas ihana ystäväni Elvenpath antoi sen minulle, sillä olen häntä päätä pidempi. Olen myös kaveripiirissäni sieltä pisimmästä päästä, ellen jopa naispuolisista frendeistä se pisin. Sen vuoksi tunnen joskus olevani se kuuluisa norsu posliinikaupassa. Laiheliini-Phoenix ei sitä tuntenut, hänellä oli muuten vaan kurja olo. Mutta kuten Inno-Marko sanoo, jos et voi piilottaa sitä, korosta sitä. Ahaa! Eli koska olen oman eloni Amatsoni ja siroa keijua minusta ei saa tekemälläkään, ollaan sitten Amatsoni. Tavoitteeni ulkonäöllisesti ei suinkaan ole tietyn kilomäärän tai vaatekoon saavuttaminen, vaan kasvattaa rehellistä lihasta ja polttaa se ylimääräinen höttö pois. Tiukka ja kireä fitnesskisaaja en ajatellut olla, vaan selvästi lihaksikas, mutta naisellinen natubodari, wellness fitnessin inspiroima muskeli-Phoenix. Joo, naurakaa vaan. Tärkein juttu tässä on elää ja hyvää tervettä elämää, olla esimerkki lapsilleni. Haluan jaksaa arjessa ilman kolottavaa selkää tai olkapäätä, olla energinen voimanpesä, joka levittää iloa ja hyvää fiilistä ympärilleen. Ei paha minusta.

Nyt kun rajoituksia hiljalleen puretaan, ollaan uusien haasteiden edessä. Lapset menevät myöhemmin päivähoitoon, näkevät kavereita siellä ja otamme ehkä riskin tartunnan kanssa. Kehoni ja mieleni kaipaavat salia, jopa seuraavan päivän kipeitä lihaksia, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Kaipaan myös suuresti hierojani sormia murjomaan jumeja rintarangastani, sekä kuntosalin ihanaa infrapunasaunaa. Jos olisin rahoissani, harkitsisin moista laatikkoa kotiini, ihana keksintö.

Tärkeintä tässäkin jutussa on korvienväli, "mindset is everything" on yksi motoistani ja koitan pitää siitä kiinni. Huonoja päiviä tulee kaikille, kriiseistä puhumattakaan. Silti elämä jatkuu, vaikka tuntuu aivan toiselta. Se on yhtä aikaa julmaa ja lohduttavaa. Karanteenikin loppuu, korona hiipuu vähemmän vaaralliseksi. Maailma on pysyvästi muuttunut, mutta myös hyvällä tavalla jos ympäristöä ajatellaan. Elämä toivottavasti palaa lähelle entistä, eli voimme taas nähdä rakkaitamme, käydä harrastuksissa ja unohtaa (ainakin osin) turvavälit, maskit ja vinyylihanskat. Sitä odotellessa taputan itse itseäni olalle, paino on noussut, mutta varmasti on monella muullakin. Se myös laskee. Minun täytyy herätellä säästöliekille jumiutunut aineenvaihduntani ja olla lempeä. Elämme edelleen kummallisia aikoja, mutta tästäkin selvitään. Ihan varmasti.

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Kunnian kevät 2020?

Kuten aiemmin jo kerroin, olen hakenut opiskelemaan ammattikorkeaan. Pääsykokeet ovat menneet koronan vuoksi uusiksi ja olen jännittänyt tuleeko kutsua vai ei. Haluan ihan hirveästi opiskelemaan juuri tuota juttua (enkä kerro vieläkään, sori), koen että se on se Mun Juttu. Mun oma pikku lokeroni. Toki on muitakin, mutta jo viime kevään pääsykoetehtävät saivat minut tärisemään innosta. Tässä! Tämä on SE! Mun Juttu! Viimeinkin minulla on suunta ja paikka! Haluaisin myös olla poliisi (joo, naurakaa vaan), mutta koska olen selkeästi likinäköinen rillipöllö, niin ei muuten onnistu.

Olen siis odottanut ja jännittänyt. Lopulta toivottomuus alkoi iskeä, tuleeko sitä kutsua sittenkään? Mitä jos todistuspisteeni eivät riittäneetkään? Miten menettelen jatkossa? Eilen mietin yhteydenottoa koululle kysyäkseni miten on. Avasin ennen sitä sähköpostini ja siellä se oli! KUTSU! Minä pääsin valintakokeeseen! Hyppäsin ilmaan ja kiljuin ilosta, sitten tuli myös ilonkyyneliä, sillä helpotus oli niin suuri. Sen vuoksi olen sitten tänään potenut hirveää päänsärkyä stressin helpotuttua. Katsoin juuri opiskelijan päivästä kertovan videon ja olen edelleen ihan innoissani. Lähipiirini on jakanut iloani ja tsemppaavat minua jatkossa(kin), kiitos kiitos kiitos heille, olette ihania!

Karanteeniarki jatkuu samana, yllättäen. Olen leiponut, käynyt lasten leluja läpi, lenkkeillyt, siivonnut ja leikkasin jopa ihan itse hiukseni. Piti ottaa vaan ne kuuluisat kuivat latvat pois. Niitä kuivia oli vaatimattomat 10 senttiä. Että reilusti lähti, ei haittaa. Vielä pitäisi käydä omat ja lasten vaatteet läpi, sillä pikkuihmiset kasvavat kuin rikkaruohot ja oma kroppani on myös käynyt läpi muutoksia äitiyden ja salihomman myötä. Joskin olen taatusti pöhöttynyt vähemmän fiksun ruokavaliosäätämisen myötä. En ota stressiä, kyllä tämä tästä. Ehkä voisin syksymmällä hankkia vähän täytettä karsittuun vaatekomerooni, jos vaikka alkaisi opiskelukin!

Terveiset vielä teille kaikille sinne, pestään käsiä ja ollaan fiksuja, ei tämä loputtomiin kestä. Pidetään huolta toisistamme ja itsestämme!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Koronaelämä

Pelko pois, meidän laumasta ei kukaan tietääkseni ole sairastunut. Joskin mahdollinen altistus on ollut, mutta olemme olleet oireettomia koko porukka. Minulla ja Brucella oli lämpöä muutama viikko sitten, mutta ei sen ihmeempää. Päänsärkyputki menee niskajumien piikkiin.

Kuten moni muukin, olen karanteenissa. Tai mitä tämä nyt on. Lapset ovat kotona, kun vanhempansa eivät kuulu kriittisten alojen piiriin, kaikki kommunikaatio hoidetaan etänä ja kaupassa käydään yhden aikuisen voimin. Pestään käsiä niin että nahka halkeilee, jynssätään ovenkahvoja, autonrattia, lompakoita, puhelimia, ostoskassit sisältöineen... Augh. On ikävä rakkaita. Ikävä sitä kun pystyi näkemään läheisiään, naamatusten, ja halaamaan tiukasti. On ikävä kirjastoa, päivähoidon aikuisia, kuntosalia henkilökuntineen, keikkoja, aikaa ilman pelkoa.

Tämä on edelleen ajanjakso, jota en koskaan uskonut näkeväni. En edes osannut kuvitella. Silti tästä on tullut kovin arkista, soitellaan videopuheluja, tilataan ruuat sovelluksen kautta, käsidesipulloja on ripoteltu joka nurkkaan ja turvaväli on muutakin kuin etäisyys edellä ajavaan autoon. Eskarilaisen kanssa harjoitellaan lukemista ja kirjoittamista. Tulevan viskarin kanssa koitetaan opetella kirjaimia. Kylvin Elpun kanssa pienen puutarhallisen verran siemeniä itämään, hyvin nousi versoja. Nyt ne ovat aika surkeita, kun ne ehkä huutavat isompia astioita itselleen. Mutta ulos niitä ei voi viedä, maa on jäässä.

Koirilla, etenkin Kitalla, on juhlaa kun ihmiset ovat paikalla 24/7. Ja pääsee pitkille lenkeille ihmettelemään keväistä luontoa. Se on nyt tarpeen, muuten tällä ihmisellä hajoaa pää. Älkää käsittäkö väärin, rakastan ja jumaloin lapsiani, mutta olen myös ihminen. Ja minäkin tarvitsen hetken hengähdyksen, jos mahdollista. Sekä koirat tietty liikuntaa kuten me kaksijalkaisetkin. Keskivertolenkin ajan ehtii kuunnella musiikkia ja olla ajattelematta mitään. Pelko ei ole läsnä joka hetki, mutta se on lähellä. Se hiipii paikalle marketin parkkipaikalla, kun pitää nousta autosta ja mennä sisälle. Se tulee kun lukee uutisia tartunnoista ja menehtyneistä, ruumiskonteista sairaaloiden pihalla, jäähalleista täynnä vainajia arkuissaan. Se pistää kysymään mitä jos. Mitä jos läheiseni sairastuu? Mitä jos menetän läheiseni? Mitä jos minä sairastun? Mitä jos minä kuolen? Jos lehmällä olisi siivet, se lentäisi, sanoo isäukkoni. Jossitella voi tuomiopäivään asti, mutta tosiasia on, ettei voi tietää. Tiedä vaikka itse kantaisin juuri nyt virusta tietämättäni, täysin oireetta ja hyvävointisena.

Maailmamme on muuttunut pysyvästi. Omanlaisensa maailmanloppu on menossa. Ihmisiä on kuollut tuhatmäärin. Suru koskettaa kaikkialla. Toivottavasti ihmiskunta oppii tästä, oppii ajattelemaan kauaskantoisemmin. Omaa turvallisuuttaan, sitä ympäristöä missä elämme ja mihin tulevia sukupolvia tulee syntymään.

Aika tämän karanteenin ja rajoitusten, kroonisen pesemisen ja desinfioinnin jälkeen, tuntuu unelta. Onko sitä? Kuinka pian tulee toinen aalto? Uusi virus ja karanteenit? Olemmeko menossa kohti aikaa, johon kuuluu aika ajoin poteroitua odottamaan rokotteita ja parannuksia? Flattening the curve on a regular basis!

Koen tärkeäksi laittaa silloin tällöin muutaman rivin ajatuksia ylös tästä kaikesta, sillä elämme sen verran historiallisia aikoja. Tämäkin pitää dokumentoida monin tavoin, että emme unohtaisi miten tämä alkoi ja mitä siitä seurasi.