sunnuntai 12. helmikuuta 2012

I feel pretty, oh, so pretty

Luettuani niin monen monta ylistystä erinäisistä blogeista Freemanin tuotteita kohtaan, kotiutin seuraavan Prisman hyllystä:
Kokeilin sitä suihkun jälkeen, se kuivui nopeasti iholle. Naama tuntuu pehmoiselta, mäiske itsessään tuoksui ihanalle ja oli helppo sotkea naamaan. Olen ihan innoissani kaikenlaisista naamioista, rasvoista ja muista litkuista. Tekee mieli ostaa lisää! Henkalta tullut suklaanaamio on myös mainio, samoin Hulluilta Päiviltä ostamani naamiot (joita myy ainakin Seppälä). Etenkin Oatmeal (tmv), tuoksuu aivan ihanalle. Harmi, kun se loppui. Pitää ostella lisää joskus. Käytetään ensin nämä entiset pois.

Ehkä minusta on tulossa nätti tällä menolla. Ainakin on kivaa leikkiä kosmetiikalla ja kuvitella kaunistuvansa ilman kirurgia.

Huomenna alkaa taas arkinen aherrus opintojen kanssa, jos suinkin käteni sen kestää. "Onneksi" osa tehtävistä pitää tehdä käsin, eikä koneella. Ja isompi onni on, kun kiskaisin heti kuukauden kaulan kouluhommiin, vaikka käsi siitä kärsikin.

Huomenna taitaa vielä sää suosia, että voi pukeutua muuhunkin kuin untuvatakkiin ja toppahousuihin. Jee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti