maanantai 12. lokakuuta 2015

I go crazy

Noniin, osallistuin minäkin taitavasti markkinoituun massahysteriaan ja vingutin muovia Hullujen Päivien sokaisemana. Nyt on seinänaulakko, neule, pusero, mekko, sukkahousut ja muovailuvahaa. Kuvaa saatte sitten kun ne saapuvat alppimajaan ja jos muistan ottaa. Naulakko oli se alkuperäinen syy miksi ylipäänsä sorruin mihinkään. Loppu on todiste ihmisen heikkoudesta materian edessä ja muovailuvaha on Elpulle jouluksi, sukkahousut tulivat heti käyttöön samaiselle kaksivuotiaalle.

Mieleen jäi kummittelemaan haamumunkit (jäivät taas saamatta) ja Umbran Flapper-pystynaulakko, johon alunperin Inssi iski silmänsä, mutta ämpyilimme ja sekin jäi. Ehkä ensi kerralla, jos sittenkään. Siis tämä:

(kuva google/suomikoti.fi)


Muuten elämä on ollut totuttelua vauvaperhearkeen. Bruce pääsi pois sairaalasta vähän alle kaksiviikkoisena, joskin kulutimme OYSin lastenpolin oven saranoita melkein koko seuraavan viikon. Ravasin pojan kanssa lähes joka päivä verikokeissa keltaisuuden vuoksi. Vasta sitten kun kuulin sanat "kontrolleja ei enää tarvitse" uskalsin huokaista. Ennen sitä hetkeä pelkäsin joka sekunti osaston kutsuvan uudelleen. Onneksi kaikki on nyt hyvin. Mitä nyt lapset ovat flunssassa, mutta siitä selviää.



Ketuttaa tämä pysähtynyt olotila, kämppä on hävityksen kauhistus ja kotihommat laahaavat. Lenkille ei saa itseään ihan noin vaan, toki koiraosasto hoidetaan ja ulkoillaan, mutta en pursua energiaa. Ehkä syy on pätkittäisissä öissä ja nyt tämä flunssahomma verottaa voimia entisestään, plus syön ihan mitä sattuu. Ehkä saan nyt olla vähän puolitehoinen. Ainakin hetken.

Kuitenkin energiaa riittää joulun miettimiseen! Ajatustyön tuloksena on tehty ruokalista aatoksi, jos ollaan kotona eikä vanhempieni luona. Lisäksi olen ostanut jo kolme joululahjaa. Kolme! Elpulle barbi ja ne muovailuvahat, kolmatta en voi paljastaa kun en tiedä eksyykö lahjansaaja näille riveille. Brucelle ajattelin hankkia ainakin jonkun pienelle sopivan auton, kun kerta poikavauva ja pitäähän pojalla olla auto (on Elpullakin, useampi) ja lässyn lässyn. Vaatteita kaverille pitää myös hankkia, tosin meidän lastenvaatehankinnat tehdään kirppareilla pääosin, mutta tuskin talous kaatuu yhteen paitaan tai bodyyn. Katsotaan ja mietitään. Kuitenkin sekoan taas kun saan veronpalautukset näppeihini ja taas visa (electron) vinkuu...

Tämän postauksen jälkeen laitan muuten hakuasetuksia sun muita uuteen uskoon ja koitan innostua tästä bloggaamisesta että saisin lisää lukijoita ja inspiraatiota kirjoittamiseen. Eli jos mielessäsi on jokin aihe mistä haluaisit minun kirjoittavan, ehdota vapaasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti