perjantai 5. huhtikuuta 2013

Vastarannan valssia

Pahoittelen pitkää taukoa kirjoittelussa, vietin ilokseni (not) viikon OYSissa. Toukka, pieni hätähousu, keksi kokeilla syntymistä jo viime kuun puolenvälin tienoilla. Onneksi ipana on vielä mahassa, vaikka pakkolepo jatkuu vielä pari viikkoa, eli seuraavaan äitiyspolikäyntiin. Tilanne on sinänsä aika ikävä, että kersa meinaa ihan tosissaan olla tulossa maailmaan, alkaa paikat avautua ja muuta mukavaa. Tosin onneksi ipana on täysin terve ja on saanut minun kauttani annokset kortisonia keuhkoja kypsyttämään, koitin tehdä Toukan kanssa sopimuksen että hänen kiireytensä pysyisi edes vappuun asti mahassa. Katsotaan miten käy.

Vaihdoin muuten selaimen kokeeksi Chromesta Operaan, saas nähdä. Menee hermot, kun koko ajan vasempaan yläreunaan ilmestyy lannistavasti "(ei vastaa)". Hormonihöyryissäni olen vielä oikein viimeisen päälle äkkipikainen ja tulistun ihan tuosta vaan. Käy sääliksi Inssiä ja lähipiiriä, kun pinnani on millin tuhannesosan luokkaa. Yleensä omaan ns. lehmän hermot, eli kiukustun tosi harvoin, mutta nyt olen kuin joku Manalan rouva. Anteeksi siitä.


Niinpä täällä vaan lepäillään nyt, kun ei muutakaan saa tehdä. Äh. Jäi pääsiäisenä sukuloinnit välistä ja kouluunkaan ei ole asiaa. No ei sitten! Jossain välissä pitäisi käydä poliisilaitoksella viemässä todistus 2-vaiheen suorittamisesta ja myöhemmin saan siis pysyvän ajokortin, jee jee.

Pitäkäähän peukut pystyssä että Toukka malttaisi olla sinne vappuun asti mahassa, eikä kiirehtisi vielä valloittamaan maailmaa. Painoa pikkuisella on nyt noin huimat 1350g. Kesäkuuhun on vielä matkaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti