Äh, tympii kun en ole postannut mitään pitkään aikaan ja tunnen blogikateutta. Teitä lukijoita on niin vähän, näkyvyyttä saisi varmasti lätkimällä tänne kuvia omasta naamastani, ipanasta ja muusta henkilökohtaisesta. En kuitenkaan haluaisi pitää naamojamme, etenkään ipanan, julkisena. Oma naamani on täällä ollut jo esillä ja se tulee olemaan sitä myös muilla foorumeilla. Usein haluaisin esitellä ipanaa maailmalle myös tätä kautta, onhan kyseessä ylisöpö pikkuihminen (ainakin jos minulta kysytään), mutta haluan useista syistä johtuen pitää hänen sulonsa salassa. Lisäksi olen pirun laiska kuvaamaan. Ei siis ehkä ole mikään suunnaton ihme etteivät ihmiset löydä tänne. Harmi.
Alennusmyynneistä ja kirpputorilta on ostettu paljon tavaraa, eniten yllättäen lastenvaatteita ja neljät kengät ipanalle. Minulle ainakin parit farkut, muutama toppi ja sitä rataa. HenkkaMaukan paketti saapui tänään kynsiini, muah hah hah hah. Paketin sisältö on hieman kyseenalainen, mustien vaatteiden osuus kyseisessä pakaasissa kun on olematon. Mielenhäiriöni siis jatkuu edelleen.
Tänään (taas kerran tämä postaus on venynyt hyvin kauan luonnoksena) käytiin koko perheellä Stockalla. Oli aika väritön olo kun jalassa oli uudet housut ja ne ovat (brace yourself!) beiget. Mutta nyt on jumaleis viimesen päälle hyvät urheiluliivit. Sovituskopissa meinasi iskeä kiukutus, inhoan suunnattomasti rintaliiviostoksia, etenkin nyt kun koko on ihan mitä sattuu ja vaihtelee merkin, mallin ja kellonajan mukaan. Argh! Suorastaan raivostuttavaa, lisäksi olen muutenkin kummallisen mallinen ilman osittaisimetyksen tuomaa vaihtelua eikä sopivia löydy kuin tuurilla. Kokeilin vain viisiä eri liivejä, joista yhdet olivat kelvolliset. Huoh. Mutta pisteet Stockan myyjälle, hyvää palvelua ja ShockAbsorberit lähtivät mukaan. Samalla kävin viimeinkin uusimassa kantiskorttini, ei ole kuin kolmas joka ei toimi, saakeli, ja käytiin vielä Herkussa ostamassa juustoa sun muuta pitsavermettä.
Lisäketutuksena löin kyynärpääni seinänkulmaan ja toki kipeästi, oikein hermoon. Ja voi sviidu kun se on kipeä! Miten ihminen onkin niin honkkeli ettei osaa olla kolhimatta itseään? Eikä Tässä Vielä Kaikki, eilen rakas rämänilkkani alkoi taas oireilla ja turposi kauniisti. Nyt se on paketoituna ja koitan lepuuttaa sitä. Jos suinkin malttaisin nyt ottaa rauhallisesti, eihän tiedossa ole kuin arkea yksivuotiaan kanssa ja alkava yövuoroviikko.
Kyllä tämä tästä. Uudet vaatteet ovat kivoja. Vaikkakin outoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti