sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kesä vetelee jo viimeistänsä

Syksyä on taas ilmassa ja kesä alkaa olla ohi. Taas se vaan hujahti ohitse, tänä vuonna kävin sentään uimassa, hurraa! Olisin ehkä voinut käydä toisenkin kerran.


Äh, tympii kun en ole postannut mitään pitkään aikaan ja tunnen blogikateutta. Teitä lukijoita on niin vähän, näkyvyyttä saisi varmasti lätkimällä tänne kuvia omasta naamastani, ipanasta ja muusta henkilökohtaisesta. En kuitenkaan haluaisi pitää naamojamme, etenkään ipanan, julkisena. Oma naamani on täällä ollut jo esillä ja se tulee olemaan sitä myös muilla foorumeilla. Usein haluaisin esitellä ipanaa maailmalle myös tätä kautta, onhan kyseessä ylisöpö pikkuihminen (ainakin jos minulta kysytään), mutta haluan useista syistä johtuen pitää hänen sulonsa salassa. Lisäksi olen pirun laiska kuvaamaan. Ei siis ehkä ole mikään suunnaton ihme etteivät ihmiset löydä tänne. Harmi.

Alennusmyynneistä ja kirpputorilta on ostettu paljon tavaraa, eniten yllättäen lastenvaatteita ja neljät kengät ipanalle. Minulle ainakin parit farkut, muutama toppi ja sitä rataa. HenkkaMaukan paketti saapui tänään kynsiini, muah hah hah hah. Paketin sisältö on hieman kyseenalainen, mustien vaatteiden osuus kyseisessä pakaasissa kun on olematon. Mielenhäiriöni siis jatkuu edelleen.


Tänään (taas kerran tämä postaus on venynyt hyvin kauan luonnoksena) käytiin koko perheellä Stockalla. Oli aika väritön olo kun jalassa oli uudet housut ja ne ovat (brace yourself!) beiget. Mutta nyt on jumaleis viimesen päälle hyvät urheiluliivit. Sovituskopissa meinasi iskeä kiukutus, inhoan suunnattomasti rintaliiviostoksia, etenkin nyt kun koko on ihan mitä sattuu ja vaihtelee merkin, mallin ja kellonajan mukaan. Argh! Suorastaan raivostuttavaa, lisäksi olen muutenkin kummallisen mallinen ilman osittaisimetyksen tuomaa vaihtelua eikä sopivia löydy kuin tuurilla. Kokeilin vain viisiä eri liivejä, joista yhdet olivat kelvolliset. Huoh. Mutta pisteet Stockan myyjälle, hyvää palvelua ja ShockAbsorberit lähtivät mukaan. Samalla kävin viimeinkin uusimassa kantiskorttini, ei ole kuin kolmas joka ei toimi, saakeli, ja käytiin vielä Herkussa ostamassa juustoa sun muuta pitsavermettä.

Lisäketutuksena löin kyynärpääni seinänkulmaan ja toki kipeästi, oikein hermoon. Ja voi sviidu kun se on kipeä! Miten ihminen onkin niin honkkeli ettei osaa olla kolhimatta itseään? Eikä Tässä Vielä Kaikki, eilen rakas rämänilkkani alkoi taas oireilla ja turposi kauniisti. Nyt se on paketoituna ja koitan lepuuttaa sitä. Jos suinkin malttaisin nyt ottaa rauhallisesti, eihän tiedossa ole kuin arkea yksivuotiaan kanssa ja alkava yövuoroviikko.


Kyllä tämä tästä. Uudet vaatteet ovat kivoja. Vaikkakin outoja.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Get ready for work

Melkoinen höykytysviikko takana. Sain keskiviikkona auringonpistoksen ja torstaina kävin työhaastattelussa. Perjantaina pakkauduin perheen kanssa autoon ja suunnistimme veljeni ja kälyni seurassa Haaparantaan, tällä kertaa kävimme Ikean lukuunottamatta ihan uusissa paikoissa, Ica Maxissa ja ÖoB:ssä. Yllättäen rahaa meni ja tilalle tuli kaikkea kivaa, kuten ihana Maskros-lattiavalaisin, joka koreilee lähietäisyydellä. Kuulemma ipana manipuloi isänsä ostamaan pehmopandan, veikkaan isän heltyneen jo ennen kuin ipana huomasi koko lelua.

Viikonloppu meni vanhempieni luona, uskollinen sotaratsuni, eli kurttuopel Vekkuli, tarvitsee rakkautta, hellyyttä ja pajavasaraa. Sekä parillasadalla egellä osia. Minä hoidin jälkimmäiset, veikka loput. Eli Vekkuli jäi vanhempieni etupihalle veljeni asiantunteviin käsiin, josko katsastusmies olisi sitten tyytyväinen, kele. Kiitokset veljelleni, joka taas kerran on suostunut värkkäämään toistaitoisen siskonsa auton kimpussa ja vielä kohtuullisella palkalla. Jos veikkaseni luet tätä, saat bonuksen, jos haluat, olet sen totta vie ansainnut!

Niin, tosiaan, sain töitä. Huomisesta alkaen tulen olemaan erään isohkon firman palkkalistoilla, hiippailen lafkan tuotantotiloissa ja teen vaikka sun mitä. Minusta tulee vuorotyöläinen ja huomenna aloitan kivasti aamutuurissa, kello kuusi. YÄK! Kuten tietänette, inhoan aikaisia aamuja ja rakastan nukkumista, joten en hypi riemusta kun tiedän kellon herättävän 4.30. Onneksi ei tarvitse miettiä työvaatteita eikä meikata, sillä työnantaja tarjoaa vaatteet ja meikki menee ihan hukkaan. Koska työ kuluu elintarvikkeiden äärellä, saa rakas kulmakoruni lähteä ainakin työpäivän ajaksi, laitan sen takaisin, jos se suostuu menemään paikalleen ilman suunnatonta survomista ja runnomista.

Eniten huomisessa jännittää miten ipana pärjää, siippani ryhtyy siis koti-isäksi ja huomenna olen poissa melkein 9 tuntia, joka on pisin aika ikinä minkä olen ollut erossa pikkuneidistä. En tiedä miten kestän päivän ilman hillitöntä ikävää ja hiljaa hyytävää paniikkia, sillä mielikuvitukseni on maalannut päähäni kuvan, jossa talomme on palanut kasaksi tuhkaa, lunta sataa, ipana istuu itkemässä likaisissa ja resuisissa vaatteissa hillittömässä hangessa, surullisen viulun soidessa taustalla. Kaikki tämä sillä aikaa kun huono äiti on töissä!

Ehkä nyt olisi syytä raahautua nukkumaan, jos saisi unta vaikka kuutisen tuntia putkeen, niin olisin helkkarin iloinen. Ipana, anna äitisi nukkua, jooko?


tiistai 5. elokuuta 2014

You are beyond help, woman!

No niin, nyt saattaa olla vakavat paikat. Katselin eräältä foorumilta ideoita arkipukeutumiseen ja sitten huomasin peruuttamattoman vahingon tapahtuneen. Olen iskenyt silmäni tavistyyliin, ainakin vähän. Jopa inhoamani keltainen näytti "ihan kivalta", tosin ruskea on edelleen aika iso yäk ja se beige, hrrh.

What the hell is wrong with me?

Älkää pelästykö lopullisesti rakkaat lukijani, rakastan silti synkkiä vaatteita ja goottihörhelöitä. Ajattelin tätä tavistelua työelämää ajatellen, sillä viimeaikaisten tapahtumien myötä (ei mitään hätää, huoli pois) aion hivuttautua hiljalleen oravanpyörään ja armas aviomieheni taas siirtyy hoitamaan ipanaa kotiin. Toki sydäntä särkee ajatuskin, hormonihuuruisena tiikeriemona haluan olla jälkikasvuni luona 24/7. Mutta lapsella on isä, joka osaa huolehtia hänestä vallan mainiosti ja mikäpä sen parempaa hoitoa kun kotona tutun ihmisen kanssa. Ei se päiväkotikaan ole huono juttu, varmasti ylireipas tättähääräni selviäisi siitä mennen tullen, äidin selviäminen onkin sitten aika heikolla tolalla.

Mutta ne vaatteet! Tässäpä kivoja kuvia, ehkä soitan kohtsillään terveyskeskukseen tai marssin suoraan päivystykseen...


Nyt saa riittää hetkeksi, ettei kukaan teistä saa halvausta. Lupaan pyhästi etten ikinä, koskaan, nevör, missään olosuhteissa tule hankkimaan tekorusketusta. Hyi. Olen valitettavasti saanut väriä (ja punoitusta) nahkaani lenkkeilyn myötä ja se riittää, kiitosta vaan. Mutta en voi luvata etten hanki lisää ruskeaa kenkä- ja laukkukaappiini. Musta on aina ykkönen, voitte huokaista. Näitäkin asukuvia voi käyttää pohjana, mutta en aio noudattaa niitä orjallisesti, kammoan kultakoruja aika tavalla. 

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, menen mittaamaan kuumeeni.