Eipä Strömsöä näy.
Meille muutti uusi kulkupeli. Uskollinen Volsku sai lähteä ja haikeudella hyvästelin sen Elpun kanssa. Uusi Uljas Musta seisoo nyt autokatoksessa säätä uhmaamassa, takaa voi lukea sanat Volvo ja V50. En ole kovin paljoa tehnyt tuttavuutta tämän uuden kapineen kanssa, kojelauta on outo, samoin polkimet, vaihdekeppi, avain. Virtalukkokin on ihan kummassa paikassa.
Noh, tämä uusi on sentään toiminut moitteetta. Opeliksini hieman koetteli männäviikolla, mutta on taas ajossa.
Mikä sitten vastustaa?
Meillä sairastetaan taas. TAAS. Eikä sen vähempää kuin enterorokkoa, joka ei varsinaisesti ole ihan hirmu hyvä juttu raskaana olevalle. Minä en sairasta. VIELÄ. Mutta Elpu kyllä. Pieni urhea Elpuni. Potilas nukkuu vieressäni, rakkuloita käsissään ja kurkku ilmeisesti kipeänä, sillä ruoka ei maistu. Lastenlääkäri antoi tuomioksi enteron, lääkkeeksi Panadolia tai Disperiniä, kylmää juotavaa ja syötävää, lepoa. Kyllä syö ihmistä katsoa omaa lastaan, joka on kipeänä eikä voikaan puhaltaa pöpöä pois, laittaa laastaria tai antaa parantavaa lääkettä. Voi vain ottaa syliin ja lohduttaa. (kyllä, itkettää ihan helvetisti)
Olen nyt tulilinjalla. Kurkku on kipeä, palelee ja heikottaa. Pessimistinä odotan rakkuloiden saapuvan. Kunpa vain pieni T2 jaksaisi taudin yli, jos sairastun.
Lopuksi vielä valtava osanotto Elvenpathin suureen suruun. Olet ajatuksissa, Hobitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti