torstai 20. joulukuuta 2012

Kaikki muuttuu, mutta antaa sen muuttua

Hei pitkästä aikaa! Olen ollut pitkän tovin kovien päänsärkyjen ja pahoivoinnin kourissa, joten on tämä bloggailu jäänyt hiukan taka-alalle. Joulukin on ihan kohta, ihanaa! Vaikka muutama lahja on vielä ostamatta, hyi hyi hyi.

Sunnuntaina suunnistan aviomieheni ja koiraosaston kanssa kotikonnuille joulunviettoon, ihana nähdä kaikkia rakkaita pitkästä aikaa.


Tosin ennen sunnuntaita pitää tehdä monen monta juttua ennen kuin voi ajatella lähtemistä, huoh. Lauantain olemme pyhittäneet kivasti shoppailulle, varmasti liikkeellä on monen monta muutakin mattimyöhästä. Ääk.

Ihmettelette varmaan miksi otsikossa puhutaan muutoksista, niitä on kuulkaas luvassa ensi vuonna! Kylppäriremppa, valmistuminen ja kaiken huippuna juhannusvauva. Kyllä, olen pieniin päin ja tukevasti. Mitäpä tuota salailemaan, on jo mahaa ja ensimmäinen kolmannes takana, vaikka itsekin saimme tiedon ihan vastikään, uskokaa tai älkää.


Tosin itse en ikipäivänä veisi pientä lasta aurinkoon ilman hattua, enkä itseänikään. Lupaan jatkossa olla katoamatta mammalandiaan ja muistaa höpöttää muustakin kuin vauvoista. Kaikki muut ympärilläni ovat todella innoissaan tästä, itse vielä sulattelen tietoa ja käsittelen aika laajaa tunnekirjoa. Mieheni on ihan satavarma että tulokas on tyttö, kun olen kärsinyt niin rajusta pahoinvoinnista parisen viikkoa, vissiin tuleva isä mielii haulikko-ostoksille. Nyt on todella kivaa kun voi syödä ja ruoka maistuukin hyvälle.


Se on ainakin varma, että jos lapsi tulee yhtään vanhempiinsa, siitä tulee todella jääräpäinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti