maanantai 25. helmikuuta 2013

In the twilight theater

Otsikolla ei sitten ole mitään tekemistä sen erään kirjasarjan kanssa, josta en pidä sitten yhtään enkä varsinkaan niistä elokuvista. Robert Pattinson ei myöskään nappaa ollenkaan, phui.

Otsikko on pätkä tästä biisistä:

Eli Poetsien Given and denied, huippuhyvä. Muutenkin Poets on mieleeni ja tykkään kovasti heidän tuotoksistaan. Omistan kaksi levyä, Carnival of rust ja Signs of life. Hyviä kiekkoja molemmat, pitäisi hommata ne loputkin.

Vielä tämä viikko pitkää laulukieltoa, jota olen mennyt rikkomaan aika useasti, hyi Phoenix!
Onneksi flunssa alkaa viimein olla ohi, vaikka toisinaan saa olla niistämässä ja yskimässä limaa irti. Varmaan halusitte tietää.

Tänään tulin siihen tulokseen että kevät on ihan nurkan takana ellei jopa täällä, käyttänen siis sitä tagia hetken rinnakkain talven kanssa. Humalluin auringonpaisteesta ja matkasin mielessäni rakkaaseen kaupunkiin ja ikävöin. Jospa pääsisin pian takaisin, edes hetkeksi. Toisaalta odotan kovasti kesää täällä pohjoisemmassa, kuuluisa torinranta kun on kesällä parhaimmillaan ja suunnitelmissa oli mennä koko perhe viettämään edes osa kauniista kesäpäivästä torikojujen keskellä ja pitäähän tietty nautiskella jotain hyvää. Viime kesänä vierailimme usemman kerran Lihatiskillä, jonka aurahärkäleipään ihastuin, tosi hyvää! Lihatiski on siis Kauppuri 5:sen "haarakonttori" joka on auki vain kesäisin ja tarjoilee mm. niitä leipiä ja makkaroita sun muuta, eikä burgereita kuin Kauppuri. Hyvät eväät molemmissa, kannattaa käydä kokeilemassa jos sitä ei ole vielä tehnyt. Toinen torikoju, jonka nimeä en muista millään, tarjosi könttisummalla tee-se-itse mättölautasia, eli annoksensa sai rakentaa itse. Muistaakseni annos maksoi kympin ja siihen sai ottaa vaikka joka sorttia jos niin halusi ja kastiketta sai lisää kun vain pyysi nätisti. Lohi oli annoksessa erityisen hyvää, samoin vihannekset ja remouladesoosi. Kesää odotellessa, varpaani kaipaavat ruohonkorsia ja rantahiekkaa.

Tänään kävin koululla hakemassa luentoja tikulle ja ilmaisella lounaalla. Koululta suunnistin keskustaan ja pällistelemään aurinkolaseja. Tilasin lopulta uudet silmä- ja aurinkolasit (Inssi hiukan painosti, koska siippani mielestä nykyisten rillien linssit ovat jo sen verran nähneet elämää), aurinkolaseja omistan jo viitisen kappaletta, mutta ne ovatkin halpispleksilaseja. Tarvitsen arskat vahvuuksilla, ettei tarvitse pelleillä piilareiden kanssa ja voi lennossa vaihtaa laseja, esimerkiksi autoa ajaessa. Ensi kesä on muutenkin takuulla toimintaa täynnä ja seuraavat aina vaan enemmän. Ärsytti vaan koittaa löytää sopivat lasit, tykkään tosi paljon nykyisistäni ja tadaa, hyllyt notkuivat kamalia wayfarer-tyyppisiä muovihirvityksiä. Ei, en todellakaan pidä kyseisestä mallista. Siis nämä mukahipsterhökötykset:

Toinen kummastus oli värien määrä, ei siinä mitään, mutta entäpä jos ei halua oransseja, vihreitä, pinkkejä tai sinisiä laseja? Haluan mustat metallikehykset ja voi juutas kun sai hakea sopivia! Noh, löysin, mutta täysmustat ne eivät ole, vaan sangoissa on purppuran/pinkinsävyiset osiot ja aurinkolaseihin tuli harmaat aisat mustilla kiemuroilla. Kelpaa. Now leave me alone. Laserleikkaus alkoi houkuttaa kovasti tuijotellessa niitä muovirimpuloita, jotka puristavat päätä. Mutta nyt on lasit tilattuna ja keskiviikkona tarkistetaan näkö.

(tiedättekö, että on muuten aika haastavaa kirjoittaa, kun kissa koittaa ängetä näppikselle/syliin? Naksu-poika koittaa hakea läheisyyttä)

torstai 21. helmikuuta 2013

Elävien kirjoissa, melkein

Aah, ääni tuli takas! Ainakin sinne päin, ei enää pihinää, mutta laulukielto on ja pysyy.
Vielä en ole voittanut tautia, mutta parempaan päin ollaan menossa. Pakko vielä malttaa huilata, vaikka kuinka tekisi mieli suursiivota tai muuta vastaavaa. Kun on ihanaa (not) norovirustakin liikkeellä.


Uskaltauduin jopa kouluun pariksi tunniksi, loppua kohden alkoi tulla liitoskipua, joten pakenin paikalta. Jospa valmistuisin ihan oikeasti tänä keväänä, kun laskettu aikakin lähenee. Eilen muuten näin ekan kerran liikkeitä mahan päältä, aika jännää! Navan viereen ilmestyi kohouma pari kertaa eli pikku Toukka siellä tossutti menemään. Elämä on ihmeellinen asia.

Laulukiellosta (2 pitkää viikkoa!) huolimatta suunnittelen keikkaa akustiselle projektille, mutta tuleeko sitä kukaan katsomaan? Äääähhh... Ei viitsi tyhjälle salille laulaa, se vie motivaation ja paloa aika tavalla. Vaikka ne jotka ovat tämän tytön nähneet lavalla, tietävät että räiskyy ja puhetta piisaa. Rakastan keikkoja, kun saan antaa kaikkeni ja tehdä sitä mitä rakastan eli laulaa. Ikävä tulee vanhaa bilebändiä, joka on nyt vuoden ajan ollut manan mailla.

Tänään koin sen ihanan tunteen, kun musiikki vie mennessään, tosin paikka ei ollut turvallinen, sillä ajoin autoa. Mutta tiedättehän, kun musiikki ulottuu jokaiseen soluun ja kantaa kuin virta, silloin antaa itsensä mennä mukana (tällä kertaa ottaen huomioon liikenneturvallisuuden!) ja nauttia. Soittimesta tulvi korviin Jenni Vartiaisen Mandartania ja perään Vedenalaista, ja minua vietiin. Haluan kuunnella paljon erilaista musiikkia jo Toukankin takia (kyllä, puhuttelen syntymätöntä esikoistani Toukaksi).

Vaikka kevät painaa päälle, silti löysin syksyisen biisin johon ihastuin ja mielikuvituskin laukkasi heti täyttä vauhtia. Joskus käy niin, että sopiva biisi luo mielikuvia kerrasta. Esimerkiksi Mandartania maalaa sieluni silmien eteen oranssia, keltaista, okraa ja muita "aurinkovärejä". Mutta tässäpä se syysbiisi teillekin kuultavaksi:


Viikatteen Syysvedet, toimii! Kerran olen kyseisen bändin nähnyt livenä, RMJ 2004. Siitäkin löytyy videokuvaa youtuben puolelta, mutta minua sieltä ei bongaa, vaikka olinkin aika lähellä lavaa. Muistikuvat illasta ovat hatarat, sillä olin 4 päivän festareista 3 korkeassa kuumeessa ja ihan pihalla maailmanmenosta. Muistan nähneeni 4 bändiä, Viikate, Ismo Alanko, Maija Vilkkumaa ja 69 eyes. Simo Frangén taisi olla juontamassa. Eikä alkoholilla ollut osuutta asiaan, olenhan edelleen absolutisti, kuten olen ollut viimeiset 28 vuotta, ettäs tiiätte.

Äh, nyt alkaa ketuttamaan kun ei ole päässyt keikalle vuoteen! Nyt en laske yksityiskeikkoja akustisella projektilla, niitä on 2-3 takana muutamalle hengelle. Pakko alkaa myyntihommiin, jos saisi jotain buukattua ennen kuin tulee maha ja sen asukas esteeksi esiintymiselle. En todellakaan aio viimeisilläni lyllertää lavalle, kun Toukka kuulee jo nyt ulkopuoliset äänet ja keikallahan volyymitaso ei ole mikään pienen pieni, ainakin 100 debbaa.

Hiihtoloma olisi tulossa ensi viikon jälkeen ja loma alkaa vähemmän mukavissa merkeissä. Perjantaina saatan sukulaisten kanssa viimeiselle matkalleen enoni, joka menehtyi ennen ystävänpäivää hyvin äkillisesti. Surettaa, sehän on selvä ja olen hyvin järkyttynyt tapauksesta. Mutta elämä ja kuolema eivät ole minun käsissäni ja hyvä niin. Tuntuu kuitenkin aika hurjalta että enoni lähti jo nyt tuonne kauas ja minun sisälläni kasvaa uusi elämä. Makes you think.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Let the sunshine in

Aurinko, ihana aurinko! Kummasti piristää mieltä kun maailma kylpee ihanassa valossa. Harmi kun en voi mennä ulos tämän flunssan takia, todella ärsyttävää. Eilen nousi kuume ja yön aikana tuli yskä ja ääni meni. Puheeni on siis harvinaisen säälittävän kuuloista pihinää. Noh, tauti on ilmeisesti voiton puolella, kun enää ei tarvitse olla niistämässä joka välissä.

Haluaisin niin kovasti tehdä tästä mörskästä tyylikkään, mutta nyt en jaksa edes kunnolla hengittää. Jos tämä piikki iskisi kunhan tervehdyn.

Nyt jatkan tätä mustikkasopan litkimistä, se kun ei ärsytä kurkkua. Aika mukavasti on veto pois.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Pärskis

No nyt se löysi minut, vaikka olen sitä onnistunut väistelemään melko hyvin... Flunssa. Eikä juuri mitään lääkettä voi ottaa sattuneesta syystä, parasetamolia juu, mutta ainakin päänsäryn hoitamisessa se on roskaa. Ei toimi tässä kehossa. Joten pitää vaan koittaa selvitä kotikonstein, lepoa, paljon nestettä ja kurkkupastilleja, unohtamatta kaikille tuttua haisevaa voidetta eli Vicksin Vaporubia. Ai niin, kortisonikuuria pöytään, kun kerran olen astmaatikko. Argh.


Ehkä hormonien vuoksi pesänrakennusvimma alkaa nostaa päätään, haluan siivota. Mutta mitenkä siivota, jos ei ole sitä energiaa?  Meille on tulossa kylppäriremontti, joten ainakin yksi huone tässä talossa tulee olemaan melkoisen hieno, vaikka itse sanonkin. Ajattomasti tummanharmaata ja valkoista, kuulostaa ehkä tylsältä, kuitenkin ensimmäisenä saattaa tulla mieleen valkoinen kiiltävä 15x15 laatta, jota näkee aika usein vuokra-asuntojen kylppäreissä. Meillepäs tulee eri kokoinen ja laatassa on kuvio! Siis valkoista valkoisella, sopivan hienovaraisesti. Suihkun taakse pätkäistään raita harmaasta tai bensaläikän värimaailmassa kimaltavasta lasimosaiikista. Poreamme jää haaveeksi, sille vaan ei ole tilaa, näf ja pöh.

Odottelen kieli pitkällä uutta ihanaa keittiötä tuon nykyisen kammotuksen tilalle. Tällä hetkellä se näyttää muutenkin siltä, että siellä olisi räjähtänyt. Hiukan ehkä kypsyttää että olen päästänyt kotimme tähän tilaan, sotkua on joka puolella. Totta kai tässä talossa on sotkijoita tietty muitakin kuin minä, joten syy ei ole yksin minun. Mutta jospa saisin tämän mörskän siistiksi ennen seuraavan sotkijan syntymää, sitten onkin muuta hommaa tiedossa ja varmasti ensimmäinen viikko menee ihan sumussa ihmetellessä uutta pientä perheenjäsentä. Kovasti mietitäänkin millainen pikkuinen mahassa kasvaakin, ainakin ultran perusteella näyttää olevan isänsä nenä ja suu. Saa nähdä tuleeko kihara tukkakin. Aww.

Jos jollakin on siis ylimääräistä energiaa, niin otan mielelläni vastaan että saan kotia kuntoon ja tietenkin opinnot pakettiin ASAP.


tiistai 12. helmikuuta 2013

Who ya gonna call?

Olen viimein elävien kirjoissa. Vielä hetki sitten kärvistelin liitoskipujen kanssa. Voi jumaliste mitkä tuskat!
Huomenna (tänään) raahaan armaan aviomieheni neuvolaan kuuntelemaan juttuja ja tietty itse joudun ties minkä mittausten kohteeksi. Torstaina edessä on liian monta verikoetta.

Viime aikoina olen potenut voimakasta ikävää Tampereelle. Jostain syystä mieleen on tulvinut välähdyksiä elämästä siellä, vaikka kaupunki on muuttunut kovasti, sen sain todeta elokuussa. Mutta haluan kovasti takaisin Manseni syliin. Ehkä pääsen taas kesäreissulle seuraneidiksi Chilifesteille. Tosin ensi kesästä alkaen elämäni on aivan toisenlaista kuin nyt. Pysäyttävä ajatus.


Minua alkoi ärsyttää lakkiasiat. Lakki on siis tilattu aikapäivät sitten, mutta unohdin maksaa sen. Nyt pitäisi kaivaa jostakin joku, joka osaa sanoa onko sitä enää koululla ja kelle sen voisi maksaa että saan mokoman haltuuni. Pienet on ihmisellä murheet, yksi ainoa lippalakki!

Jospa saisin lisääntyvästä valosta energiaa siivota tämän mörskän ja liikkua enemmän, nyt väsymys on vienyt kaiken halun lähteä lenkille tai jumpata. Vielä kun voisi kasvattaa kipukynnystä, se olisi mahtavaa.

Pakko hehkuttaa vielä että tein tänään ensimmäistä kertaa elämässäni risottoa italialaisittain ja se onnistui oikein mainiosti, hyvä minä!

Nyt nukkumaan!


perjantai 1. helmikuuta 2013

Sä olet lintu

Pahoitteluni pitkästä hiljaisuudesta, pää ei oikein toimi tätä nykyä ja tässä olen ollut kahteen otteeseen mörönsyöttinä kun Inssi kävi parilla työmatkalla.

Odotan kovasti kevättä eli valoa, en tykkää talven pimeästä ja kylmästä. Vaikka mitä lähemmäksi kesä tulee, sen lähempänä on esikoisen eli Toukan syntymä. Iik!


Jospa kesä olisi lämmin ja ei niin sateinen kuin viime vuonna. Onko muuten kukaan teistä huomannut miten valon lämpö vaihtelee vuodenaikojen mukaan? Enkä tarkoita fyysistä lämpöä vaan sävyjä. Tule jo ja jää aurinko!


Toiveenani tulevalle kesälle on käydä retkellä Koitelissa ja piknikillä Ainolan puistossa, olla ulkona (ja muistaa aurinkorasva sekä se pöljähkö hellehattu), grillailla, viettää aikaa läheisten kanssa, juhlia valmistumistani ja vauvan nimiäisiä... Kaiken ehtona on tietty että saan nukkua. Se selviää myöhemmin. Ehkä elättelen liikaa toiveita, mutta muistakaa, että vauva-arki on minulle täysin tuntematonta, joten todellisuus iskee vielä ja luuloni viedään pois.

Huomenna pääsen pitkästä aikaa kotipuoleen siippani kanssa ja näen samalla reissulla vanhempieni sekä veljeni lisäksi tätini perheineen ja tietysti veikan tyttöystävän eli kälyni. Hip ja hei!