tiistai 9. tammikuuta 2018

Hei vaan 2018!

Niin se vuosi meni ja vaihtui. Itse olin h-hetkellä keikkapaikan takahuoneessa, eli bäkkärillä. Siitä noin puolisen tuntia myöhemmin alkoi keikka, ensimmäinen sillä porukalla, mutta ei viimeinen. Keväälle on tiedossa pari vetoa lisää, en malta odottaa!

Haikein mielin palaamme alppimajassa arkeen, eli siivoamme hiljalleen joulua pois ja siirrämme katsetta kevääseen. Päivä onkin jo pidentynyt hieman, mikä on arvatenkin ihanaa. Rakastan luonnonvaloa, joten haluaisin sen tulvivan joka raosta. Eilen oli niin kylmä, etten paljoa voinut ulkoilla ilman hengenahdistusta. Ärsytti, samoin koiraosastoa paleli, kun tassut nousivat välillä korkealle lämmittelemään. Onneksi tänään on paljon lauhempaa ja pääsin vähän jaloittelemaan, murtunut varvaskin alkaa tuntua paremmalta. Olisi kohtalon ivaa, jos murtaisin toisesta jalasta varpaan. Keikalla selvisin hyvin, vaikka vähän pelkäsin ettei varvas antaisi isommin varaa liikkua, saati valita muita kenkiä kuin töppösiksi nimittämäni tekoturkissaappaat. Onneksi varvas kesti maihareiden paineessa ja pitkän keikkaillan. Seuraavana päivänä oli pää kipeä senkin edestä, valvominen ja hurjan pitkäksi venynyt ateriaväli purkautuneen stressin kanssa pamauttivat kallooni vuosisadan migreenin. Ai hitto sitä tuskaa! Toivottavasti sellaista ei tule enää ikinä, saati pahempaa. Pitää seuraaville keikoille muistaa ottaa mukaan syötävää ja koittaa ottaa vaikka torkut, jos mahdollista. Ainakin huhtikuun keikkamatkan aikana ehtisi nukkua, jos ei tarvitse ajaa koko matkaa. Tiedossa on toista sataa kilsaa maantietä ja pitkä yö. Ehkä jokainen meistä haluaa siinä tilanteessa ottaa unet. Jos tulee pidempiä reissuja, niin alan miettiä majoitusta tai muuta, sillä en halua ajaa samoilla silmillä keikan jälkeen pitkää matkaa, enkä varsinkaan yksin.

Ensi viikolla olisi meikäamatsonin syntymäpäivä, hui! Ajattelin tehdä jotain jääkaapissa möllöttävästä kinuskinmakuisesta tuorejuustosta, jos en muuta niin kakkua. Sain jo ensimmäisen lahjan, Mine Güngörin Metsämansikat-kaulakorun. Se on ihanampi kuin kuvittelin.

(kuva: Weecos)

Weecos on käymisen arvoinen paikka, siellä on vaikka ja mitä kivaa. Lompakko sanoo pian isosti iik, kun kuolaan ties mitä koruja, vaatteita ja sisustustavaraa. Noh, aina saa haaveilla.