lauantai 2. heinäkuuta 2011

Sokerihumalassa


Viime aikoina olen kotiuttanut vaatteita ja kenkiä ynnä muuta ihanaa milloin mistäkin.

Nilkasta kun löytyi jännetupentulehdus, niin hetkeen ei tepastella korkokengissä minnekään. Vielä pari viikkoa pitänee malttaa. Höh. Onneksi rakkaat kenkäni eivät pakene minnekään. Uusia jalkineita kaappiin on nimittäin ilmestynyt kokonaiset seitsemän paria, vanhojen risojen tilalle. Rakas pikkukissa Laku 8kk, tuhosi uskolliset tekomokkasaappaani lirauttamalla niiden päälle. Ärr.

Tämä päivä on mennyt todella hyvissä tunnelmissa, sain viimein toimivan migreenilääkityksen ja se jos mikä on ihanaa! Viimeiset 1,5kk on mennyt toistuvien kohtausten kanssa taistellessa ja tänään oli ensimmäinen päivä pitkään aikaan ilman kipua. Sanat eivät riitä keromaan kuinka onnellinen olen sen vuoksi. Aamulla melkein pillahdin helpotuksen ja onnen itkuun kun tajusin olevani täysin toimintakykyinen ja kivuton. Oli ilo nousta ja lähteä liikkeelle, kun päässä ei jyskyttänyt rivi höyryvasaroita.

Tänään tiemme vei Zeppelinin kauppakeskukseen pienelle shoppailuretkelle. HenkkaMaukan alerekistä nappasin mukaani parit farkut ja Inssi löysi itselleen kengät Clicsiltä, sekä pari Asterixia Kirjakassista. Lisäksi herkuttelimme Arnold'sin bageleilla ja jälkkäriksi oli vaniljacremellä täytetty ihana pomadasydän, nam! Kotimatkalla pistäydyimme Cittarissa vaihtamassa SodaStreamin hiilihappopullon ja teimme pikkuisen ruokaostoksia. Kerrassaan mukava päivä, huomenna olisi tiedossa bänditreenit, seuraava keikka on taas hiukan lähempänä, hui!

Vielä tälle iltaa nautiskelen kotisaunan lämmöstä ja laitan kynnet. Tuli jopa kokeiltua trimmerin kanssa riehumista tuolla pihan puolella, nyt on hauiksessa pientä tärinää ja joka puolella paukamia, kiitos miljoonan sääsken. Niitä meillä riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti