Huoh, koulu alkoi, mutta enpä ole laitoksessa käynyt ihmettelemässä ja kohta on elokuu lusittu! Voi itku. Noh, ehkä saan anteeksi edes vähän kun on tullut synnytettyä ja tulos tuhisee lähietäisyydellä. Huomenna on jälkitarkastus, eli lääkärin ronkittavaksi, onneksi tuo on viimeinen kerta hetkeen sitä kiusaamista.
Ilmeisesti olen laihtunut, kun vasta ostamani housut putoavat vallan päältä! Tai sitten ostin liian isot housut... Hah.
Alkava syksy mietityttää, haluaisin palata rakkaan harrastuksen, ratsastuksen, pariin. Tatamille minua ei kuulemma päästetä, äiti jopa vannoi raahaavansa minut korkeimman omakätisesti niskaperseotteella pois jos uskaltaudun palaamaan tatamille mäiskimään. Myönnetään, aikani on ehkä ohitse, kun olkapäät ja nilkat ovat kaput ja selkäkin on kokenut kovia. Muistiini on jäänyt merkintä monesta tuskaisesta hetkestä ja liimasiteestä, etenkin oikean olkapään särkyminen ja selän välilevyjen pullistumat ovat sellaisia mitä en enää ikipäivänä halua kokea uudelleen. Ratsastushan on hyvä laji selälle ja koko korsetille, eikä satu nilkkoihin, toisin kuin vaikka juokseminen. Rakas rämänilkkani piti taas sellaista ääntä vaunulenkillä että oksat pois.
Noh, mietitään. Ainakin ipanan kanssa tulen käymään Esikkokerhossa, jota pidetään peräti 200 metrin päässä ja toivon mukaan tarjoaa vertaistukea ja henkireiän. Nimikin jo sanoo, että kyseessä on ensimmäisen lapsensa saaneiden kerho, jonne saa vapaasti raahautua kahvittelemaan muiden vanhempien kanssa. Apua, taas näitä vauvajuttuja! Pahoittelen, rakkaat lukijani, ymmärtänette että päivistäni valtaosa menee vaippoja vaihdellessa ja pieni kuusikiloinen rääpäle sylissä, joten väkisinkin aihe tunkee tännekin, lupaan pyhästi jättää kertomatta mitä niistä vaipoista löytyy milloinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti