sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Silmälasi, lasisilmä

Arvatkaa kuka sai uudet lasit?


Nyt näkyy, jumankekka! Hetken kestää että totun uusiin näkymiin ja ulkonäköön, oikeaan linssiin laitettiin sen verran reippaasti lisää kaikenlaista. Oli aika jännä kokemus tuikata uudet näkimet päälle ja astua ulos liikkeestä. Tunsin itseni hurjan pitkäksi ja maailma on nyt hetken hieman kaareva. Toisaalta tämä pituusilluusiokin on vielä päällä jossain määrin, tuntuu tosi hassulta. Pituutta minulla on siis noin 170cm, mutta nyt tuntuu että varressani on ainakin 30cm lisää. Hullua, mutta totta. Lisäksi maailma tuntuu muuttuneen kaarevaksi, joka on aika tavallinen ilmiö kun saa lisää tehoa linsseihin.

Huomenna alkaa arki, illalla on luento ja lasten hoito alkaa. Auh. Eilen riisuimme joulukuusen koristeistaan ja puu meni kiltisti omaan laatikkoonsa odottamaan ensi joulua. Elpu oli surkeana hetken kun hänen rakastamansa kuusi meni pois. Tyttö on yhtä höperö jouluun kuin äitinsäkin!

Nyt siis aletaan hiljalleen siirtyä kohti kevättä ja valoa. Enää viikko syntymäpäivääni, eli kakkua pöytään taas kerran. Kuitenkin ennen sitä on rämmittävä läpi viisi arkipäivää, aikaisia aamuja, päivähoitologistiikkaa, luentoja, ballettituntien alkamista... Ihanan tavallista, mutta ne aikaiset aamut, yöök! Inhoan aikaisin heräämistä ja pimeitä, kylmiä aamuja, jolloin pakkasta on liikaa ja puhuri täyttää silmät sekä suun lumella, kun yritän hoputtaa koiraosastoa aamulenkillä. Hyih. Pakkasin äsken lasten hoitolaukun ja kauhistelin laukun kokoa, 35 litrainen Revolutionin urheilukassi, josta saa repun. Mutta kaksi lasta, kaksinkertainen määrä tavaraa. Sekä päälle pienemmän vaippakassi. Samalla huomasin ettei Brucella ole kurahanskoja, onneksi kuravaatteita ei vielä tarvita.

Tämän vuoden oma kirjatavoitteeni on lukea 12 nidettä, ensimmäinen opus on kohta kahlattu läpi, Reijo Mäen Uhkapelimerkki, eli keräämääni Vares-sarjaa. Laitoin pari mielenkiintoista kirjaa odottamaan vuoroaan, kasassa on vasta 6 kirjaa näin alkuun. Ehkä en lue Inssin ehdottamaa Game of thrones/ Tulen ja jään laulu-sarjaa. Fyysisesti kyseiset kirjat ovat aika tympeitä lukea, printti on pientä ja sivut ohuet, enkä ole juurikaan innostunut GoT tv-sarjasta. Netflixistä katson parhaillaan Gilmoren tyttöjä sekä Modernia perhettä. Downton abbey on taas katsottu miljoonannen kerran läpi.


Niisku, Laku ja Naksu välikevennyksenä.

Olen myös miettinyt mitä kaikkea haluaisin saada aikaan tänä vuonna ja terveemmät elämäntavat ovat olleet ensimmäisenä listalla. Saan kohta vip-jäsenyyden kuntosalille, joka tietää etuja jos jonnekin, esimerkiksi Eedeniin kylpylään. Ajattelin käydä uimassa Elpun kanssa joku päivä ja varmaan voisin käydä ihan yksinkin. Brucen hoitopäivien aikana kun on aikaa jopa 4h. Suurin toiveeni tälle vuodelle on saada poika syömään ja nukkumaan täysiä öitä. Se vasta olisikin ihanaa, nukkua tunteja keskeytyksettä ja parhaimmillaan aamuun asti! 

Tänä vuonna voisi tosiaan kiinnittää huomiota myös itseensä, arjessa pyöritys on välillä aika kovaa ja itse kukin kaipaa hetken omaa aikaa, hengähdystä. Itse olen vielä sellainen tapaus, joka paahtaa menemään eikä muista huolehtia itsestään tarpeeksi, sitten onkin äkkiä kireä ja väsynyt kun koittaa olla yli-ihminen. Siinäkin mielessä Brucen hoitopäivät ovat hyvä juttu, niin saan hetken hengähtää ja tehdä rauhassa koulujuttujen lisäksi kotitöitä, käydä vaikka siellä salilla tai uimassa tai lenkillä. 

Ai niin, tänä vuonna minä tosiaan valmistun, iik ja ääk! Se tuntuu aika kaukaiselta, mutta samalla niin lähellä olevalta jutulta, meillä kuitenkin on kesälomat sun muut ja valmistumme ennen joulua. Onneksi opettajat ja luokkakaverit (vaikka en heitä näekään kun opiskelen etänä) ovat kivoja, lisätuntejakin saa kun vaan osaa pyytää. Yhden tehtävän dedis on vasta ensi kuussa ja se vaatii oikeastaan vain kirjoittamista, toisen kurssin tentti pidetään loppujaksosta, luulisin. Kirjoittaminen ei onneksi ole paha homma ja olenkin tahkonnut kyseistä tehtävää jonkin verran. Hyvä minä.

Aion muuten aloittaa bullet journalin tapaisen systeemin jossain välissä, se voisi olla hyvä apuväline kaiken kaaoksen keskellä. To do-lista on onneksi lyhyt, ainakin vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti