No pain, no gain, YEAH!

Sijoitin itseeni muutaman kympin ja nyt olen ensimmäisten tulosten kourissa. Kehoni (erityisesti reidet) huutavat armoa, ne ovat muusihyytelöä ja kipeät. Miksikö?

Ostin kuntosalijäsenyyden, pieni muovinen avain päästää minut hikoilemaan, suihkuun ja infrapunasaunan lämpöön. Torstaina kävin nolaamassa itseni BodyBalance-tunnilla. Siinä missä muut osallistujat taipuivat ongelmitta umpisolmuun hienoissa treenitrikoissaan, minä vuodatin naama punaisena tuskanhikeä ja koitin olla kaatumatta, tai vaikeroimatta ääneen. Älkää käsittäkö väärin, tunti oli mukava ja sopivan lempeä, mutta olen rapakuntoinen ja en mitenkään vielä saa itseäni venymään kuten konkarit. Nopea tarkastelu myöhemmin kertoi, etteivät kaikkien raajat olleet kumia ja tuskaisia ilmeitä oli muidenkin kasvoilla kuin omillani. Helpotus.

Tunnin jälkeen hoipertelin vielä tekemään rintalihasvekottimella muutaman toiston ja siitä suihkun kautta sinne infrasaunaan. Jännä kokemus! Lueskelin puolituntisen ajan lehteä ja huomasin hikoilevani paljon vähemmän kuin olin ennakkoon ajatellut. Lämmin tuli, mutta sinänsä mukavampi kokemus, koska infrasaunassa ei ole vesihöyryä, joka ei ole astmaatikonkeuhkoilleni ollenkaan hyvä. Kaikkein parasta olisi, jos lauteilla olisi voinut maata, mutta kun ei ole oma koppi, niin ei maata...

Silti, toissapäivänä oli kivaa, ennen tuntia jännitti kamalasti, sillä en ole pahemmin kuntosaleilla käynyt enkä varsinkaan ohjatuissa jumpissa. Minun tuurillani ryhmään eksyy useampi epäinhimillisen notkea ja hyväkuntoinen "gym goddess", joka ei hikoile koskaan ja varmaan niistääkin glitteriä. Tällaiset ihmiset tunnetaan lähipiirissäni nimellä Lumikit. Lumikki-ihmiset ovat niitä, jotka ovat aina hehkeitä ja laitetun näköisiä, käyvät vessassa vain pesemässä kätensä, eivät todellakaan hikoile, kärsi turvotuksesta tai likaisista hammasväleistä. Lumikki kulkee jatkuvasti sädehtivä aura ympärillään, parhaimmillaan joukko metsäneläimiä vanavedessään. Jokainen meistä tuntee sellaisen, olen siitä ihan varma. Siinä missä tavallinen Maija Meikäläinen (tai bloggaaja Phoenix) räpeltää hiukset pystyssä ja läiskät kainaloissaan epätoivossaan kotikeittiössään kinkkupiirakkaa, joka on suorituksen jälkeen ns. grande katastrof, Lumikki on täydellisessä olomuodossaan pyöräyttänyt kolmen ruokalajin illallisen, siivonnut koko kämpän ja soittelee vielä parit Mozartit vapaavalintaisella instrumentilla, "eihän tämä mitään, tuli niin kiire ja voi voi voi, mekossakin on tahra ja tukkakin on huonosti". My ass. Tätini on Lumikki, hän vain sattuu olemaan niitä onnekkaita, jotka ovat luonnostaan säteileviä, helkkarin älykkäitä ja hyviä kaikessa. Täti on minulle hyvin rakas, olen aina ihaillut häntä suuresti ja minulla ei ole hänestä mitään pahaa sanottavaa, ettäs tiedätte.

Mutta ei eksytä enempää sivuraiteille. Olen nyt panostanut uuteen harrastukseeni ja omistan nyt ihan oikeita treenivaatteita kahden topin ja capritrikoiden verran. Alerekistä löytyi vielä kirkkaankeltaiset (luit oikein) caprit, materiaali paksumpi college. Vielä kun löytäisin mieluisan vetoketjuhupparin, olisin oikein iloinen. Treenikassin virkaa toimittaa miehen lainaama läppärireppu, sinne mahtuu oikein kivasti tavaraa. Treenirepussa kulkee melko läjä tavaraa: salikengät, juomapullo, kaksi pyyhettä, meikkipussi, lompakko, avaimet... Meikkipussissa ei ole pakkelia ensinkään, vaan hiusharja, pinnejä, sampoota ja suihkusaippuaa. Lisäksi pieni kourallinen hiuslenkkejä.

Treenijuttujen lisäksi tein uhkarohkean liikun hiusteni kanssa. Laitoin hennaa päähän ja tulos on vajaa 24h myöhemmin aikamoinen. Sisällä keinovalossa muutos ei juuri näy, mutta kun astun luonnonvaloon... WAU! Oranssia ja kuparia, ihan kick-ass. Eikä oikeastaan näytä luonnottomalta, voisi jopa melkein mennä täydestä. Katsotaan millaiseksi uusi, hieman ruohontuoksuinen, kuontaloni vielä muuntuu. Olen täysin kääntynyt hennaukseen, paljon edullisempaa ja ihmisystävällisempää kuin kemialliset värit. Myrkkyvärit kun ottavat kuonoon ja lisäksi kihelmöivät pahaenteisesti päänahassa, juurikasvusta ja kerrostumista puhumattakaan, sekä kuivasta koppuratukasta... Rakastan mustaa tukkaa ja sitä tummanpuhuvaa sädekehää, mutta en halua kiusata itseäni kovilla hiusmyrkyillä, sillä pelkään tulevani niille ennen pitkää allergiseksi, jos jatkan tiheää värjäystahtia. Joten hennat kehiin ja nyt ollaan liekkitukkaisia. Kivaa!

Ehkä nyt voin kuunnella hieman Dolly Partonia. Jolene. "Your beauty is beyond compare, with flaming locks of auburn hair, with ivory skin and eyes of emerald green" (joo, tiedän ei ole vihreitä silmiä, vaan ne "hazelit")

Syyskuun kyy

Huoh. Aika on taas mennyt niin nopeasti ja energiataso on hetkittäin miinuksella. Äh, ei jaksaisi. Onneksi yöt ovat nykyään hiukan helpompia, sen huomaa silmänalusista, jotka eivät ole enää mustanpuhuvat. Onhan tässä syksyssä paljon hyvääkin, vaikka kaipaan kovasti lämmintä kesätuulta, uimista linnunmaitomaisessa meressä ja hellettäkin. Mutta syksyn värit ovat jotain ihanaa, samoin ne sumuisen sateiset syysillat. Saa ihan rauhassa käpertyä sohvan uumeniin perheen kanssa tai kääriytyä lämpimiin neuleisiin. Eikä uusia saappaitani voisi käyttää helteellä, joten sekin vielä.

Joulua mietin jo kovasti, joka taasen on viettopaikan suhteen epäselvä. Ylläripylläri. Tulevaisuudessa mahdollisesti jäämme kotiin viettämään joulua alppimajaan, vaikka ajatuksena se tuntuukin ihan omituiselle. Lisäksi joulukuusen paikka on mielestäni hiukan... Noh, ei paras mahdollinen. Aikaisemmin se on sijainnut ruokasalissa, mutta haluaisin sen enemmän olohuoneeseen. On se hankalaa. Joulussa on vielä ne lahjat. Että hei hei veronpalautukset, oli kiva kun kävitte sulostuttamassa pankkitiliäni. Ei vaiskaan! Osan lahjoista ajattelin tehdä itse, jos mahdollista ja muutenkin voisi miettiä mitä rakkaille lähimmäisilleen hankkisi. Ei mitään typerää muovikertakäyttösilppua, kiitos!

Syksyn myötä aloitetaan harrastuksia eikö vain? Huomasin juuri valloittaneeni ruokapöydästä puolet projekteillani, on maalausta, piirustelua, posliinitussausta, koru- ja korttiaskartelua, ompelua... Päälle vielä nivaska kivoja kirjoja luettavaksi, sekä skiljoona ihanaa blogia, mielenkiintoisia ohjelmia sekä leffoja, koiran ja perheen kanssa ulkoilua, omat blogit, keittiöhääräilyä... Ugh. Kaikkeen ei vaan repeä, joten asia kerrallaan. Haluaisin blogien inspiroimana sisustaa tätä alppimajaa, edes ihan vähän. Joulupukki tuskin tuo himoitsemaani String Pocket-hyllyä tai ipanalle Dodo-keinua. Mutta minäpä hankin koko perheelle Arne Jacobsenin mukit! Perhana vie. Eli nämä:

(kuva: finnishdesingshop.fi)

Nuo näyttäisi niiiiin hyvältä siinä hiivatin hyllyssä. Muutenkin tuolla yllä mainitussa kaupassa on vaikka ja mitä ihanaa. Sisäinen yrittäjäni on nostanut taas rumaa päätään ja haluaa perustaa kivijalka-/nettikaupan. Tuotteina voisi olla jotain ihania herkullisia sisustusjuttuja, lastenvaatteita tai suloisen synkkiä goottivermeitä. Augh! Kaikki tämä sai alkunsa kun näin keskustassa pienen liikehuoneiston tyhjillään, kyseisessä pikkutilassa on aikanaan ollut mm. Morticia. Yritän pitää järjen kädessä, yrittäjän ohdakkeinen ura on hyvin tiedossa jo koulutukseni perusteella.

Nyt olisi viisainta painua nukkumaan. Tänään on rakkaan hirmuhallitsijani, kiukkupersekissani, Pullan syntymäpäivä. Onnea 10-vuotiaalle!

Kesä vetelee jo viimeistänsä

Syksyä on taas ilmassa ja kesä alkaa olla ohi. Taas se vaan hujahti ohitse, tänä vuonna kävin sentään uimassa, hurraa! Olisin ehkä voinut käydä toisenkin kerran.

Äh, tympii kun en ole postannut mitään pitkään aikaan ja tunnen blogikateutta. Teitä lukijoita on niin vähän, näkyvyyttä saisi varmasti lätkimällä tänne kuvia omasta naamastani, ipanasta ja muusta henkilökohtaisesta. En kuitenkaan haluaisi pitää naamojamme, etenkään ipanan, julkisena. Oma naamani on täällä ollut jo esillä ja se tulee olemaan sitä myös muilla foorumeilla. Usein haluaisin esitellä ipanaa maailmalle myös tätä kautta, onhan kyseessä ylisöpö pikkuihminen (ainakin jos minulta kysytään), mutta haluan useista syistä johtuen pitää hänen sulonsa salassa. Lisäksi olen pirun laiska kuvaamaan. Ei siis ehkä ole mikään suunnaton ihme etteivät ihmiset löydä tänne. Harmi.

Alennusmyynneistä ja kirpputorilta on ostettu paljon tavaraa, eniten yllättäen lastenvaatteita ja neljät kengät ipanalle. Minulle ainakin parit farkut, muutama toppi ja sitä rataa. HenkkaMaukan paketti saapui tänään kynsiini, muah hah hah hah. Paketin sisältö on hieman kyseenalainen, mustien vaatteiden osuus kyseisessä pakaasissa kun on olematon. Mielenhäiriöni siis jatkuu edelleen.

Tänään (taas kerran tämä postaus on venynyt hyvin kauan luonnoksena) käytiin koko perheellä Stockalla. Oli aika väritön olo kun jalassa oli uudet housut ja ne ovat (brace yourself!) beiget. Mutta nyt on jumaleis viimesen päälle hyvät urheiluliivit. Sovituskopissa meinasi iskeä kiukutus, inhoan suunnattomasti rintaliiviostoksia, etenkin nyt kun koko on ihan mitä sattuu ja vaihtelee merkin, mallin ja kellonajan mukaan. Argh! Suorastaan raivostuttavaa, lisäksi olen muutenkin kummallisen mallinen ilman osittaisimetyksen tuomaa vaihtelua eikä sopivia löydy kuin tuurilla. Kokeilin vain viisiä eri liivejä, joista yhdet olivat kelvolliset. Huoh. Mutta pisteet Stockan myyjälle, hyvää palvelua ja ShockAbsorberit lähtivät mukaan. Samalla kävin viimeinkin uusimassa kantiskorttini, ei ole kuin kolmas joka ei toimi, saakeli, ja käytiin vielä Herkussa ostamassa juustoa sun muuta pitsavermettä.

Lisäketutuksena löin kyynärpääni seinänkulmaan ja toki kipeästi, oikein hermoon. Ja voi sviidu kun se on kipeä! Miten ihminen onkin niin honkkeli ettei osaa olla kolhimatta itseään? Eikä Tässä Vielä Kaikki, eilen rakas rämänilkkani alkoi taas oireilla ja turposi kauniisti. Nyt se on paketoituna ja koitan lepuuttaa sitä. Jos suinkin malttaisin nyt ottaa rauhallisesti, eihän tiedossa ole kuin arkea yksivuotiaan kanssa ja alkava yövuoroviikko.

Kyllä tämä tästä. Uudet vaatteet ovat kivoja. Vaikkakin outoja.

Get ready for work

Melkoinen höykytysviikko takana. Sain keskiviikkona auringonpistoksen ja torstaina kävin työhaastattelussa. Perjantaina pakkauduin perheen kanssa autoon ja suunnistimme veljeni ja kälyni seurassa Haaparantaan, tällä kertaa kävimme Ikean lukuunottamatta ihan uusissa paikoissa, Ica Maxissa ja ÖoB:ssä. Yllättäen rahaa meni ja tilalle tuli kaikkea kivaa, kuten ihana Maskros-lattiavalaisin, joka koreilee lähietäisyydellä. Kuulemma ipana manipuloi isänsä ostamaan pehmopandan, veikkaan isän heltyneen jo ennen kuin ipana huomasi koko lelua.

Viikonloppu meni vanhempieni luona, uskollinen sotaratsuni, eli kurttuopel Vekkuli, tarvitsee rakkautta, hellyyttä ja pajavasaraa. Sekä parillasadalla egellä osia. Minä hoidin jälkimmäiset, veikka loput. Eli Vekkuli jäi vanhempieni etupihalle veljeni asiantunteviin käsiin, josko katsastusmies olisi sitten tyytyväinen, kele. Kiitokset veljelleni, joka taas kerran on suostunut värkkäämään toistaitoisen siskonsa auton kimpussa ja vielä kohtuullisella palkalla. Jos veikkaseni luet tätä, saat bonuksen, jos haluat, olet sen totta vie ansainnut!

Niin, tosiaan, sain töitä. Huomisesta alkaen tulen olemaan erään isohkon firman palkkalistoilla, hiippailen lafkan tuotantotiloissa ja teen vaikka sun mitä. Minusta tulee vuorotyöläinen ja huomenna aloitan kivasti aamutuurissa, kello kuusi. YÄK! Kuten tietänette, inhoan aikaisia aamuja ja rakastan nukkumista, joten en hypi riemusta kun tiedän kellon herättävän 4.30. Onneksi ei tarvitse miettiä työvaatteita eikä meikata, sillä työnantaja tarjoaa vaatteet ja meikki menee ihan hukkaan. Koska työ kuluu elintarvikkeiden äärellä, saa rakas kulmakoruni lähteä ainakin työpäivän ajaksi, laitan sen takaisin, jos se suostuu menemään paikalleen ilman suunnatonta survomista ja runnomista.

Eniten huomisessa jännittää miten ipana pärjää, siippani ryhtyy siis koti-isäksi ja huomenna olen poissa melkein 9 tuntia, joka on pisin aika ikinä minkä olen ollut erossa pikkuneidistä. En tiedä miten kestän päivän ilman hillitöntä ikävää ja hiljaa hyytävää paniikkia, sillä mielikuvitukseni on maalannut päähäni kuvan, jossa talomme on palanut kasaksi tuhkaa, lunta sataa, ipana istuu itkemässä likaisissa ja resuisissa vaatteissa hillittömässä hangessa, surullisen viulun soidessa taustalla. Kaikki tämä sillä aikaa kun huono äiti on töissä!

Ehkä nyt olisi syytä raahautua nukkumaan, jos saisi unta vaikka kuutisen tuntia putkeen, niin olisin helkkarin iloinen. Ipana, anna äitisi nukkua, jooko?

You are beyond help, woman!

No niin, nyt saattaa olla vakavat paikat. Katselin eräältä foorumilta ideoita arkipukeutumiseen ja sitten huomasin peruuttamattoman vahingon tapahtuneen. Olen iskenyt silmäni tavistyyliin, ainakin vähän. Jopa inhoamani keltainen näytti "ihan kivalta", tosin ruskea on edelleen aika iso yäk ja se beige, hrrh.

What the hell is wrong with me?

Älkää pelästykö lopullisesti rakkaat lukijani, rakastan silti synkkiä vaatteita ja goottihörhelöitä. Ajattelin tätä tavistelua työelämää ajatellen, sillä viimeaikaisten tapahtumien myötä (ei mitään hätää, huoli pois) aion hivuttautua hiljalleen oravanpyörään ja armas aviomieheni taas siirtyy hoitamaan ipanaa kotiin. Toki sydäntä särkee ajatuskin, hormonihuuruisena tiikeriemona haluan olla jälkikasvuni luona 24/7. Mutta lapsella on isä, joka osaa huolehtia hänestä vallan mainiosti ja mikäpä sen parempaa hoitoa kun kotona tutun ihmisen kanssa. Ei se päiväkotikaan ole huono juttu, varmasti ylireipas tättähääräni selviäisi siitä mennen tullen, äidin selviäminen onkin sitten aika heikolla tolalla.

Mutta ne vaatteet! Tässäpä kivoja kuvia, ehkä soitan kohtsillään terveyskeskukseen tai marssin suoraan päivystykseen...

Nyt saa riittää hetkeksi, ettei kukaan teistä saa halvausta. Lupaan pyhästi etten ikinä, koskaan, nevör, missään olosuhteissa tule hankkimaan tekorusketusta. Hyi. Olen valitettavasti saanut väriä (ja punoitusta) nahkaani lenkkeilyn myötä ja se riittää, kiitosta vaan. Mutta en voi luvata etten hanki lisää ruskeaa kenkä- ja laukkukaappiini. Musta on aina ykkönen, voitte huokaista. Näitäkin asukuvia voi käyttää pohjana, mutta en aio noudattaa niitä orjallisesti, kammoan kultakoruja aika tavalla. 

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, menen mittaamaan kuumeeni.

Just lose it

Onkohan vanhuudenhöperyys iskenyt näinkin nuorella iällä? Vai alanko hiljalleen liukua kohti tavismaisempaa elämää? Syynä eilen ostetut farkut. Ne ovat kummallisen väriset, joku ihme ocean spray green. Suomeksi ja minun silmieni mukaan vaalean pastellinvihreät. Ei ihan heti uskoisi minusta, ehkä ne Merrellin ballerinat ja "se laukku" olivat sysäys uuteen suuntaan. Apua. Vihreät farkut vielä kestän, mutta jos ikinä ostan pinkit, viekää minut kiireesti hoitoon.

Sekoiluni ei ole rajoittunut vain niihin farkkuihin, ehei. Eilen huomasin sovittavani trenssiä. Okei, ei se takki ole paha ollenkaan, olen sen hankkimista miettinyt jonkin aikaa. Väri tässä on se ongelma, sovitettu vaatekappale oli nimittäin beige. Tai hiekka, miten vain. Kuitenkin sellainen tylsä anteeksiettäolenolemassa. En ole koskaan, varsinkaan aikuisena, pitänyt kyseisestä väristä juuri sen tylsyyden vuoksi. Silti pönötin se takki päällä ja vieläpä se sopi jollakin tapaa minulle. Mitä tästä pitäisi nyt ajatella? Olen tylsä ja väritön? Haaveilemani trenssi olisi väriltään joko musta tai punainen, ei missään tapauksessa ruskea (byörgh), eikä se beigehiekkakaan iske. Syytän viimeaikaisia kovia helteitä ja työmarkkinoiden inhottavia heilahduksia, sekä univelkaa. En muutakaan keksi.

Ei hätää, takki jäi kauppaan. Enkä aio palata rikospaikalle ja ostaa sitä, siinä oli liian pitkät hihat ja yksi napeista törrötti rumasti. Ehkäpä se unelmieni musta trenssi odottelee minua tuolla jossakin. Varmaankin kohtapuoliin löydän itseni vyötäröä myöten penkomassa jotakin alelaaria ja Inssi koittaa kiskoa minua nilkoista kuiville, etten tukehdu alennusvaatteisiin.

(pakko myöntää, että se saakelin trenssi kummittelee hetkittäin mielessäni, mutta en osta sitä. EN!
Ja ne farkut ovat oikeasti väriltään seaspray green, piti ihan tarkistaa.)

Saapa nähdä kuinka pahasti tässä vielä sekoilen. Mutta, jos tosiaan sitä pinkkiä ilmestyy vapaaehtoisesti vaatekaappiini muun kuin alusvaatteiden tai sukkien muodossa, se riittää syyksi viedä minut kiireesti hoitoon.

Voi nyt jumalauda!

Argh, kuinkahan monta kertaa tämä kirjoitus on mennyt uusiksi vähäisen ajan ja selaimen/bloggerin keljuilun vuoksi. Suatana.

Keikka meni ihan hyvin, fiilis oli hyvä, vasta nauhavarmistus paljasti totuuden. Oma suoritukseni oli vähintäänkin surkea. Voi että se on sapettanut meikäläistä! Olen kieriskellyt maailmantuskassa ja itsesäälissä, heitellen kuvitteellista tuhkaa päälleni, ei auta kuin treenata kovemmin.

Muuten on ollut mukavaa ja perjantaina sain viettää laatuaikaa äitini ja tätini kanssa. Ensin kävimme herkuttelemassa Crecianissa ja sieltä Alkon kautta (ostin pullon alkoholitonta kuohuvaa siipan alkaneen kesäloman kunniaksi) Möljälle teatteriin katsomaan Tankki täyteen. Todella mahtava ilta!

(kuva: kaleva.fi)

Olen vielä onnistunut kahdesti laittamaan kuontaloni hyvin. Minä, kaikkien poropeukaloiden äiti. Idean sain tästä Pinterestistä löytyneestä kuvasta:

Oma tukkani on liian lyhyt kuvan temppuun, joten jaoin tukkani osiin. Ensin kahtia pystysuunnassa, eli jakaus ihan alas asti, sitten saadut puoliskot vielä vaakatasossa puoliksi, yläosat kiinni saparoiksi. Ensin piippausrautaa vapaana liehuville alaosille ja viimeisenä ylempänä keikkuville saparoille, hiuslenkit irti, pieni pöyhiminen, pää alaspäin, lakkaa, pää ylös ja hieman harjausta, se on siinä. Toivottavasti ymmärsitte, voinen tehdä kuvallisen ohjeistuksen jos välttämättä haluatte.

Koska siippani on nyt lomalla, ohjelmassa on toivon mukaan paljon yhteistä tekemistä. Ainakin tiedossa on reissu länsinaapuriin, eväsretki uimarannalle ja paljon ulkoilua. Ehkä Qstock kutsuu molempia, omalla vuorollaan, eihän ipanaa voi ottaa mukaan. Itse haluaisin käydä kuuntelemassa Viikatetta ja kuolaamassa ihanaa Kaarlea. Todennäköisesti kuuntelen orkesteria kotona pikku prinsessani kanssa. Mutta aivan ihana tehdä koko perheellä juttuja, odotan kovasti Ikean ihmemaata ja uimarantaa, talviturkkini kun on ollut heittämättä jo pari vuotta. Ehkä uskaltaudun kastautumaan, paino sanalla ehkä. Olen nimittäin ihan mahdoton vilukissa ja palelen herkästi, nämä helteet ovat sitten kaltaiselleni kalkkilaivan kapteenille hankalia, kun en kestä sitä ihanaa lämpöä kummoisesti ja kalpea nahkani palaa auringossa ihan silmänräpäyksessä. Pööh!

Yllä kuva ihanasta WHIstä. Se on edelleen paheeni, hirveän koukuttava sivusto, kuten Pinterest, vaikka koneella ei paljoa istuskella kun jälkikasvu on hereillä.

Ehkä minunkin olisi syytä mennä nukkumaan.