keskiviikko 14. lokakuuta 2015

We were born in the hunter's season

Eilen korvamatona oli ensin Eläkeläisiä, sitten Kamelotia. Pipodiskoni soittolista on vähintäänkin outo, kuten minäkin. Kamelot tuli mieleen varmaan siksi, että kyseisen pumpun Poetry for the poisoned-kiekko on tällä hetkellä kuuntelussa. Eli Kurtun cd-soittimessa. Ainoastaan salilla (ja aikoinaan töissä) kuuntelen napit korvissa soittolistojani, lenkillä en kun haluan olla koko ajan tietoinen mitä ympärillä tapahtuu, eli en juokse auton alle fiiliksissäni.

Kun toissapäivänä valitin puolitehoisuudesta, revin eilen itseni lasten ja koiraosaston kanssa lenkille, kokonaiset 40 minuuttia. Kova tuuli vei hinkua kävellä pidemmälle, Brucea kiukutti kun tuuli tunki vaunukoppaan kiusaamaan ja nälkäkin iski kotipihassa. Melkein otin vähemmän fiksun lenkkiselfien, joka onneksi jäi ottamatta, sillä kotona huomasin kauniit Alice Cooper-henkiset ripsivärivalumat poskillani. Ja ennen kuin syytätte minua turhamaisuudesta, meikkasin tänään kevyesti kun olin aamupäivällä Brucen kanssa asioilla, en suinkaan lenkkiä varten. Unohdin siis autuaasti ripsivärit ja tuuli teki tehtävänsä kun siristelin vedet silmissä menemään. Lisäksi housuvalintani oli vähän pöljä, farkut. Mukamas kiireessä jätin tuulihousut kaappiin ja tyydyin pillifarkkuihin, kengiksi otin sentään uskolliset Merrellit. Eli nämä:

(kuva googlen kuvahaku)


On muuten hyvät tossut, suosittelen! Jopa meikäläisen heikot korkkiruuvinilkat ovat vahvistuneet noiden ansiosta.

Tässä vähän toisenlaiset:


Bruce kallosukissaan, kuvaajana Elvenpath.


Tympii kun en osaa tätä kuvahommaa, siis kännykästä koneelle. Nyt käytössäni on Lumia 800 ja osaaminen on jotain aloittelijan luokkaa... Eli jos joku siellä voisi vinkata mitä tehdä (ja on tarpeeksi kärsivällinen vääntämään rautalangasta), kertokaa ihmeessä! Onhan minulla se digipokkari, Nikon Coolpix jotain, joka käy ja kukkuu, mitä nyt akku on tyhjä ja latauspiuha on kadonnut mystisesti. Aika ärsyttävää. Koita tässä nyt olla parempi bloggaaja, kun ei kuviakaan ole. Ilmeisesti Macbook Air ei juttele Nokia Lumian kanssa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti