sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kun hämärtää, muista hengittää.

Ungh. Pitkästä aikaa olen näppiksen ääressä suoltamassa tajunnanvirtaa, pää pursuaa jos jonkinlaisia mietteitä enkä jaksa nyt selostaa ihan jokaista. Uskokaa pois, te ette jaksaisi sitä paatosta.

Otsikko on lainaus Viikatteen levyltä XII Kouvostomolli ja kappaleesta Olen sees. Äitini osti sen minulle, kun loisin kotipuolessa viikon verran jälkikasvun ja koiraosaston kanssa. Nautin jälleen koko olemuksellani, näin rakkaita, söin hyvin ja mietin. Hoidin leikkauksesta toipuvaa äitiäni parhaani mukaan, eli kävin kaupassa, siivosin, ripustin pyykkejä narulle ja sellaista. Sitten sain tuon levyn ja se kappale oli kuin lohdutus.

"Kun hämärtää,
muista hengittää.
Aika kuluu
ja pelko häviää."

Välillä mietin kovin vakavia asioita ja nuo sanat osuivat juuri oikeaan saumaan. Ihan kuin lyriikat olisivat halanneet, silittäneet päätä, kyllä se siitä, kaikki on hyvin ja sinä selviät mistä vaan. Kaikki on hyvin, älkää pelätkö, äitini leikkaus meni hyvin ja kaikki läheiseni ovat hengissä, enkä minäkään ole huonossa kuosissa. Joskus vain ajatukseni kahlaavat kovin syvissä vesissä ja murehdin ties mitä. Se siitä.

Eilen kävimme perheen kesken Ranuan eläinpuistossa ihmettelemässä ja olihan se kiva reissu. Elpu sai nähdä pöllöjä, joita on pitänyt katsella joka ilta samaisen lafkan sivuilta ja Bruce yllätti innostumalla kotieläinpuiston hevosista. Samainen pikkumies on tänään 11 kuukautta "vanha". Kohta vuoden! Apua! Kohta meillä siis juhlitaan yksivuotiasta Brucea, täytyy suunnitella hyvissä ajoin yksityiskohdat kuntoon.

Ensi kuussa on edessä reissu Haaparannalle, taas kerran. En vielä tiedä tarkkaa päivää, ajatus on pikkuveikkani. Arvatenkaan en vastustellut lainkaan, vaan olin jo melkein samalla sekunnilla selaamassa Ikean sivuja kieli pitkällä. Tosin viime aikoina olen miettinyt kulkevatko hinta ja laatu käsi kädessä, onko kalliimpi tuote oikeasti hintansa väärti? En haluaisi maksaa mistään kertakäyttötauhkasta euroakaan, haluan oikeasti kestäviä ja laadukkaita tuotteita. Siksi se kaikkein halvin vaihtoehto on alkanut viime aikoina tuntua vähemmän houkuttelevalta. Niinhän sitä sanotaan, ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa. Mutta edelleen, ovatko ne kalliimmat merkkituotteet oikeasti hyviä? Ainakin omistamani Finlaysonin ja Marimekon lakanat ovat loistokunnossa verraten itseään paljon uudempiin Ikean halvimpiin. Huonommat ovat nyppyjä täynnä ja tuntuvat välillä ikäviltä, "merkilliset" ovat taas kuin uudet, Finlaysoneissa huomasin pari nyppyä ja ne ovat yli 10-vuotiaat. Toisaalta, eräät H&M:n lakanat ovat myös kestäneet erinomaisesti aikaa, eivätkä uusia häpeä. Mahtaako tässä kohtaa materiaali olla se juttu? Ainakin Henkan ja Finskin lakanat ovat puuvillasatiinia, Marimekosta en tiedä (mutta ne ovat jo pelkästään ihanan väriset, punainen pohja ja oranssi Pienet kivet-kuosi). Mene ja tiedä. Mitä mieltä te olette? Millä merkillä/tuotteella on hinta-laatusuhde oikeasti kohdallaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti