sunnuntai 2. joulukuuta 2012

When we're together darling, every night is Halloween


Ah, ihana Addams Family. Olen taas sen lumoissa. Haluan samanlaisen talon, tai ainakin sisustuksen, olla oman mörskäni Morticia, joka lentäisi naamalleen koikkelehtiessaan niin kapeassa hameessa. (ainoa oikea Morticia on mielestäni yllä keimaileva Carolyn Jones, btw)

Viimeiset kaksi yötä olen viettänyt kiireapulaisena ruokkimassa nälkäisiä juhlijoita, pienehkö väsymys meinaa kiusata, onneksi pääsin hirmuisesta päänsärystä eroon, oli aika heikko olo vielä parisen tuntia sitten. Onneksi se viimein helpotti ja nyt olen vain pihalla kuin lintulauta kaiken valvomisen jäljiltä.


Onpas muuten hienot tapetit tuossa kuvassa. Kelpaisi! Ei taida vaan rakas aviomieheni ymmärtää tyylin päälle, heh heh. Onneksi saan tehdä ihan mitä haluan työhuoneelleni ja makuuhuoneeseenkin saan mustaa tapettia aikanaan. Jee! Vaikka pakko myöntää, etten voi ajatella kirkkaanpunaista sisustuksessamme, esimerkiksi paloautonpunainen seinä olisi migreenissä ihan painajainen. Jostain syystä kyseinen väri alkaa vilistä silmissä jos siihen sopivaan aikaan törmää. Auts.


Tuon kyltin muuten haluan jonnekin talomme läheisyyteen! Haaveenani on joskus askarrella Addams Family-henkinen nukkekoti koristamaan työhuonettani. Ongelmana vaan on, etten saa itseäni edes aloittamaan ja kolme yliuteliasta kissaa, jotka myös pallopäinä tunnetaan. Ihme ja kumma koruharrastuksestani ne eivät ole innostuneet, vaikka luulisi kissan olevan innoissaan nähdessään satoja kimmeltäviä helmiä tassujensa edessä.

Huomenna suuntaan takaisin alppimajaan, vietin siis viikonlopun vanhemmillani. Oli mukavaa, vaikka yötyöt vähän sekoittavat päätä ja rytmiä, mutta tällä tytöllä unta riittää vielä ihan reilusti. Joten taidan hetken kuluttua kallistaa pienen pääni ja uneksia goottikartanoista, lepakoista ja kestohalloweenista. Sepäs olisi hauska idea se. Bileistä puheenollen, omat lakkiaiseni (osa 2, hahaa) lähestyvät ja kohta saan laittaa kakkukahvit tarjolle, JEE! Vihdoinkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti