perjantai 31. heinäkuuta 2015

Sometimes I feel like screaming

Hyvä tuurini jatkuu. Sain tuomion insuliinille. Yäk.
Joka ilta pitää pistää tietty määrä epäilyttävän näköistä mönjää suoraan reiteen. Neula näyttää piikkikammoisen silmään rautakangelta ja pala nousee kurkkuun, mutta ekaa kertaa lukuunottamatta ollaan menty kuivin silmin. Silloin voinee todeta itselleen että olet sinä kova likka, päin pelkoa vaikka ahdistaa vietävästi. Onneksi tätä iloa kestää tasan niin kauan kuin raskauttakin. Loppusuoralla kun ollaan, alle kaksi kuukautta laskettuun aikaan, jännää! (piti ihan tarkistaa kauanko tähän maagiseen päivään on vielä aikaa ja tickeri sanoo tänään 51 days to go).

Koti on kuin hirmumyrskyn jäljiltä, vaivaisena ja kipeänä en jaksa enkä voi siivota. Pelkkä käveleminen on tuskaa, joskus paikallaan oleminenkin on hankalaa kun sattuu sopiva asento. En siis ollenkaan harmittele että synnytys on hetki hetkeltä lähempänä!

Huomenna olisi tiedossa kirpparireissu, sen mitä kunto kestää. Elpu tarvitsee fleecehaalarin vanhan jäätyä pieneksi. Ideaparkissa olisi pari vaihtoehtoa, mutta tsekataan kirpparit ensin, jos löytyisi käytettynä.

Muuten elo kulkee samaa rataa, aika yksitoikkoista sinänsä. Pesänrakennusvietti nostaa päätään ja elän toivossa että saisin tehtyä edes osan suunnittelemistani jutuista ennen kuin T2 putkahtaa maailmaan, kuten makuuhuoneen ja vaatekomeron räjätys. Muutenkin koko huusholli huutaa siivousta, rymsteeraamista ja yleistä huolenpitoa. Eikä täällä nyt sentään asuta tunkiossa, mutta tavarat ovat levällään ja semmoista normisotkua. Lisäksi makkariin pitää tehdä säätöä, että sinne mahtuu neljä henkeä. Pahempi puoliskoni haluaisi siirtää Elpun omaan huoneeseen, mutta minä en siihen taivu ja Elpukin haluaa nukkua yönsä mieluimmin meidän välissä, joka on minusta ihanaa, miehestä ei. Tähän siis syynä se, että Elpu tuppaa potkimaan unissaan miestä eikä minua.

Välihuomautus: String-hylly on muuten edelleen osina keittiössä, eikä suinkaan seinällä.

Minua ei arvatenkaan ole haitannut viileä kesä, enpähän ole turvoksissa juuri yhtään. Lisäksi olen hyvällä omatunnolla katsonut Netflixistä kesän hittisarjaa Miss Fisher's Murder Mysteries. Ihan huippu! (Minähän siis haluaisin poliisiksi, mutta huono näkö ja rasitusastma estävät, alan siis toivon mukaan tatuoijaksi) Oletteko katsoneet sarjaa? Mitäs pidätte?

(kuva: Googlen kuvahaku/ Tv guide)


Syksy on vähän väliä mielessä, arvatenkin. Eikä tosiaan tämä "kesä" ole ollut sellainen kun sen voisi luulla olevan. Noh, mansikoita on syöty, samoin uusia perunoita ja sipulia, on grillattu ja leikattu ruohoa, piirretty katuliiduilla, kirottu sääskiä. Ostin jopa litran kant(t)arelleja, minä joka inhoan sieniä! Onpahan tehty sellainenkin itsensä ylitys, niistä vahveroista kun tuli kaksi kastiketta ja olen todistetusti syönyt molempia. Huu. Parhaat sienet ovat edelleen mielestäni niitä vaahtokarkkeja. Kunhan synnytys on takana ja olen kotona taas, niin voi jumankekka että syön antaumuksella salmiakkia, maksalaatikkoa ja muita ihania herkkuja. Veriryhmäni muuttunee B+:sta ammoniumkloridiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti