Oulun teatteri: Vihainen leski

Pitkästä aikaa kulttuuria teille, hyvät lukijani. Kävin tsekkaamassa otsikon näytelmän, eli Vihainen leski, tosin hieman ennakkoon kun suhteilla pääsin.

Vihainen leski perustuu Minna Lindgrenin romaaniin, jonka näytelmäksi on sovittanut Merja Larivaara ja ohjannut Taru Mäkelä. Mustalla huumorilla sävytetty tarina kertoo ystävyydestä, itsenäistymisestä ja uuden suunnan löytymisestä elämän viimeisillä vuosikymmenyksillä.

Näytelmä kertoo leskeksi jääneen Ulliksen (Anneli Niskanen) päätöksestä alkaa viimeinkin elää. Vuosia omaishoitajana ja ennen sitä äitinä ahertanut Ullis on hurjistunut miehensä Ollin poismenon jälkeen ja haluaa viimeinkin elää aivan itselleen. Ystävät rempseä Pike (Annina Rokka), hippimäinen Hellu (Tuula Väänänen) ja Hellun veli Valtonen (Pentti Korhonen) tsemppaavat Ullista uuden edessä, joka kauhistuttaa Ulliksen lapsia Markoa (Timo Pesonen) ja Susannaa (Anne Syysmaa), jotka mieluimmin sysäisivät äitinsä hoitokotiin ja laittaisivat perinnön jakoon saman tien. Tämä ei Ullikselle käy, vaan Ullis laittaa koko kuvion sekaisin, ja vaikuttaa lastensa mielestä seonneen täysin.
Kuvioon myös ilmaantuu alkumetreillä Elvis-serenadin esittävä Kari Kirjosiipi (Alpo Puhakka), joka vie Ulliksen jalat alta ja tekee leskemme mieleen pysyvän muistijäljen. Ullis käy hotjoogassa, etsii lantionpohjanlihaksia, opiskelee italiaa ja lopulta päätyy kampaamoon piristämään kuontaloaan.

Uusi rohkea tyyli ei käy Markon ja Susannan mieleen, mutta Ullis antaa lastensa touhottaa, eikä lähde uraohjusjälkeläistensä kelkkaan. Perkele, hän toteaa. It's raining men! Carppe daim! Hihkuu Pike ja kertoo saaneensa Valtoselta satiaisia karaoke-baarin melskeessä. Ullis uudistaa koko lookinsa, käy vähemmän onnistuneilla sokkotreffeillä, myy suureksi käyneen rivitalo-osakkeensa ja ostaa kompaktin cityasunnon kantakaupungista. Kiinteistönvälittäjä Sami Siltanen (Antti Launonen) osallistuu jälkimmäiseen projektiin hipsterinuttura heiluen ja Ulliksen jälkikasvu saa lisää kauhisteltavaa, Ullis vielä kehtasi lahjoittaa Siltaselle Ruska-astiastonsa! Kylläpä viiraa.

”Minä olen kuulkaa 74-vuotias terve ihminen ja minulla on ensimmäistä kertaa päätäntävalta ja vastuu ainoastaan omasta elämästäni, ja sen mukaan minä jumalauta aion elää.” Toteaa Ullis ja siinä kohtaa allekirjoittaneen sydänalassa värähti kovaa. Elämä on tässä ja nyt, ei huomenna, ensi vuonna tai viime viikolla. 

Vihainen leski kosketti minua todella, nauroin vatsalihakset krampissa kiroileville senioirelle ja hurrasin mielessäni rohkealle Ullikselle. Elä! Nauti! Levitä siipesi! Anna mennä Ullis!

Näytelmässä ehditään myös vierailla hoitokodissa, jota pyöritetään kuin suuryritystä ikään ja meininki on sen mukaista. Ullis ei arvatenkaan jää pidemmälle vierailulle, vaan johtaa laitosvanhukset kapinaan We will rock you:n tahdissa ja poistuu omiin neliöihinsä lastensa pettymykseksi. Lopulta myös Kari Kirjosiipi ilmestyy takaisin hautakivikauppojen merkeissä ja Ullis saa liihottaa kevein askelin auringonlaskuun.

Kokonaisuudessaan näytelmä oli erinomainen kokonaisuus huumoria, elämän rajallisuutta ja tervettä tsemppaavaa kiukkuista naisenergiaa. Kannustin hiljaa penkissäni Ullista, hyvä! Elä! Levitä siipesi!

Käykää siis hyvät ihmiset katsomassa. Kiroilua näytelmässä oli runsaasti, mutta se ei meikäamatsonia haitannut lainkaan, päinvastoin. Pidin, todella pidin, sanoma kosketti minua ja vielä jatkossakin liikutun muistaessani rohkean Ulliksen, joka löysi itsensä, elämän ja onnen. 

(Kuva: Oulun teatteri)

Se on kuule syksy nyt!

Voi mahoton. Taas on arki vienyt allekirjoittanutta ja kuihduttanut sanaista arkkua. Kesä otti ja meni niin nopeasti että se tuntuu olleen unta.

Kesällä koimme kaksi menetystä. Ensin rakas diktaattorikissani, hirmuhallitsija Pulla nukkui pois nisäkasvaimen levittyä. Oli pakko päästää irti, vaikka se oli vaikeaa. Pulla hallitsee nyt ties mitä astraalivaltakuntaa ja alamaisensa täällä muistelevat tuota kiukkuista pientä olentoa rakkaudella. Elämäni ensimmäinen ja empaattisin kissa koskaan. 

Toinen menetys osui myös lähelle. Anoppini, lasten mummi, menehtyi pitkän sairauden uuvuttamana. Sen päivän tiedettiin olevan tulossa, mutta silti se(kin) tuli puun takaa ja odottamatta. Hautajaisissa Elpu itki kainalossani ikäväänsä kovaan ääneen. Oli raastavaa kun ei voinut puhaltaa pipiä pois, saati ottaa lapsen suurta surua harteilleen. 

Elämän on kuitenkin jatkuttava ja niin se tekeekin. Vaikka joskus se tuntuu käsittämättömältä.

Kesäkuun lopussa, itse asiassa juhannuksena meinasimme menettää myös Niiskun, joka sairastui kohtutulehdukseen, joka oli alkanut vuotaa vatsaonteloon. Onneksi ehdittiin ajoissa lääkäriin ja leikkaukseen (joka maksoi muuten hunajaa). Niisku on toipunut upeasti ja on taas oma itsensä, joskin aika kynitty versio kesäturkin myötä. 

Kita taas on käynyt parissa näyttelyssä, ensin oli Kaladogi, eli Kalajoen kansainvälinen koiranäyttely heinäkuussa, ja kuukautta myöhemmin Kajaanin ryhmänäyttely. Pystit ja ruusukkeet menivät muille, etenkin Kaladogissa tuli kylmää kyytiä tuomarilta, joka totesi Kitan olevan "erittäin hyvä" ja se siitä. Sanallisessa arvostelussa mainittiin Kitan olevan kevytrakenteinen, mutta hännät (kyllä, monikko) ovat oikein hyvät. Kajaanissa tuli "erinomainen" ja "sertifikaatin arvoinen", turkin kunto ei ollut parhaimmillaan, mokoma pikkuorava pudotti karvansa sopivasti ennen koetusta. Ensi kuussa Kita menee kokeilemaan Seinäjoelle kasvattajansa kanssa, josko sieltä tulisi se paljon odotettu SERTi!

Minä itse taas löysin heinäkuun alussa kuntosalin. Taas. Jokin naksahti hyvällä tavalla ja nyt on tämä mimmi alkanut aivan bodariksi! Painoa on tälle vuodelle pudotettu 10 kiloa ja vyötärö on kesän aikana kaventunut kokonaiset 7 senttiä. Ihan uskomatonta. Tästä isot kiitokset ohjelmat tehneelle kaverilleni, pt-Tarjalle sekä rikostoverilleni Elvenpathille, jonka kanssa puhutaan nyt sivistyneesti kirjoista, teatterista, musiikista, proteiinijauheista ja kyykyistä. Hyvä me!

Tälle syksylle on siis tiedossa liikuntaa, liikuntaa ja liikuntaa. On myös bändin keikkoja, iltoja ystävien kanssa ja lupasin vaihtoon lähtevälle Elvenpathille vierailla kaupunginteatterissa jonkin näytelmän parissa. Iskee vain valinnanvaikeus. 

Kävin keväällä tyttäreni Elpun kanssa katsomassa Peppi Pitkätossun, joka teki neitiin niin suuren vaikutuksen että hän kyynelehti näytelmän loputtua. Eli hän nautti siitä niin paljon, ettei olisi halunnut sen loppuvan. Koko esityksen ajan Elpu seisoi, koska ei vaan malttanut istua penkissä. Ja näin aikuisen näkökulmasta voin myös kehua, ihanan hyväntuulinen esitys! Lavasteissa oli esillä jonkun potentiaalinen jännetupentulehdus, niin paljon oli virkattuja yksityiskohtia joka puolella. Erityisen paljon pidin Herra Tossavaisesta, joka liikehti veikeän apinamaisesti ja taputteli kattilarumpuaan. Kyllä kannatti käydä. Sen myötä meillä on luettu niin Peppiä kuin Harry Potteriakin iltasaduksi ja hoilattu kurkut suorana sulahopsulaheisulahopsansaa!

Meri Oulun kesäteatteri: Rakkauden autokorjaamo

Hei pitkästä aikaa rakkaat lukijani! Täällä on kiirettä pitänyt, mutta ehdin onneksi käydä hieman tuulettumassa ihanien naisten seurassa. Tämä oli jo viides kesä kun kävin tutun porukan kanssa paikallisessa kesäteatterissa ja taas toimi. Aiempina vuosina on nähty Tankki täyteen, Reinikainen, Sisko ja sen veli. Eli laatukomediaa kerta toisensa jälkeen.

Rakkauden autokorjaamo on musiikilla höystetty komediakertomus, jossa kuullaan hittejä mm. J. Karjalaiselta, Juha Tapiolta, Kaija Koolta ja Suvi Teräsniskalta. Alkuselostus ilmoitti mukanalaulannan olevan sallittua ja toivottua. Livebändi päästeli omasta kontistaan säveliä kesäiltaan ja todellakin toimivasti! Samoin lauluosuudet oli hiottu stemmoineen ja koreografia toi hetkittäin naurunremakkaa ja silmiin kyyneliä hauskuudellaan. Rooleissa loistivat legendaarinen Heikki Silvennoinen, Viivi Pumpanen, Sami Hintsanen, Ville Pusa ja Jani Karvinen. Jokainen hoiti roolisuorituksensa hienosti ja pääsin vielä livenä ihastelemaan blueskitaristi Silvennoisen taiturointia kitaraosuuksissa, myös muutama tuttu hahmo Silvennoisen koomikkouran varrelta näyttäytyi. Kuultiinpa myös yhdessä Kummelijaksossa kuultu humppakappale "Hirvimettällä".

Rakkauden autokorjaamossa on siis paljolti musiikillista vipinää, mutta myös verbaalista veistelyä. Jormakkalan kylässä korjaamoaan hallitsevan Kari Takalon ja tyttärensä Auroran elämään tulee kerralla uutta väriä, kun "maan kuulu" Trio Kasanova saapuu pikkukylään autonsa hajottua keikkamatkalla. Tunnusjingleään hoilottava trio iskee oitis silmänsä kauniskasvoiseen ja -ääniseen Auroraan, joka mielii laulajaksi. Kari-isä ei arvatenkaan moisesta innostu ensinkään, varsinkin kun ennen korjaamoaikaa Kari Takalo itse oli kiertelevä muusikko duossa Mikko Kuustosen kanssa. Kohtalo kuitenkin päätti viedä Karin olympiahiihtäjävaimon Rodokselle duon toisen osapuolen kanssa ja Kari jäi Auroransa kanssa Suomeen, yrittäjäksi Jormakkalan kylään.

Kuinka ollakaan, Trio Kasanova joutuu jäämään Jormakkalaan vuorokaudeksi autonsa korjausta odottelemaan ja paikallisen baarin sekä motellin tiskin takaa vitsailee kovin tuttuja naamoja, joskin myös hyvin samannäköisiä. Talent-kilpailu Tartu Hittiin rantautuu rasvamontun laidalle ja Aurora päättää vastoin isänsä tahtoa osallistua, myös Trio Kasanovan pojat mielivät suuremmille lavoille ja isompaan valokeilaan. Osallistujia etsittiin myös yleisön joukosta Sami Hintsasen siviiliminän voimin, mutta kumma kyllä, sopivaa ei löytynyt. Niinpä talent-kisa jäi kovin lyhytikäiseksi, mutta jos Pännäisissä olisi parempi meno, tuumi Hintsanen poistuessaan lavalta.

Lopulta Jormakkalan kylässä järjestetään Kari Takalon toimesta festivaali, jonka megakuuluisa pääesiintyjä jättää välistä vain viime hetkellä. Niinpä nopeat hoksottimet ovat tarpeen ja Trio Kasanova saa osoittaa monipuolisuutensa, jotta koko arvostaan kiinnitetyt yritykset saadaan pelastettua. Myös lavalla olleen autonraadon alla majailleen mystisen Reiskan henkilöllisyys paljastuu viime metreillä, kun auton alta tosiaan kömpii Reiska itse. Luulin jalkaparin kuuluneen nukelle (varmaan ehkä kuuluikin osan ajasta), kunnes tosiaan alkoi näkyä liikettä ja auton alta ilmestyi ilmielävä fonisti.

Rakkauden autokorjaamo oli hersyvä ja hyvää mieltä tuova musiikki-iloittelu. Sopivan kepeä Suomen kesään, kutkuttamaan nauruhermoja ja pahinta yhteislauluntarvetta. Tosin itse en oikein voinut laulaa mukana, kun olin auttamatta aivan pihalla biisien lyriikoista, toisin kuin vieressä istunut äitini. Silti nautin täysillä ja unohdin hetkeksi arjen murheet täysin. Vielä useampi päivä myöhemmin, pipodiskossani soi esityksessä kuultuja biisejä ja huomasin hoilaavani Stigin Roy Orbisonia kuin varkain.

Suosittelen lämpimästi kaikille musiikin, Kummelin, komedian ja kesäteatterin ystäville!
"Trio Kasanova, Trio Kasanova, tanssibändi maaginen ja lähes ilmainen!"

(Kuva: Meri Oulu)