perjantai 4. toukokuuta 2012

Kasvatustieteitä ja paketteja

Argh. Koipi taas paketissa, voi perhanan perhana!

Kaaduin teatraalisen lennokkaasti portaissa, putosin vajaa 1,5 metriä suoraan parkettiin. Tuloksena todella pitkä reissu OYSiin ja diagnoosiksi sain venähtäneen nilkan ja aivotärähdyksen. Nyt jalassa on neopreeni-tuki, eikä suinkaan liimaside. Keppejä en onneksi saanut. Eilen olin tosi väsynyt, sillä olin viettänyt yön päivystyksen sohvalla kipeänä. Eli toissapäivänä otin tämän komean ilmalennon ja eilen sitten koitin opiskella sekavana kirjanpitoa. Moni luulee, että portaita oli vähintään 10 000 ja putosin kolmannesta kerroksesta. Ei sentään, askelmia oli neljä ja putosta tosiaan sen toista metriä. Totta kai siinä olisi voinut käydä tosi pahasti ja se sattui, löinhän puolet kropastani lattiaan. Ohimoni on hieman arka, samoin vasen käsi, vasen nilkka nyt on tosiaan nurin ja kipeähän se, eilen vielä hyppelin sillä, tänään kävelen melkein normaalisti.

Tänään sitten luetaan pääsykokeisiin ja tehdään kotihommia pienesti. Nautiskelin juuri lounasta ja kohta jatkan tätä pänttäämistä, vaikka aivotärähdyksen jälkeen ei hetkeen saisi tehdä mitään vastaavaa, kuten ajaa autoa (on muuten tosi hankalaa ajaa nyt, kun kytkinjalka on paketissa), pelata tietokonepelejä ym, keskittymistä vaativaa. Ehkä tämä pänttääminenkään ei ole ihan parasta toimintaa, siksi luen hyvin vähän kerrallaan ja kuulostelen koko ajan vointia. Lenkille en saa lähteä, sattuneesta syystä. Tsöh.

Kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua kaikille! Tämä tyttö aloittaa tänään penkkiurheilun, kun kotikisat alkavat. Go Leijonat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti