sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Viu vau vaaputin

Tervehdys kulmasohvan uumenista. Poden lievää ähkyä, sillä keksittiin Inssin kanssa tehdä tänä vuonna itse simaa, tippaleipiä ja munkkeja. Hyvää! Harmi vaan kun vatsa ei oikein tykkää simasta, päiväannos rajoittuu pariin lasilliseen, muuten tulee huono olo. Facebookissa jo pohdinkin tuleeko meille siman sijaan vappukiljua, mutta pelko oli turha. Tein perinteisesti fariinisokeripussin kyljessä komeilevalla ohjeella ja siitä tuli 4 litraa juomaa. Samalla muistelin kun tein isäni kanssa simaa samoilla ajatuksilla, että saadaanko sittenkään simaa. Munkkeja ja tippaleipiä en ole koskaan aiemmin tehnyt itse, syönyt kyllä senkin edestä. Kuitenkin homma onnistui ihan mukavasti kahdelta noviisilta. Munkeista ei tullut perinteisiä rinkeleitä, vaan aika pieniä palleroita, parilla haukkauksella tuhottavia. Sokerin seassa oli vielä kanelia, tippaleivät sentään saivat perinteisen tomusokerihunnun ylleen.

Herkkuja

Eilen olikin tosi kiva päivä, käytiin koko porukalla satamassa ihmettelemässä. Elpun harmiksi meri on vielä jäässä, eikä yhtäkään paattia oltu laskettu vesille. Kuivilla tosin oli useampi vene, joita tyttö ihaili. Samalla reissulla tuli pitkästä aikaa lykättyä tuplarattaita, jotka rullasivat ihanan kevyesti, kunhan ensin laitettiin renkaisiin ilmaa.

Tänään on satanut jotakin vetistä räntää ja tuuleekin kovasti. Ei paljoa huvita mennä leikkipuistoon tai oikein pitkälle lenkille palelemaan. Niinpä taidamme lorvia ja löhötä suurimman osan päivästä. Sehän passaa.

Hauskaa vappua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti