Viikonloppu meni vanhempieni luona, uskollinen sotaratsuni, eli kurttuopel Vekkuli, tarvitsee rakkautta, hellyyttä ja pajavasaraa. Sekä parillasadalla egellä osia. Minä hoidin jälkimmäiset, veikka loput. Eli Vekkuli jäi vanhempieni etupihalle veljeni asiantunteviin käsiin, josko katsastusmies olisi sitten tyytyväinen, kele. Kiitokset veljelleni, joka taas kerran on suostunut värkkäämään toistaitoisen siskonsa auton kimpussa ja vielä kohtuullisella palkalla. Jos veikkaseni luet tätä, saat bonuksen, jos haluat, olet sen totta vie ansainnut!
Niin, tosiaan, sain töitä. Huomisesta alkaen tulen olemaan erään isohkon firman palkkalistoilla, hiippailen lafkan tuotantotiloissa ja teen vaikka sun mitä. Minusta tulee vuorotyöläinen ja huomenna aloitan kivasti aamutuurissa, kello kuusi. YÄK! Kuten tietänette, inhoan aikaisia aamuja ja rakastan nukkumista, joten en hypi riemusta kun tiedän kellon herättävän 4.30. Onneksi ei tarvitse miettiä työvaatteita eikä meikata, sillä työnantaja tarjoaa vaatteet ja meikki menee ihan hukkaan. Koska työ kuluu elintarvikkeiden äärellä, saa rakas kulmakoruni lähteä ainakin työpäivän ajaksi, laitan sen takaisin, jos se suostuu menemään paikalleen ilman suunnatonta survomista ja runnomista.
Eniten huomisessa jännittää miten ipana pärjää, siippani ryhtyy siis koti-isäksi ja huomenna olen poissa melkein 9 tuntia, joka on pisin aika ikinä minkä olen ollut erossa pikkuneidistä. En tiedä miten kestän päivän ilman hillitöntä ikävää ja hiljaa hyytävää paniikkia, sillä mielikuvitukseni on maalannut päähäni kuvan, jossa talomme on palanut kasaksi tuhkaa, lunta sataa, ipana istuu itkemässä likaisissa ja resuisissa vaatteissa hillittömässä hangessa, surullisen viulun soidessa taustalla. Kaikki tämä sillä aikaa kun huono äiti on töissä!
Ehkä nyt olisi syytä raahautua nukkumaan, jos saisi unta vaikka kuutisen tuntia putkeen, niin olisin helkkarin iloinen. Ipana, anna äitisi nukkua, jooko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti