sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Kukkuu kesä!

Hei taas, liian pitkästä aikaa ja hyvää juhannusta! Meidän jussi menee ihan vaan kotona, viime viikolla juhlittiin 4-vuotiasta Elpua, tänään taas kummipoikani L täyttää 12 vuotta. Mihin tämä aikaa menee? Elokuussa Bruce täyttää jo 2 vuotta. KAKSI! Ei ole kauaa kun niin Elpua kuin Brucea vasta odotettiin saapuvaksi ja pienet ihmisenalut olivat vasta mielikuvia, kuitenkin todellisia ja silti jotain niin tuntematonta. Tuossa nuo ovat molemmat, paljon isompina kuin vuosi sitten ja niin paljon on heillä edessään. Snif. Herkistys.

Torstaina tein Elpun kanssa kesän 2017 bucket list-toivelistaa, eli mitä neiti neljävuotias haluaisi tehdä kun isi, eli Inssi, pääsee lomalle ja ollaan yhdessä koko heinäkuu. Listalle laitettiin mm. eväsretki, uimassa käyminen, reissu Haaparannalle ja anoppilaan, dinosaurukset Ideaparkissa... Eilen kävin niin Ideaparkissa kuin kirjastossakin lasten kanssa, kummipojan lahja piti ostaa ja kirjastosta löytyi taas lukemista. Vaikka hetkittäin saatiin sadetta niskaan, niin fiilis oli hyvä. Elpu jaksoi hienosti kävellä ensin kirjastoon ja takaisin, sitten vielä Ideaparkissa sinne tänne. Arvatenkin uni maistui myöhemmin, samoin ruoka.

Elpun juhlat menivät tosi kivasti, vieraita riitti kahdelle päivälle ja tarjottavia myös. Elpu sai meiltä lahjaksi Magformers-leluja sekä Hello Ruby-koodauskirjan. Minun vanhempani antoivat kalastuspelin, eli semmoinen pyöreä alusta mistä ongitaan suutaan aukovia kaloja, veljeni avovaimonsa kanssa toi pehmoisen apinan (Elpu toivoi "kalapeliä ja hassua apinaa") ja Ryhmä Hau-sarjan Toma-pehmon. Kavereilta Elpu sai Lego Friends-paketin, pienen Frozen Anna-nuken, saippuakuplapyssyn (jossa on "Mainio Poni", eli My little pony ja Pinkie Pie) ja kilpikonnalelun, joka liikkuu maalla ja vedessä, ja sillä on poikanen mukana. Tätini perheineen antoi Frozen-teltan, joka on kasattuna Elpun huoneessa. Arvaatte varmaan, että Elpu on ollut aivan pyörryksissä hienoista lahjoista ja vieraista. Oli kyllä kivat juhlat ja ilmeisesti tarjottavatkin maistuivat.

Tein lasten hoitajalle kortin

Eilen käytiin pitkällä lenkillä koko lauman voimin, oikein rannassa asti. Juhannuksen ruokahuoltoa on koitettu myös hoitaa mahdollisimman pitkälle, osa minusta kaipaa aina maalaismaista mökkijuhannusta jossakin veden äärellä kaukana kaikesta. Inssi jaksaa nauraa haaveilleni, sillä kammoan edelleen ulkohuusseja enkä ihan heti ole käyttämässä semmoista. Mutta olisi ihana istua ilta-auringossa terassilla, uittaa varpaita lämpimässä vedessä, nautiskella rantasaunan löylyistä ja niin edelleen. Ehkä vielä joskus, jos ei muuten niin vuokraamalla. Asuntoauto olisi myös hauska, jos mökki ei onnistu.

Tältä kesältä odotan itse aikaa perheen kanssa, sitä tavallista ulkoilua ja yhdessä puuhailua. Olenkohan ainoa, joka tuntee eräänlaista voimakasta yhteenkuuluvuutta perheen kanssa hampurilaispaikan autokaistalla? Siis siinä ennen drive-in luukkua, kun pohditaan kuka ottaa mitäkin. Lapsille nugetteja, eihän ne purilaisia syö, takapenkki muistuttaa että ketsuppia kans. Toki sitä samaa onnenpöhnää tunnen muuallakin ja ne tilanteet ovat tosiaan erittäin arkisia. Tässä kohtaa disclaimer, meidän sakki ei ole jatkuvasti pikaruokapaikkojen asiakkaina, niin hyvältä kuin ranskanperunat maistuvatkin.

Tavallisen (loma-)arjen lisäksi odotan reissua länsinaapuriin, anoppilaan ja kotikylään.Voi olla että menemme tänä vuonna ihan vain omalla porukalla Ikean ihmemaahan, kun veljeni ehti tällä viikolla jo käydä avokkinsa kanssa ostoksilla. Olisi kiva jos he pääsisivät mukaan, mutta ymmärrän hyvin jos ei nappaa tehdä uusintaa ihan heti perään. Kuitenkin pitää tehdä listaa listan perään, jotta varsinainen päivä ei mene sählätessä ja pahimmillaan unohtuu jotain tärkeää. Toki matkalta saa ostettua sitä ja tätä, mutta minulla on mukavampi olla kun hoitolaukussa on vaippoja, käsilaukussa astmapiippu ja kylmälaukussa juotavaa. 

Toivottavasti teillä kaikilla siellä on ollut mukava kesäkuu ja loppukesä menisi oikein kivasti, sommaren är kort.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Itsekuria parempaa, kokemuksia verkkokurssilta

Ensiksi tunnustan jotain, olen lihonut vuoden aikana ja vyötärönympärys on kasvanut. En ole saanut itseäni salille, saati ohittamaan herkkuja, olen ollut välillä niin uuvuksissa että olen vain pinnistellyt pysyäkseni hereillä. Syynä toki liikkumattomuus ja retuperäinen ruokavalio, mutta myös opiskelun tuoma informaatioähky ja edelleen niin rikkonaiset yöt pikkulapsiperheen arjen pyörityksessä. Ei siis ihme, että keho on muuttanut muotoaan. Mieli on ollut maassa kun peilistä katsoo takaisin pyöristynyt ja niin väsynyt kotiäiti, joka ei jaksa lähteä salille vaikka aihetta olisi.

Niinpä somen ihmemaailmassa kohtasin PT Maikki Marjaniemen kurssiin nimeltä Itsekuria parempaa. Kurssi on ilmainen ja verkossa, sisältäen videoita, joissa käsitellään jotakin aiheen osaa sekä itsenäisiä tehtäviä. En osannut aavistaakaan mitä kurssi sisältäisi, esittelyn perusteella saisin käsiini jotain parempaa kuin itsekurini. Arvatenkin olin heti mukana, haluan niin saada pysyvän muutoksen elämäntapoihini ja saada hoikemman varren nykyisen tilalle. 

Arvatenkin en saanut oikotietä onneen, vaan paljon ajateltavaa ja pääsin pohdinnassa hyvinkin syviin vesiin, oikein asian ytimeen suorastaan. Välillä sohaisin aika kipeästikin ajatusmatkallani ja pyyhin kyyneliä. Olen vuosia puhunut itselleni ilkeästi ja soimannut itseäni pienistäkin jutuista, useimmiten aiheetta. Itsetuntoni on ollut aina huonohko ja pahimmillaan olen ollut ihan pohjamudissa, näytti vaaka mitä hyvänsä. En ole koskaan ollut itselleni tarpeeksi hyvä ja olen aina ajatellut että "sitkun" sitä ja "mutkun" tätä. Että jos olen X kiloa kevyempi ja ylläni on vimpan päälle hienot vaatteet, tukka kampaajan laittama ynnä muuta, niin sitten olen kuin taikaiskusta tyytyväinen itseeni ja onnellinen ja jaadi jaadi. Väärin, Phoenix, erittäin väärin! Miten ihmeessä en voisi olla tyytyväinen nyt? Eihän itsensä kiusaamisessa ja jatkuvassa moittimisessa ole mitään järkeä. Luulisi minun kokeneen jo sen verran elämää, että tietäisin itseni olevan hyvänä pitämisen arvoinen. Aina vaahtoan miten kaikki ovat saman arvoisia ja jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi sellaisenaan, eikä ulkomuodolla ole asian kanssa mitään tekemistä. Miksi sitten olen ollut itseäni kohtaan niin turkasen ilkeä? Enkö minäkin ansaitse tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi tällaisenaan, säärikarvoineni ja raskausarpineni? KYLLÄ!

Kurssi antoi minulle ajattelemisen lisäksi hyvän boostin jatkoon ja uuden, paremman, elämän alkuun. Oivallukseni täytyy takoa selkäytimeen, etten vahingossakaan palaa vanhaan. Haluan liikkua ja syödä terveellisesti koska haluan pitää itsestäni hyvää huolta ja nauttia elämästä. Verenmaku suussa treenaaminen ja kaloreiden laskeminen ei ole mun juttu. Jos haluan joskus herkutella, niin sitten herkuttelen. Valmennuksen jälkeen olen huomannut ettei minun enää tee mieli samalla tavalla ties mitä höttöherkkuja, ei tee edes tiukkaa. Vyötäröni on ihan huomaamatta kaventunut lähes 6 senttiä, hyvä minä! Voin nyt olla parempi esimerkki lapsilleni ja toivon mukaan auttaa heitä saamaan terveen ja hyvän itsetunnon, kannustaa hyviin elämäntapoihin. Suosittelen siis kurssia lämpimästi ihan jokaiselle ja etenkin heille, joilla on haasteita itsetunnon kanssa. Täydet pisteet Maikille kurssista ja oivaltavasta sisällöstä.

Loppuun ihana runo, joka pitäisi olla esillä alppimajassani, että näkisin sen joka päivä.


Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
- Eeva Kilpi

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Viu vau vaaputin

Tervehdys kulmasohvan uumenista. Poden lievää ähkyä, sillä keksittiin Inssin kanssa tehdä tänä vuonna itse simaa, tippaleipiä ja munkkeja. Hyvää! Harmi vaan kun vatsa ei oikein tykkää simasta, päiväannos rajoittuu pariin lasilliseen, muuten tulee huono olo. Facebookissa jo pohdinkin tuleeko meille siman sijaan vappukiljua, mutta pelko oli turha. Tein perinteisesti fariinisokeripussin kyljessä komeilevalla ohjeella ja siitä tuli 4 litraa juomaa. Samalla muistelin kun tein isäni kanssa simaa samoilla ajatuksilla, että saadaanko sittenkään simaa. Munkkeja ja tippaleipiä en ole koskaan aiemmin tehnyt itse, syönyt kyllä senkin edestä. Kuitenkin homma onnistui ihan mukavasti kahdelta noviisilta. Munkeista ei tullut perinteisiä rinkeleitä, vaan aika pieniä palleroita, parilla haukkauksella tuhottavia. Sokerin seassa oli vielä kanelia, tippaleivät sentään saivat perinteisen tomusokerihunnun ylleen.

Herkkuja

Eilen olikin tosi kiva päivä, käytiin koko porukalla satamassa ihmettelemässä. Elpun harmiksi meri on vielä jäässä, eikä yhtäkään paattia oltu laskettu vesille. Kuivilla tosin oli useampi vene, joita tyttö ihaili. Samalla reissulla tuli pitkästä aikaa lykättyä tuplarattaita, jotka rullasivat ihanan kevyesti, kunhan ensin laitettiin renkaisiin ilmaa.

Tänään on satanut jotakin vetistä räntää ja tuuleekin kovasti. Ei paljoa huvita mennä leikkipuistoon tai oikein pitkälle lenkille palelemaan. Niinpä taidamme lorvia ja löhötä suurimman osan päivästä. Sehän passaa.

Hauskaa vappua kaikille!

torstai 20. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen tuli ja meni

Mämmit syöty, vähän pashaakin ja ehkä pari suklaamunaa. Keittiön ikkunalla koreilee narsisseja ja lumi on sulanut kivasti, ainakin tiet ovat kuivat. Kuitenkin jostain kura ja hiekka löytävät tiensä etenkin Niiskun liehuviin karvoihin ja sitä kautta alppimajan parketille. Kylppärissä on taas ihan kauheasti hiekkaa tassupesujen jälkeen, puuh.


Opintojen ohessa voi tehdä päitä (on sillä kroppakin), tässä on mr. Pökkelö

Koska lasten hoitaja lomailee, lapset ovat kotona melkein kolme viikkoa. Enää tämä viikko ja tuleva maanantai. Ollaan sairasteltu, ensin lapset ja nyt minä, koska flunssa ilmeisesti kuuluu kevääseen(kin). Kurjaa kun pienet ovat kipeitä ja kuume oli molemmilla huidellut 39 tienoilla, eli olo oli varmana tosi kurja. Tosin ei tämä herkkua ole astmaatikollekaan, sen verran on pakko valittaa. Inha olla pää täynnä räkää.

Alppimajasta puheen ollen, keittiössä on tapahtunut pieni muutos. Vanha jääkaappi lähti uuteen kotiin ja tilalle saapui isompi möhkäle, nimeltään Hotpoint Quadrio. Tämmöinen:

Aika möhkäle, mutta nyt on tilaa! (kuva googlen kuvahausta)

Pitää ottaa kuva jossain välissä, juuri nyt puuttuu vielä pari juttua. Kunhan yksityiskohtia on hiottu, niin saatte kuvia. Tässä lohdutuksena otos olohuoneen seinältä, tässä kohtaa meillä oli ennen Ikean vihreä lintutaulu, joka nyt on väistynyt tämän ihanuuden tieltä:


Blogihylly! Sisältää lasten ensikengät ja Elpun ekat crocsit, sekä neidin aarteita (pääsiäistiput ja Hello Kitty-maskotit). Ylähyllyllä lukee JELP, eli meidän perheen nimikirjaimet. Family-tekstin sain lahjaksi tädiltäni ja alahyllyn musta Ritari Ässä-muki on joululahja isältäni. Joku ehkä saattaa tunnistaa erään kipon blogin alkuajoilta, se on ostettu kiertiksestä. Violetti pikkulamppu on oikeasti kynttilälyhty. Kyltit bongasin entiseltä työpaikalta. Älkää välittäkö tapetista, se tuli talon mukana. 

Tämä päivä menee mahdollisesti sisätiloissa, alkuperäinen suunnitelma oli mennä kirjastoon lasten kanssa, mutta saa nähdä kestääkö kunto. Blääh, että inhoan nuhaa!

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Hiihtolomalla

Ozzyn lähtö särkee vieläkin sydäntäni, en ole vielä valmis menemään lemmikkien hautausmaalle ja muistolehtoon. Toki voin muistella Ozzya ihan kotosallakin ja polttaa kynttilää ynnä muuta. Rakkaat edesmenneet koirani Donna ja Jasso ovat haudattuina meidän perheen muiden koirien kanssa kummieni maille kotikyläni perämetsiin. Ainoa lemmikki, jonka hauta on lähelläni, on Nekku-kissa, jonka uurna on haudattu alppimajan puutarhaan.

Mutta, asiaan. Ozzy nimittäin ei ole ainoa lähtijä viime päiviltä. Alle viikon kuluttua tuli suru-uutinen länsinaapurista, isäni serkku oli nukkunut pois. Eikä kahta ilman kolmatta, tätini perheen halinallekoira, sakemanni Ode, oli pitänyt saatella ikiuneen. Takki tyhjeni nopeasti. Liian monta menetystä niin lyhyessä ajassa.

Ostin taannoin isälleni kukkia synttärilahjaksi

On siis mennyt hetki sumussa. Muutenkin olen huomannut olevani uupunut niin monella tapaa. Onneksi aurinko on alkanut paistaa ja enteillä kevättä, joka väistämättä vie ajatukseni Tampereelle, oi miten kaipaankaan sitä kaupunkia!

Lisääntynyt valo myös innostaa reipastumaan ja raahautumaan ulos. Suksien lisäksi olen ostanut luistimet. Entisen kaunokkini ovat liian pienet ja ne ovat aina puristaneet varpaita tietystä kohtaa. Nyt siis on uudet, ei muuta kun jäälle! Kuulemma Oritkariin on avattu retkiluisteluväylä, joka hiukan houkuttaa, vaikka nyt ei voi. Ei pysty. Nilkkani kun on taas nurin ja teipattu tiukasti pakettiin. Sekä luistimet pitäisi varmaan käydä terottamassa ensin.

Hiihtoloma on mennyt kipeää lasta hoivatessa, Bruce sairastui mahatautiin. Että se siitä sitten, onni onnettomuudessa ettei suunnitelmissa ollut reissua minnekään. Onneksi potilas on parempana ja tänään jopa ulkoiltiin hetki lasten kanssa, tosin Bruce pyrkii jatkuvasti pihalta kadulle, utelias kun on. Ollapa aita ja portti, tai isompi piha jossain hornan kuusessa.

(arvatkaapa muuten kuinka turkasen monta kertaa olen kirjoittanut tämän postauksen uusiksi, puuh)


Yllä viime päivien harrastuksia, mukamas liikuntaa uuden joogamaton ja -remmin voimin, sekä pinkka kirjoja tälle vuodelle, kaksi luettu ja kaksi kesken. Voi olla että lisään pinoon vielä pari opusta, yksi Oksanen olisi paikallaan.



Perään tunnelmia yhdeltä kivalta sunnuntailta, meikäläinen irvistelemässä auringossa, Niiskun poseeraus ja melkein ravitseva aamiainen lehden kanssa. Kevättä ilmassa!

torstai 16. helmikuuta 2017

Goodbye to romance

En ole eronnut tai eroamassa. En ole keskellä parisuhdekriisiä tai muuta vastaavaa. Kriisi on henkilökohtainen, sillä olen tänään menettänyt rakkaan lemmikkini, Ozzy-käärmeen. Syy on epäselvä ja syytän tietysti itseäni, kun en muutakaan keksi.

Minun piti kirjoittaa jostakin muusta, en enää muista mistä. Otsake on arvatenkin Ozzy Osbournen biisi, ei sen kummempaa. Olen jo hyvästellyt matoseni ja huomenna saattelen sen tuhkattavaksi. Muistot onneksi jäävät.

Taidan mennä tästä nukkumaan.

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Silmälasi, lasisilmä

Arvatkaa kuka sai uudet lasit?


Nyt näkyy, jumankekka! Hetken kestää että totun uusiin näkymiin ja ulkonäköön, oikeaan linssiin laitettiin sen verran reippaasti lisää kaikenlaista. Oli aika jännä kokemus tuikata uudet näkimet päälle ja astua ulos liikkeestä. Tunsin itseni hurjan pitkäksi ja maailma on nyt hetken hieman kaareva. Toisaalta tämä pituusilluusiokin on vielä päällä jossain määrin, tuntuu tosi hassulta. Pituutta minulla on siis noin 170cm, mutta nyt tuntuu että varressani on ainakin 30cm lisää. Hullua, mutta totta. Lisäksi maailma tuntuu muuttuneen kaarevaksi, joka on aika tavallinen ilmiö kun saa lisää tehoa linsseihin.

Huomenna alkaa arki, illalla on luento ja lasten hoito alkaa. Auh. Eilen riisuimme joulukuusen koristeistaan ja puu meni kiltisti omaan laatikkoonsa odottamaan ensi joulua. Elpu oli surkeana hetken kun hänen rakastamansa kuusi meni pois. Tyttö on yhtä höperö jouluun kuin äitinsäkin!

Nyt siis aletaan hiljalleen siirtyä kohti kevättä ja valoa. Enää viikko syntymäpäivääni, eli kakkua pöytään taas kerran. Kuitenkin ennen sitä on rämmittävä läpi viisi arkipäivää, aikaisia aamuja, päivähoitologistiikkaa, luentoja, ballettituntien alkamista... Ihanan tavallista, mutta ne aikaiset aamut, yöök! Inhoan aikaisin heräämistä ja pimeitä, kylmiä aamuja, jolloin pakkasta on liikaa ja puhuri täyttää silmät sekä suun lumella, kun yritän hoputtaa koiraosastoa aamulenkillä. Hyih. Pakkasin äsken lasten hoitolaukun ja kauhistelin laukun kokoa, 35 litrainen Revolutionin urheilukassi, josta saa repun. Mutta kaksi lasta, kaksinkertainen määrä tavaraa. Sekä päälle pienemmän vaippakassi. Samalla huomasin ettei Brucella ole kurahanskoja, onneksi kuravaatteita ei vielä tarvita.

Tämän vuoden oma kirjatavoitteeni on lukea 12 nidettä, ensimmäinen opus on kohta kahlattu läpi, Reijo Mäen Uhkapelimerkki, eli keräämääni Vares-sarjaa. Laitoin pari mielenkiintoista kirjaa odottamaan vuoroaan, kasassa on vasta 6 kirjaa näin alkuun. Ehkä en lue Inssin ehdottamaa Game of thrones/ Tulen ja jään laulu-sarjaa. Fyysisesti kyseiset kirjat ovat aika tympeitä lukea, printti on pientä ja sivut ohuet, enkä ole juurikaan innostunut GoT tv-sarjasta. Netflixistä katson parhaillaan Gilmoren tyttöjä sekä Modernia perhettä. Downton abbey on taas katsottu miljoonannen kerran läpi.


Niisku, Laku ja Naksu välikevennyksenä.

Olen myös miettinyt mitä kaikkea haluaisin saada aikaan tänä vuonna ja terveemmät elämäntavat ovat olleet ensimmäisenä listalla. Saan kohta vip-jäsenyyden kuntosalille, joka tietää etuja jos jonnekin, esimerkiksi Eedeniin kylpylään. Ajattelin käydä uimassa Elpun kanssa joku päivä ja varmaan voisin käydä ihan yksinkin. Brucen hoitopäivien aikana kun on aikaa jopa 4h. Suurin toiveeni tälle vuodelle on saada poika syömään ja nukkumaan täysiä öitä. Se vasta olisikin ihanaa, nukkua tunteja keskeytyksettä ja parhaimmillaan aamuun asti! 

Tänä vuonna voisi tosiaan kiinnittää huomiota myös itseensä, arjessa pyöritys on välillä aika kovaa ja itse kukin kaipaa hetken omaa aikaa, hengähdystä. Itse olen vielä sellainen tapaus, joka paahtaa menemään eikä muista huolehtia itsestään tarpeeksi, sitten onkin äkkiä kireä ja väsynyt kun koittaa olla yli-ihminen. Siinäkin mielessä Brucen hoitopäivät ovat hyvä juttu, niin saan hetken hengähtää ja tehdä rauhassa koulujuttujen lisäksi kotitöitä, käydä vaikka siellä salilla tai uimassa tai lenkillä. 

Ai niin, tänä vuonna minä tosiaan valmistun, iik ja ääk! Se tuntuu aika kaukaiselta, mutta samalla niin lähellä olevalta jutulta, meillä kuitenkin on kesälomat sun muut ja valmistumme ennen joulua. Onneksi opettajat ja luokkakaverit (vaikka en heitä näekään kun opiskelen etänä) ovat kivoja, lisätuntejakin saa kun vaan osaa pyytää. Yhden tehtävän dedis on vasta ensi kuussa ja se vaatii oikeastaan vain kirjoittamista, toisen kurssin tentti pidetään loppujaksosta, luulisin. Kirjoittaminen ei onneksi ole paha homma ja olenkin tahkonnut kyseistä tehtävää jonkin verran. Hyvä minä.

Aion muuten aloittaa bullet journalin tapaisen systeemin jossain välissä, se voisi olla hyvä apuväline kaiken kaaoksen keskellä. To do-lista on onneksi lyhyt, ainakin vielä.