Pitkän hiljaisuuden jälkeen olen taas linjoilla. Viime lauantai-aamuna kurvasin Inssin kanssa OYSin pihaan, radiosta soi Led Zeppelinin Immigrant song, satoi vettä. Viime lauantaina kaikki muuttui.
15.6. klo 15.59 meille syntyi kaunis pieni tyttö, painoa 4260g ja pituutta 52cm. Synnytys alkoi noin klo 7, kun lapsivettä alkoi tihkua (käyttäisin kylläkin sanaa lorista tai valua, inhorealismi kunniaan). Vajaan 9 tunnin urakasta selvisin ammeen ja epiduraalin voimin, ilokaasuakin sain, mutta se ei tuntunut olevan suureksi avuksi, huono olo siitä tuli ja hengittäminen oli tosi vaikeaa sen maskin kanssa. Ehkä armas aviomieheni olisi hyötynyt siitä enempi. Mutta yhtä kaikki, vieressäni tässä kulmasohvakolossilla tuhisee pieni ihmisenalku, jonka taisin tosiaan punnertaa ihan itse ulos. Vielä vaikea uskoa, vaikka alkuviikon olin tosi kipeä ja henkisesti vielä vaikeampaa, vaikka olin täysissä ruumiin ja sielun voimissa kun synnytin ja kyllä taatusti tunsin kun tyttö avustettiin ulos, believe me!
Kuitenkin synnytys meni hyvin, kuulemma nopeasti ensisynnyttäjäksi ja ponnistin hyvin. Samoin olen toipunut urakasta mielestäni oikein mukavasti, mutta ennen kaikkea tuo pieni tuhiseva ihminen on aivan suunnattoman ihana ja suloinen. Elämäni on nyt muuttunut pysyvästi ja ehkä tajuan sen tässä lähiaikoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti