Lumet sulavat, aurinko paistaa ja piha on kuin luistinrata. Vaarallinen piha. Yllättäen olen hössötyksen ja huolehtimisen kohteena, kun edelleen on tämä lepohomma päällä. Oikein tuntuu kun ipana poraa päätään alaspäin, auts!
Onneksi kesäkuu ei ole enää kaukana ja jos edes vielä kuukauden saisin pidettyä ipanan mahassa, niin sehän olisi mahtavaa.
Tänään rakas hedonistikollini Naksu ,eli Naxos Pötsilös Dolmades, joutuu hammaslääkäriin. Voi raukkaa. Mutta pakko se on, toisella on ihan selvästi suussa jotain häikkää eikä ruoka maistu kuten ennen. Naksu kun kulinaristina on tähän asti rakastanut rusinoita ja ruisleipää, nyt ei mene kumpikaan eikä kuivamuona, vain kastiketta ja laktoositonta maitoa. Sydäntä särkee jo valmiiksi, sillä tietty kissa nukutetaan toimenpidettä varten ja minä piikkikammoisena en kestä ajatustakaan neulasta. Anteeksi Naksu-rakas, en tee tätä ilkeyttäni, vaan koska välitän sinusta.
Ja koska nyt on ihan oikeasti kevät niin eräs tuttu asia on noussut uusiin korkeuksiin. Manseikävä! Hemmetti. Olen jo mielikuvissani kävellyt ties kuinka monta kertaa Hämeenkatua ees taas, pysähtynyt Keskustorille ja Koskipuistoon, haaveillut miltä lämmin kesäyö tuntuisi Hämeenpuistossa ja kuinka ihanaa olisi pulahtaa Pyhäjärveen uimaan. Oi tätä ikävää! Miksi olet niin kaukana, Tampere, miksi? Kyllä se 500 km on paljon, ottaen huomioon, että molempien suku on täällä, samoin ystävät. Minulla on Mansessa parikin kaveria, mutta esimerkiksi rakkaat vanhempani ja veljeni asuvat tiukasti kotikylässäni. Ei siinäkään ole vikaa, joskus se tuntuu vaan niiiiiiiiin pieneltä, jos ymmärrätte.
Ehkä mielikuvani elämästä Tampereella on "hiukan" ruusuinen, tuskinpa se arki muuttuu siitä miksikään asui sitten Hangossa tai Utsjoella. Isossa kaupungissa tosin on helpompi olla sosiaalinen ja käydä kahviloissa tai syömässä kuin esimerkiksi kotikylässäni, jossa on asukkaita noin 20 000. Sekin on elävöitynyt, mutta sitä samaa "suurkaupunkielämää" siellä ei tunneta. Enkä aio kertoa mistä olen kotoisin, sillä äkkiäkös minut sitten tunnistaa ja ihan niin tutuksi en halua tehdä itseäni.
Harmittaa kun kaupat alkavat olla täynnä kevätvaatteita sun muita, yllättäen en aio ostaa uusia vaatteita ennen kuin olen edes vähän palautunut synnytyksestä, joka voi olla kovinkin lähellä, ei voi tietää. Olisihan se kiva ostaa kaappi puolilleen uusia kivoja rytkyjä, mutta ei tämän pallomahan kanssa. Pakko siis vain odottaa, kirjaimellisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti