maanantai 7. marraskuuta 2011

Hätähousu häslää

Enää reilu kuukausi jouluun! Jeejee! Rakastan joulun tunnelmaa, koristeita, yhdessäoloa, lämpöä. Toki joukosta puuttuu rakkaita ihmisiä ja eläimiä, jotka ovat vuorollaan siirtyneet ajasta ikuisuuteen. En unohda heitä koskaan ja tulen vaalimaan muistoja sydämessäni aina.

Tänä vuonna voi olla että vietän Inssin kanssa joulua kaksin. Riippuen muutamasta tekijästä, siis. Koska olen jouluihmisiä, suunnittelen tietty kotijouluamme innosta pinkeänä. Mieluimmin haluaisin viettää jouluni rakkaiden ihmisten kanssa, ei tietekään kotijoulussakaan ole mitään vikaa. Meidän alkaa olla aika luoda omia perinteitämme.

Juuri eilen illalla suunnittelimme kotimme remonttia. Ehkä me uskaltaisimme viimein tarttua pensseliin ja sotkea menemään tapetilla ja maalilla. Ongelmaksi on muodostunut olohuone ja alakerran vierashuone, en enää muista mitä niille piti tehdä. Augh. Keittiöön en kajoa, sillä se tulee kokemaan myös remontin hamassa tulevaisuudessa. Ihan ensiksi on hoidettava ilmanvaihtokone kuntoon ja pistää kylppäri uusiksi. Iik.

Yritän lievällä epätoivoisuudella houkutella rakasta avokkiani Haaparannan reissulle, eli Ikeaan. Haluan lisää tilpehööriä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti