perjantai 16. marraskuuta 2012

Kuq!

Pitkästä aikaa voisin kertoilla mitä tänne kuuluu, syysloma meni ja isänpäiväkin. Oli mukava olla kotipuolessa perheen kanssa, samalla näin isovanhempiani ja setääni, mikä oli oikein mukavaa.

Huomenna olisi pitkästä aikaa bänditreenit, erinäisten sairastelujen ja muiden juttujen vuoksi treenejä on jouduttu perumaan aika paljon, mutta josko huomenna taas pääsisi möykkäämään.


Olen ostanut jopa kaksi joululahjaa, en kerro kenelle, mutta uskoisin niiden olevan mieluisia. Vielä on monta pakettia ostamatta ja se tuottaa hieman päänvaivaa. Onneksi olen ollut ajoissa liikkeellä ja vielä on aikaa etsiä kivoja yllätyksiä pukinkonttiin. En malta odottaa että joulu tulee ja kohta saan aloittaa jouluvalmistelut, jee!


Tiedä jos saisin raahattua Inssin kanssani kauppoja kiertämään, olisi kiva mennä yhdessä. Harmi kun täällä ei ole esimerkiksi Indiskaa, jossa vierailisin mielelläni hipelöimässä ihanuuksia. Onneksi lahjat eivät tee joulua (vaikka niitä on kyllä tosi kiva antaa), vaan läheisten kanssa oleminen ja ruoka. Ei ne koristeetkaan ole hullumpia ja Lumiukko on ihan pakko katsoa.


Heti alkoi soida päässä Walking in the air. Ihana biisi. Olen jo kaivanut osan joulukoristeista esiin, mutta ne saavat odottaa myöhempää ajankohtaa, tavallisesti koristelen kotia Itsenäisyyspäivän aikaan. Täytyy siis vielä malttaa! Onko joukossa muita intoilijoita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti