Hyvän päivän päälle nousee eilisen kuu

Huoh.

Eipä Strömsöä näy.

Meille muutti uusi kulkupeli. Uskollinen Volsku sai lähteä ja haikeudella hyvästelin sen Elpun kanssa. Uusi Uljas Musta seisoo nyt autokatoksessa säätä uhmaamassa, takaa voi lukea sanat Volvo ja V50. En ole kovin paljoa tehnyt tuttavuutta tämän uuden kapineen kanssa, kojelauta on outo, samoin polkimet, vaihdekeppi, avain. Virtalukkokin on ihan kummassa paikassa.
Noh, tämä uusi on sentään toiminut moitteetta. Opeliksini hieman koetteli männäviikolla, mutta on taas ajossa.

Mikä sitten vastustaa?
Meillä sairastetaan taas. TAAS. Eikä sen vähempää kuin enterorokkoa, joka ei varsinaisesti ole ihan hirmu hyvä juttu raskaana olevalle. Minä en sairasta. VIELÄ. Mutta Elpu kyllä. Pieni urhea Elpuni. Potilas nukkuu vieressäni, rakkuloita käsissään ja kurkku ilmeisesti kipeänä, sillä ruoka ei maistu. Lastenlääkäri antoi tuomioksi enteron, lääkkeeksi Panadolia tai Disperiniä, kylmää juotavaa ja syötävää, lepoa. Kyllä syö ihmistä katsoa omaa lastaan, joka on kipeänä eikä voikaan puhaltaa pöpöä pois, laittaa laastaria tai antaa parantavaa lääkettä. Voi vain ottaa syliin ja lohduttaa. (kyllä, itkettää ihan helvetisti)

Olen nyt tulilinjalla. Kurkku on kipeä, palelee ja heikottaa. Pessimistinä odotan rakkuloiden saapuvan. Kunpa vain pieni T2 jaksaisi taudin yli, jos sairastun.

Lopuksi vielä valtava osanotto Elvenpathin suureen suruun. Olet ajatuksissa, Hobitti.

Ennen kuin tuuli kääntyy

Yksinhuoltajaviikko lähenee loppuaan, eikä taaskaan mennyt kuten Strömsössä. Maanantaina hain Elpun hoidosta, jolle oli päivän aikana tullut nuha ja lämpöä. Joten Elpu oli seuraavat pari päivää kotona, eilen tauti siirtyi myös minuun ja tässä istun nenäliinavuoren vieressä ja mietin miten hengitetään. Notta bingo.

Tänään Elpu meni hoitoon ja minä saan hetken huilata, tosin kotihommia on piiiitkä lista, joten saa nähdä saanko huilata ensinkään.

Yksinhuoltajaviikko on siis siksi päällä, kun armas aviomieheni otti ja luikki työmatkalle Savoon. Ei siinä mitään, tästä oltaisiin selvitty paljon paremmin, jos olisimme olleet ipanan kanssa terveenä. Mutta hengissä ollaan ja luultavasti siinä tilassa tullaan olemaan jatkossakin.

Onneksi olin niin fiksu kerrankin, että ostin tiistaina useamman päivän ruuat valmiiksi, helpottaa kummasti. Toki kauppa kutsuu sen verran että haen purkit maitoa ja tuoremehua, ynnä muuta pientä. Mutta ne suurimmat murheet on hoidettu, hyvä minä!

Tämä viikko on siis kulunut sairastaessa, on katsottu lastenohjelmia, syöty se mitä on voitu, pelleilty ja pötkötelty. Kyllä vaan lapsen paras paikka sairastaa on äidin kainalo, tämä on huomattu omassa lapsuudessa ja näemmä Elpu jatkaa samaa linjaa. Sehän sopii.

Mutta ihanaa kun on kevät (miinus kura ja katupöly), aurinko paistaa ja lumi sulaa. Kohta on ihana kesä.

You're so sweet

Olen vieläkin ihan pöllyssä lauantaista. Uskomaton ilta.

Viikko on muuten mennyt ihan jees, töissä on käyty ja töitäkin on tehty. Päänsäryt alkavat kiusata kun kevät painaa päälle ja valoa tunkee silmien täydeltä elimistöön. Pää ei vaan tykkää siitä aurinkolaseista huolimatta, joten saan hetken kärsiä ennen kuin totun. Argh.

Mutta ihanaa kun on valoisaa ja aurinko lämmittää kylmästä kankeita luitani. Harmi vaan ettei uskollinen Dick Tracy-poplarini, eli se kirkkaan keltainen takki, mahtunutkaan tänään mukavasti kiinni. Syy voi olla pahemmalta puoliskolta lainatussa paksuhkossa (ja täten hemmetin lämpimässä) neuleessa tai kasvusuuntaisessa vatsanseudussa. Lisäksi lihoin syksyn aikana kun välilevy meni repeämään. Vähän ehkä tympii.

Kyllä. Arvasitte oikein. Elpusta tulee isosisko tulevana syksynä eli paksuna ollaan taas. Viikkoja on kasassa kohta 13, joten Toukka 2 eli T2 on todellakin mukana matkassa. Maanantaina näimme potkijaisen ultrassa ja kaikki oli hyvin, liikettäkin oli yhtä paljon kuin Elpulla aikanaan.

Nyt vain odotetaan millainen kaveri putkahtaa maailmaan ja yritän selvitä näistä vaivoista, kuten ah niin ihanasta pahoinvoinnista. Yäk! Laskettu aika on tarkalleen 20.9. eli vielä on matkaa. Onneksi mitään ei juurikaan tarvitse ostaa, paitsi jos tulokas on poika. Sitten menisi vaatevarasto uusiksi, ei oikein tunnu kivalta ajatukselta pukea poikaa vaaleanpunaisiin kukkahörsötyksiin. Noh, katsotaan mitä ultrassa näkyy aikanaan.

Viikonloppuna olisi taas rallytokoa ja vieraitakin olisi tulossa. Tänään aloitin mörskän siivousta, tosin en jaksanutkaan imuroida. Veto pois ja päässä tuntuu olevan jonkinlainen teräase. Noh, jospa tämä helpottaisi pian, ainakin on mukavampi olla terveenä kuin mahatautisena hourimassa levottomia.

Tälle viikonlopulle toivon kunnon pitkiä yöunia, hyvää ruokaa, laatuaikaa, rentoutumista ja pahoinvoinnittomuutta. Etenkin pikät yhtäjaksoiset yöunet olisivat enemmän kuin ihanat. Viime viikon jäljiltä univelkaa on enemmän kuin aiemmin vaikka monta päivää meni sappinesteenkatkuisessa koomassa, mutta silti. Uni on kyllä ehdottomasti lääke parhaasta päästä.

Revontulimekko päällä tanssii

Ensiksi huonot uutiset.
Isotätini siirtyi sunnuntaina ajasta ikuisuuteen ja se surettaa minua kovasti.

Sekä, meillä sairastettiin lähes koko viime viikko mahatautia. Ensin kaatui Elpu, sitten minä ja lopulta mies. Tauti oli raju ja laihduttava, kuihduttava. Olemme vielä hengissä, luulisin. Laihduin jotain 3-4 kiloa, kouristelin ämpäri sylissä vessassa ja mietin että onpa jollain suuremmalla voimalla aika helvetin sairas huumorintaju.

Sitten ne hyvät.
Rallytoko alkoi kivasti ja Niisku osaa jotain liikkeitä, vielä tarvii treeniä, aika paljon itseasiassa.

Ja sitten se huikea ja uskomaton superhypermegawattiwau. Lauantain ansiosta mietin vähän väliä hallusinoinko koko illan mahataudin jälkimainingeissa, se oli vaan niin huikea.

Oltiin Elvenpathin kanssa rimpsalla, eli viihteellä, katsomassa näitä herroja:

(kuva: soundi.fi)

Eli Kaarle Viikate & Marko Haavisto yhtyeineen sekä lämppärinä El Supernaut! Ja kyllä, fanitan ihan hulluna mr. Viikatetta. Elvenpath aikoi pitää minut kurissa ja nuhteessa, etten joudu putkaan ja saa lähestymiskieltoa kiivettyäni lavalle lähentelemään. Olin kiltisti, minulla on todistajia eikä kaulapantaa, pakkopaitaa tai kuonokoppaa tarvittu, ettäs tiiätte.

Lämppäri ja itse pääesiintyjät olivat todella hyviä, aivan uskomattoman hieno keikka molemmilta. Itsellä sydän meinasi jättää muutaman lyönnin välistä ja veri pakeni päästä, kun Kaarle ilmestyi pariinkin otteeseen lähietäisyydelle ennen keikkaa. Onneksi Elvenpath oli järjissään ja talutti meikäläisen viilentymään ja paikkastrategiamme, eli niin lavan eteen kuin se on säädyllisesti mahdollista ja oikean kaverin eteen, onnistui yli odotusten. Sain nimittäin hetki sitten tietooni Kaarlen vilkuilleen meitä setin aikana ja minä pönttö luulin ettei meihin luotu silmäystäkään! 

Keikan jälkeen alkoi armoton nimmarinmetsästys ja ehkä aavistuksen maanisesti vaanimme uhrejamme mikseripöydän kulmalla. Saatiin nimmarit, yhteiskuvat ja jotain niin uskomatonta, että vieläkin ihmettelen. Meidät kutsuttiin Kaarlen toimesta bäkkärille! Auuuuh! Sielläpä me sitten istuttiin mieslössin keskuudessa puhumassa hauskoja ja hämäriä. (Spedejooga ja Tero mainittu!) Koko ajan mietin onko tämä totta, ollaanko me ihan oikeasti tässä, mun suuri idolini ja päiväuneni istuu muutaman sentin päässä minusta ja jauhaa schaibaa kuin oltaisiin vanhoja tuttuja. Nestemäisistä eväistä kieltäydyimme, kun ollaan absolutisteja, miehille maistui meidänkin edestä, omaa maksaa pakottaa erään putelin volttimäärä (37,5%), varmaan sammuisin pelkästä kyseisen aineen hajusta. Huh.

Yhdessä tuumin siirryimme baarin puolelle, siinä vaiheessa Elvenpath ja El Supernautin tuijottava basisti lähtivät vuoroillaan kotiin. Niinpä hengailin loppuillan Kaarlen ja Antti "Ana" Kukkolan kanssa. Baari oli täynnä jos jonkinlaista timmiä kaunotarta, mutta hobitti ja porukan pömppömahaisin amatsoni pääsivät bäkkärille ja hengailemaan starojen kanssa. Vähän niin kun voisi sanoa että voi hyvänen aika.

Voitte varmaan kuvitella että olen vieläkin ihan pöllyssä ja euforiassa, vaikka surettaakin isotädin poismeno, joka oli odotettavissa, mutta silti.

Valtavan suuret kiitokset siis Elvenpath, Kaarle, Marko, Kepa, Ana ja The Supernaut unohtumattomasta illasta, tämä uusitaan!

Here's to another day closer to death

Olen nyt virallisesti 30-vuotias. Sen kunniaksi olen kuumeen ja kurkkukivun kynsissä. Voi olla angiina. Jee. Eli vietän aikaa enimmäkseen peiton alla ja mietin parempia aikoja. Jospa tämä ei olisi kovin pitkä tauti ja olisin kohta oma itseni.

Kakkua saanen viikonloppuna. Nam. Kunhan leipoisin eka.

Synttärilahjatoiveeni ovat samat kuten joka vuosi, poni, pallomeri ja uusi tatuointi. En luultavasti saa mitään niistä tänäkään vuonna, tsöh. Noh, paras lahja on olla rakkaiden ihmisten sekä eläinten ympäröimä ja suht koht terveenä vielä. Olen minä sentään saanut yhden lahjan, Polar H7-sykevyön Loopin kaveriksi. Ne juttelevat. Ehkä Loop tajuaa miten paljon rehkin kuntosalilla painopinkkojen ääressä, vaikka en heilukaan kuin heinämies. EF Danza oli Loopin mieleen, kun se on tanssillinen tunti, joka tosiaan on yhtä hyppimistä ja heilumista. Mutta katsotaan mitä tämä uusi parivaljakko tuumaa kuntosalihommista, kunhan tästä tervehdyn.

Pitäisiköhän minun nyt kehittää ikäkriisi? Heittää nahkahousut nurkkaan ja pukeutua aikuisemmin? PAH! Ei pelkoa, vain rusetit hiuksissa jätän vähemmälle, muuten jatkan samaan malliin. En tunne kriisiä lainkaan, mikä tässä on ollessa. Toki on hieman jännittynyt olo, kun on taas täyttänyt pyöreitä ja nyt pitäisi alkaa olla aikuinen, mitä se lieneekään. Toisaalta, kun on pienen lapsen äiti, voi joskus heittäytyä ihan kakaraksi.

Ehkä voisin asettaa tavotteita alkavan uuden iällisen vuosikymmenen suhteen. Miten olisi rautainen ja timmi kroppa? Kokonaisvaltainen onni ja hyvinvointi (on muuten ihan helkkarin epämääräinen juttu)? Vakituinen työpaikka? (joo ei ole ei, vielä) Rouvatukka? (NEVER)

Ajattelin pitää juhlavuoden. Olen sen ansainnut.

Seisoo vahvasti jaloillaan

Tätä päivää en uskonut näkeväni, Hel Looks inspiroi minua. Ehkä pitäisi mennä hoitoon.

Minusta on aina ollut semisti hauskaa selata mainittua sivustoa, mutta aika moni niistä asukokonaisuuksista on vähintäänkin kyseenalaisia. Mutta silmiini pisti tänään yksi asia, moni kuvatuista oli hankkinut vaatteensa kirpparilta tai muualta. Eli second handia. Loistavaa, sanon minä. Todellakin haluaisin ostaa enemmän vaaatteita kirpputoreilta, alennusmyynneistä tai ihan vaan tehdä itse (osaaminen on sitten toinen juttu...).

Alennusmyynneistä puheenollen... Kävin Ideaparkissa Elvenpathin ja Elpun kanssa. Oli tosi kivaa, vaikka työvaatteita ei löytynyt (no okei, yksi paita, mutta se ei ollut alessa, joten sinne jäi). Löytyi sen sijaan yksi keikalle sopiva sifonkisäkki, kasa Vareksia (niitä pokkareita) sekä hatut tyttärelle ja äidille. Elpulle kimaltava vaaleanpunainen karvalakki, jossa hyppelee Hello Kitty ja minulle musta leveälierinen huopalätsä. Olen nyt trés chic. Not.

Lisäksi Elpu sai Elvenpathin tekemät mustat villasukat valkoisilla kalloilla (kiitos niistä, ne on niiiiin ihanat!) ja minä ylisiistejä koruja, kuten nallekaulakorun (jonka Elpu nappasi itselleen ja kulki ympäriinsä hyvin tärkeänä hokien "jajje, jajje" eli nalle, nalle). Purrr. Toivottavasti antamastani myöhäisjoululahjasta on iloa, Elvenpath!

Mutta siis. Se Hel Looks. En aio pukeutua pimeässä kirkuviin kasariluomuksiin ja olla vielä pultsarin näköinen variksenpelätin, mutta persoonallisuutta voisin tuoda vaatekaappiinii (no hei, ostin sen hatun ja aion käyttää sitä julkisella paikalla vapaaehtoisesti) ja sen myötä pukeutumiseeni. Aloin pohtia myös omaa tyyliäni ja sen kulmakiviä, osasia ja kaikkea vastaavaa. Niinpä, aion kertoa teille ja katsotaan parin vuoden päästä ovatko ajatukseni samoja...

Vaatekaappini on sekalainen kaaos eri paikoista hankittuja vaatteita, eniten kamppeita taitaa olla Henkalta. Samoin myös koruja olen ostanut sieltä, kun sulovilenisti halvalla sai. Alusvaatteissa luottoliikkeeni on ollut Seppälä, mutta alan liivien suhteen kallistua Changen suuntaan. Merkillä ei minulle ole väliä, jos vaate miellyttää kaikin tavoin. Väreissä musta on suosikkini, kuten arvata saattaa. Eniten käytän farkkuja, jotka tuppaavat olemaan sinisiä. Varsinaisia ikoneja minulla ei ole, toki Tarja Turunen, Dita von Teese ynnä muut ovat tyrmäävän upeita naisia ja tyylissään vertaa vailla, mutta en voi sanoa omaavani varsinaista esikuvaa kuitenkaan. Minua inspiroi kaikki, tv-sarjat, kirjat, musiikki, elokuvat, muut ihmiset, vuodenaika... Joskus minua on tituleerattu kameleontiksi, sillä tyylini vaihtelee laidasta laitaan. Kuitenkaan pinkkiä velourista oloasua en aio laittaa päälleni, en todellakaan. Muutenkin karsastan vaaleanpunaista ja kuuluisaa white trash-suuntaa. Tekorusketus on myös sellainen mitä kavahdan. Hyi. Turkiksia en myöskään laita päälleni vaikka mikä olisi. Tässä kohtaa olen kaksinaismoralisti, sillä käytän nahkaa ja pidän siitä. Turkiksia vastustan epäeettisyyden vuoksi, eläinten olot ovat karmeat ja loppu vielä pahempi, eläin tapetaan vain karvansa vuoksi ja loput syötetään sen lajitovereille. Nahan kohdalla oletettavasti eläin on kasvatettu ruuaksi ja siitä käytetään paljon enemmän ja sen olot ovat ainakin vähän paremmat kuin minkkisupikettuparalla. Tästä aiheesta voisin mouhota koko päivän, mutta hillitsen itseni ja pysyn aiheessa.

Haluaisin ostaa enemmän vaatteita kirpputoreilta ja tehdä itse (vielä jos kankaatkin löytyisi kirpparilta, niin wuhuu), sillä minua sylettää vaatteiden laatu nykyään. Kyllä, olen edelleen käärmeissäni siitä raitapaidasta, mistä kirjoitin aiemmin.

Pukeutumisellani haluan tuoda esiin persoonaani, mieltymyksiäni ilman turhaa ryppyotsaisuutta. Koska minulla on lapsi ja lemmikkejä, täytyy ottaa huomioon materiaalit ja käytännöllisyys. En voisi olla muutenkaan vaatteessa joka ei tunnu hyvältä fyysisesti tai henkisesti. Keikkavaatteissa eivät kaikki säännöt päde, sillä silloin pitää olla näyttävä sopivassa suhteessa ja lavalla on melkein aina helkkarin kuuma, eli hiki tulee väistämättä. En käytä keikkavaatteita töissä, ainakaan kokonaisuuksina. Ulkokuori muuttuu, mutta ihminen siellä sisällä on sama. Tosin lavalla olen paljon räväkämpi ja puheliaampi, mutta se on osa esitystä. Lavallakaan en suostu olemaan missä tahansa.

Työvaatteissa olen konservatiivisempi ja käytän hyvinkin tavallisia vaatteita, eli jätän pääkallot ja nahkahousut kotiin. Niiden paikka ei ole töissä, ainakaan oma työpaikkani ei tunnu niille sopivalta. Ja muutenkin on kiva pukeutua eri tavoin. Hauskaa roolileikkiä tavallaan, töissä olen siisti asiakaspalvelija, lavalla räyhärokkari, kotona farkuissa kulkeva mutsi ja salilla hikoileva pyllerö. Toki olen aina oma itseni, en esitä olevani joku toinen, mutta ulkoasuni viestii varmasti jotain siitä tilanteesta missä olen. Ymmärrätte varmaan mitä haen.

Huh. Onpa tullut tekstiä. Jätetään toisellekin kertaa jotain. Olen nyt niin inspiroitunut, että laittanen asuideoita jonnekin ylös. Jei!

Ei siis Heka!

Oletteko muuten huomanneet blogipostausten otsikoissa jotain jännää? Kyllä, ne ovat useimmiten laulujen sanoja. Pointsit jos tunnistitte biisit ilman googlausta.

Ajatusoksentaminen vaatii tänään tämmöisen postauksen, joten pitäkäähän kiinni.

Ekaksi ärsytys, koti on kuin pommin jäljiltä ja tänään mukamas siivoan (ja kiroilen samalla kuin merimies). Imen sisustuksellista inspiraatiota blogeista ja toivon mukaan saan jotain aikaankin. Meille muutti suunnattoman kaunis musta keinutuoli anoppilasta, se majailee yläaulassa ja on vissiin aika vanha, sekä vaatii hieman liimaa. Lisäksi ostin Sen Hyllyn, eli String Pocketin valkoisena. Joululahja minulta minulle, tai jotain.

Ilman maalia ja tapettia ei tästä mörskästä tietenkään saa julkaisukelpoisen kaunista, mutta jos pieni raivosiivoaminen auttaisi pahimpaan kaaokseen. Yläkertaan pitäisi tehdä useamman toiminnon yhdistävä tila ja parista huoneesta voisi raivata vaatekaaosta. Yläkerralla ei sinänsä ole kiire, koska siellä ei paljoakaan oleilla tällä hetkellä, joten sen kanssa voi edetä hyvinkin rauhallisesti. Mutta ne vaatevuoret...

Niistä poikii seuraava ärsytys, joka tavallaan liittyy ensimmäiseen. Eli ne helkkarin vaatekasat, jotka vaan ovat ja kasvavat, mutta kuitenkin vaatehuoneessa on samanlainen maailmanlopunmeininki kuin muualla. ARGH! Eli ei riitä pelkkä vaatevuorten läpikäyminen, vaan myös vaatehuoneessa täytyy tehdä "jotain". Huokaan jo etukäteen erittäin raskaasti. Siihen urakkaan tarvitaan aimo annos sopivaa kiukkua, fiilistä ja paljon hyvää musiikkia. Olen myös tutustunut kapselivaatekkaappiajatteluun, kerron siitä kohta.

Joudun myös hieman syömään sanojani. En aio alkaa laihdutuskuurille, vaikka kilojen karistaminen tekisi taatusti hyvää. Mielummin pyrin syömään terveellisemmin ja liikkumaan enemmän. Kun kerta ranteessa kiikkuu se aktiivisuusranneke. Pakko tehdä jotain että selkä pysyy kunnossa (kuten loputkin tästä ruhosta) ja näytän joku kaunis päivä helvetin hyvältä. Mutta en todellakaan ala millekään kuurille! Ei siis tätä, jos vaan mahdollista:

Huh. Jospa siirryttäisiin mukavampiin asioihin? Aloitetaan vaikka siitä kapselivaatekaapista. Sama ajatus kuin 33-haasteessa, eli käytössä vain rajattu määrä vaatteita, jolla mennään tietty aika. Siihen ei lasketa urheiluvaatteita, alusasuja eikä sukkia tai kotiverkkareita. Itse en myöskään laskisi keikkavaatteita, kun ne ovat sen verran omanlaisiaan. Ajatus on aika hauska, auttaisko se oman vaatekaaoksen hallinnassa? Ainakin voisi taas käydä läpi niitä kamppeita ja jatkossa olla hyvinkin kriittinen siitä mitä tarvitsee. Ostin muuten uusia vaatteita alennusmyynneistä ja luultavasti ostan lisää... Anteeksi pankkitilini.

Siitäpä päästään tämän vuoden tavoitteeseeni, en nimittäin aio ostaa yhtäkään täysihintaista vaatetta vaatekaupoista. Ostan tarvittaessa kirpparilta, alennusmyynneistä sun muista, mutta ei ilman huutavaa tarvetta yhtäkään normaalihintaista uutta vaatetta! (huomenna aleshoppailemaan Elvenpathin kanssa Ideaparkkiin, anteeksi jälleen pankkitilini)

Voisinpa siis paneutua joku sopiva hetki lähitulevaisuudessa vaatekaappiini ja miettiä tuota kapselihommaa. Se voisi olla hyvä apu kaaoksen selvittämisessä.

Miten on, teittekö lupauksia alkaneelle vuodelle?