Totta se on, syksy on jo ovella, kesä alkaa olla ohi. Mihin ihmeeseen se taas menikään ja niin nopeasti? Ehdinkö varmasti nauttia auringosta ja lämmöstä, syödä kesäherkkuja? Uimassa en käynyt tänäkään vuonna, olen ylettömän itsekriittinen vilukissa. Tuntuu siltä, että olen ollut koko kesän joko töissä tai kotona. Toki joka päivä olen ulkoillut koirieni kanssa, käynyt toisinaan kaupungilla kiertelemässä ja vieraillut vanhempieni luona melko usein. Koirat ovat nauttineen sydämiensä pohjasta auringosta ja ovat kirmanneet ympäri pihaa kuin kaksi vasikkaa.
Syksy on kaunis vuodenaika, pyrin nauttimaan siitä tänä vuonna vähän enemmän. Luultavasti lenkkipoluilta käsin ihastelen ruskaa ja luonnon monimuotoisuutta. Vaatekaappini kaipaa edelleen lisäyksiä, vaikka äskettäin ostinkin pari toppia, paidan ja hupparin. Rakkaat uskolliset verkkarini ovat sanomassa sopimuksiaan irti ja en enää uskalla käyttää niitä kotini ulkopuolella, sillä lahkeet ovat niin pahoin rispaantuneet ja niiden sisästä irvistelevät kiristysnauhat voivat olla kaltaiselleni honkkelille turvallisuusriski. Joudun siis ostamaan uudet. Oh well.
Kuvitelmissani olen tyylikkäänä kahden hyvätapaisen koirani kanssa reippaalla lenkillä ruskanhehkuisessa luonnossa, punaiset posket ja iloinen mieli, kaikki menee niin hyvin! Todellisuudessa olen koirankarvojen peittämä, punanaamainen löntystäjä jonka koirat ovat toisinaan melkoisen kovapäisiä ja äänekkäitä. Se siitä mielikuvasta. Paino tosin on pudonnut ja vyötärö kaventunut, joten kohti entistä parempaa minää ollaan menossa. Vielä on ylimääräistä, mutta kyllä ne siitä lähtevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti