Lepoa ja liikettä

Jännitys tiivistyy! Pääsykokeiden ensimmäinen vaihe on virallisesti päättynyt, ainakin ennakkotehtävien palautuslinkki napsahti perjantaiaamuna kiinni. Itse palautin omani tiistai-iltana pienen säätämisen jälkeen. Nyt vain odotetaan ja toivotaan parasta, pitäkää tekin peukkuja siellä!

Viikonloppu on alkanut siis mielenkiintoisissa tunnelmissa. Nyt on myös palaudun fyysisesti rankasta koetuksesta, eli portfolion vääntämisestä, sillä karsin rajusti yöunista, ja stressin (sekä vähäisen levon myötä) keho on mennyt säästöliekille ja on aivan tukossa. Eli suomeksi nyt unta palloon, mutta myös liikuntaa ja oikeaa ravintoa. Stressaantuneena heitän ihan ensimmäisenä syömästä, ja sehän ei ole fiksua. Joten nyt kunnon ruokaa lautaselle säännöllisesti ja vettäkin saa juoda.

Lauantain lounas, rehuja, tagliatellea ja kastike kananjauhelihasta. Ihan jees.

On kyllä ollut tohinapäivä. Kävin koirien kanssa hyvän lenkin, kiersin turkasen paljon kauppoja, perus ruokaostosten lisäksi kävin koluamassa Ideaparkista Elpulle ja Brucelle sukkia sekä alusvaatteita. Mokomat kasvavat niin hirveää kyytiä! Stadium Outletiin jätin aika kivan collarin, se ei nyt istu budjettiini, joten odotellaan parempaa päivää. Sorruin kylläkin Arabian Esteri-mukiin vaaleanpunaisena, olen himoinnut sitä kippoa jo toista vuotta! Se oli materiamuotoinen kiitos minulta minulle jaksamisesta portfolion kanssa, toki suurin kiitos kuuluu läheisilleni, joiden tsemppaus on pitänyt päätäni pinnalla. Joten vielä iso kiitos heille kaikille, ihanaa kun elämässäni on niin paljon huipputyyppejä! Jospa pian päästään iloitsemaan opiskelupaikasta ja tulevasta urakoinnista opintojen parissa.

Jospa aktivoituisin ihan oikeasti täällä blogimaailmassakin. Olen miettinyt koko hoidon aloittamista alusta, pitäisikö sitten perustaa kokonaan uusi blogi (ja panostaa siihen!) vai jaaritella täällä kuten ennenkin, uudistusten jälkeen? Vanhimmat tekstit ovat jo oikeasti vanhaa settiä ja elämäni on täysin erilaista kuin silloin, taidan myös olla muuttunut niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Pitää laittaa mietintämyssyä päähän!

Koronteeni ja salikaipuu ja fitnesshapuilu

Kuten olen ehkä hieman mainostanut, aloitin viime kesänä aktiivisemman salilla ravaamisen, joulun alla tuli pakkotauko reisilihasten ongelmien vuoksi ja tänä vuonna on taisteltu kiertäjäkalvosimen kanssa. Sitten tuli korona ja se siitä. Jäsenmaksu juoksee ja saa juostakin, mutta minä en ole kuluttanut kuntosalinoven saranoita pitkään aikaan, koska se korona.

Ihan ensimmäiset salikäynnit koin jo vuonna 2010 (tai 2009, vanha ei muista) ja sen jälkeen meni taas pidempi tovi ennen kuin palasin raudan pariin palauduttuani joten kuten Elpun syntymästä. Lapsiperhearki ja toisen lapsen, Brucen, syntymä ja vauva-aika vei voimia ja halua mennä paiskomaan rautaa. Kävin satunnaisesti sen muutaman vuoden, kunnes viime kesänä napsahti että nyt. Samalla pistin ruokavaliota uusiksi, minulla kun on pahana tapana syödä aivan liian vähän, kuten monella muullakin naisella. En laske kaloreita, en kiellä itseltäni mitään. Jos haluan noutopitsaa, niin sitten syön sitä. Tai suklaata. Olen omasta päätöksestäni absolutisti, eli en käytä minkäänlaisia päihteitä, en juo tai polta. Näin on ollut aina, eikä minulla ole edelleenkään minkäänlaista vakaumusta asian taustalla. Välttelen myös punaista lihaa. Jos ruokavalioni pitää nimetä, se on kämmenmalli. Eli oma lapanen toimii mittayksikkönä hiilareiden, protskun, kasvisten ja rasvan kanssa. Toimii ainakin minulla. Tunnustan koronan sotkeneen myös ruokavaliotani, syön taas liian harvoin ja niin päin pois.

Lisäravinteita en käytä, jos d-vitamiinitablettia ja satunnaista protskujauhepöläystä ei lasketa. Pysyttelen ihan vaan kotiruuassa. Menee muuten ihan mahdottoman vaikeaksi viilaamiseksi moinen.

Fitness mainitaan otsikossa siksi että katselin juuri Youtuben ihmemaassa aiheesta videoita ja eksyin sitten hakukoneella seikkailemaan toisissa kaninkoloissa. Olen jo pikkutyttönä ihaillut lihaksia, esimerkiksi Kalifornian kuvernööri Arska oli (ja on) vaikuttava näky pikku-Phoenixin silmissä. Kuitenkaan en ole itse tällä hetkellä kiinnostunut fitnessistä kisamielessä, se on niin vaativa laji, johon en juuri nyt voi mitenkään sitoutua. Lajini olisi ehdottomasti wellness fitness, se on minua kiinnostavin tarjolla olevista kisalajeista. Mutta kuten sanottu, lavalla minua ei tulla näkemään pitkään aikaan, jos koskaan.

Karanteenin aikana olen tehnyt paljon työtä oman identiteettini kanssa ja myös pohtinut omaa kehosuhdettani. Nuorempana, parikymppisenä tyttönä olin todella laiha nälkäkurki-Phoenix. Nyky-Phoenix on kookkaampi tapaus, olen ollut ylipainoinen ihan kunnolla ja nyt olen edelleen indeksissä ylipainon puolella. Mutta sepä ei haittaa! Kehoni on pystynyt vuosien varrella hurjiin juttuihin ja toipunut rajuista kolauksista neljästi revenneestä välilevystä hätäsektioon. Vatsanahkani on arpinen, mutta pitäähän tiikerillä olla raidat, vai mitä? Tätä samaa ajatusta pyörittelin mielessäni kesästä syksyyn ja tähän kevääseen. Minulla on usein päiviä, jolloin peilikuva kiukuttaa niin turkasesti ja tuntuu ettei se höttömöttö katoa niin millään. Kuitenkin niin minun, kuin kaikkien muidenkin, keho ansaitsee tulla kohdelluksi rakkaudella ja kunnioituksella. Salille menen siksi, että voin ja pystyn, se ei ole rangaistus keholleni siitä mitä olen syönyt. Käteni tärisevät innosta ja olen kuin mittelini Kita ennen lenkkiä, "joko pääsee?! JOKO JOKO JOKO?!" Vaikka olen ahminut tietoa aiheesta, on minulla loputtomasti opittavaa aiheesta.

Tiesittekö muuten, että yksi lempinimistäni on Amatsoni? Rakas ihana ystäväni Elvenpath antoi sen minulle, sillä olen häntä päätä pidempi. Olen myös kaveripiirissäni sieltä pisimmästä päästä, ellen jopa naispuolisista frendeistä se pisin. Sen vuoksi tunnen joskus olevani se kuuluisa norsu posliinikaupassa. Laiheliini-Phoenix ei sitä tuntenut, hänellä oli muuten vaan kurja olo. Mutta kuten Inno-Marko sanoo, jos et voi piilottaa sitä, korosta sitä. Ahaa! Eli koska olen oman eloni Amatsoni ja siroa keijua minusta ei saa tekemälläkään, ollaan sitten Amatsoni. Tavoitteeni ulkonäöllisesti ei suinkaan ole tietyn kilomäärän tai vaatekoon saavuttaminen, vaan kasvattaa rehellistä lihasta ja polttaa se ylimääräinen höttö pois. Tiukka ja kireä fitnesskisaaja en ajatellut olla, vaan selvästi lihaksikas, mutta naisellinen natubodari, wellness fitnessin inspiroima muskeli-Phoenix. Joo, naurakaa vaan. Tärkein juttu tässä on elää ja hyvää tervettä elämää, olla esimerkki lapsilleni. Haluan jaksaa arjessa ilman kolottavaa selkää tai olkapäätä, olla energinen voimanpesä, joka levittää iloa ja hyvää fiilistä ympärilleen. Ei paha minusta.

Nyt kun rajoituksia hiljalleen puretaan, ollaan uusien haasteiden edessä. Lapset menevät myöhemmin päivähoitoon, näkevät kavereita siellä ja otamme ehkä riskin tartunnan kanssa. Kehoni ja mieleni kaipaavat salia, jopa seuraavan päivän kipeitä lihaksia, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Kaipaan myös suuresti hierojani sormia murjomaan jumeja rintarangastani, sekä kuntosalin ihanaa infrapunasaunaa. Jos olisin rahoissani, harkitsisin moista laatikkoa kotiini, ihana keksintö.

Tärkeintä tässäkin jutussa on korvienväli, "mindset is everything" on yksi motoistani ja koitan pitää siitä kiinni. Huonoja päiviä tulee kaikille, kriiseistä puhumattakaan. Silti elämä jatkuu, vaikka tuntuu aivan toiselta. Se on yhtä aikaa julmaa ja lohduttavaa. Karanteenikin loppuu, korona hiipuu vähemmän vaaralliseksi. Maailma on pysyvästi muuttunut, mutta myös hyvällä tavalla jos ympäristöä ajatellaan. Elämä toivottavasti palaa lähelle entistä, eli voimme taas nähdä rakkaitamme, käydä harrastuksissa ja unohtaa (ainakin osin) turvavälit, maskit ja vinyylihanskat. Sitä odotellessa taputan itse itseäni olalle, paino on noussut, mutta varmasti on monella muullakin. Se myös laskee. Minun täytyy herätellä säästöliekille jumiutunut aineenvaihduntani ja olla lempeä. Elämme edelleen kummallisia aikoja, mutta tästäkin selvitään. Ihan varmasti.

Tautista menoa tämä

Onhan siitä taas tovi. En enää edes muista mitä kaikkea on taas tapahtunut Vihaisen lesken jälkeen. Joulu oli ihana, joskin haikea, kun jokavuotinen reissu anopin luokse ei toteutunut. Olemme muistelleet häntä etenkin Elpun kanssa, katselleet anopin kuvaa ja Elpu on halaillut sitä ikävissään. Menetimme myös vastikään isosetäni O:n, joka tuli järkytyksenä monelle. Samoin keskuudestamme poistui espanjattaremme Mammi. Niin paljon menetyksiä ja surua.

Onneksi elämässä on ollut hyviäkin juttuja, ystävälleni E:lle syntyi ihana pieni poikavauva ja hänen tyttärestään, Elpun bestiksestä, tuli samalla isosisko. Olen käynyt parilla keikalla, nähnyt läheisiäni ja tehnyt tulevaisuuden suunnitelmia. Ajatellut, treenannut, itkenyt, nauranut. Ensi viikolla alkaa korkeakoulujen yhteishaku ja meikäamatsoni on etunenässä klikkaamassa hakua sisään. En vielä paljasta minne aion hakea, muuta kuin että paikalliseen ammattikorkeaan ja luovalle alalle. Jos (kun!) ovet opinahjoon avautuvat, aion todellakin hankkia itselleni uusia kyniä ja jonkun näpsäkän vihkon. Elpu aloittaa syksyllä ekaluokan ja lupasin tytölle pienen ostosreissun myöhemmäksi. Muistatteko kasarin ja ysärin kasvatit kun elokuussa mentiin Tiimariin ja ostettiin koulutarvikkeita? Muistan edelleen miltä synnyinkaupunkini Tiimari näytti alkuperäisellä paikallaan, miltä sisällä näytti. Sama juttu myös parin muun myymälän kohdalla eri puolilla kotimaatamme. Nyt kun ihanaa Tiimaria ei enää ole, (nyyh) pitää meidän asioida Tigerissa vastaavissa tarpeissa. Ei siinä, on Tigerkin oikein kiva kauppa. Ja tiedän että Kouvolassa on Tiimari, mutta ensinnäkin se on omasta sijainnistani luvattoman kaukana ja epäilen ettei se kuitenkaan ole minulle aivan sama asia kuin Se Tiimari.

Nyt tämän koronahässäkän myötä olen laumani kanssa vapaaehtoisesti karanteenissa, sillä kuulun riskiryhmään ja haluan välttää tartuntaa kaikin keinoin. Kevään koiranäyttely meni ohi, se on arvatenkin peruttu. Samoin Viikatteen keikka vapun aikaan. Saa nähdä miten Rock in the cityn käy, en ole vielä ostanut lippua, mutta olisi kiva nähdä Viikate siellä. Sekä Amorphis ja Dead by April. Tärkeintä on kuitenkin terveys ja tartuntojen hillitseminen. Jos minä sairastun, en voi huolehtia Elpusta ja Brucesta jos makaan sairaalassa letku kurkussa. Vaikka olenkin jossain määrin siinä onnekkaamassa porukassa, sillä astmani on todella lievä, en tarvitse säännöllistä lääkitystä ja avaavaa vain satunnaisesti. Olen myös fyysisesti (ja henkisesti) paremmassa kunnossa kuin vuosiin. En kuitenkaan ota riskejä, joten pysyttelen kotona, en mene salille, kauppaan tai kavereille kylään, sillä lähipiirissäni on monta riskiryhmäläistä. Onneksi on nykyteknologia, videopuhelut, some ja muut, joten yhteydenpito onnistuu helposti. Lapset voivat olla päivittäin yhteydessä vanhempiini ja muihin läheisiinsä ikävän iskiessä. Tietääkseni meillä ei ole koronaa, noroa tai influenssaa, onneksi.

Loppuun vielä kehotus. Vaikka moni meistä linnottautuu nyt kotiinsa, niin älkäämme unohtako pieniä yrityksiä, niille tämä aika on vaikeaa. Suositaan pieniä firmoja isojen ketjujättien sijaan, tilataan ruokaa, ostetaan lahjakortteja ja niin edelleen. Ei ole pakko olla kontaktissa sen pitsakuskin kanssa, ruuan voi pyytää jättämään oven taakse, asioidaan hanskat kädessä pakettiautomaatilla jne. Kyllä me tästä selviämme ja voimme alkaa rakentamaan uutta uljasta JA ilmastoystävällisempää maailmaa meille kaikille!

Se on kuule syksy nyt!

Voi mahoton. Taas on arki vienyt allekirjoittanutta ja kuihduttanut sanaista arkkua. Kesä otti ja meni niin nopeasti että se tuntuu olleen unta.

Kesällä koimme kaksi menetystä. Ensin rakas diktaattorikissani, hirmuhallitsija Pulla nukkui pois nisäkasvaimen levittyä. Oli pakko päästää irti, vaikka se oli vaikeaa. Pulla hallitsee nyt ties mitä astraalivaltakuntaa ja alamaisensa täällä muistelevat tuota kiukkuista pientä olentoa rakkaudella. Elämäni ensimmäinen ja empaattisin kissa koskaan. 

Toinen menetys osui myös lähelle. Anoppini, lasten mummi, menehtyi pitkän sairauden uuvuttamana. Sen päivän tiedettiin olevan tulossa, mutta silti se(kin) tuli puun takaa ja odottamatta. Hautajaisissa Elpu itki kainalossani ikäväänsä kovaan ääneen. Oli raastavaa kun ei voinut puhaltaa pipiä pois, saati ottaa lapsen suurta surua harteilleen. 

Elämän on kuitenkin jatkuttava ja niin se tekeekin. Vaikka joskus se tuntuu käsittämättömältä.

Kesäkuun lopussa, itse asiassa juhannuksena meinasimme menettää myös Niiskun, joka sairastui kohtutulehdukseen, joka oli alkanut vuotaa vatsaonteloon. Onneksi ehdittiin ajoissa lääkäriin ja leikkaukseen (joka maksoi muuten hunajaa). Niisku on toipunut upeasti ja on taas oma itsensä, joskin aika kynitty versio kesäturkin myötä. 

Kita taas on käynyt parissa näyttelyssä, ensin oli Kaladogi, eli Kalajoen kansainvälinen koiranäyttely heinäkuussa, ja kuukautta myöhemmin Kajaanin ryhmänäyttely. Pystit ja ruusukkeet menivät muille, etenkin Kaladogissa tuli kylmää kyytiä tuomarilta, joka totesi Kitan olevan "erittäin hyvä" ja se siitä. Sanallisessa arvostelussa mainittiin Kitan olevan kevytrakenteinen, mutta hännät (kyllä, monikko) ovat oikein hyvät. Kajaanissa tuli "erinomainen" ja "sertifikaatin arvoinen", turkin kunto ei ollut parhaimmillaan, mokoma pikkuorava pudotti karvansa sopivasti ennen koetusta. Ensi kuussa Kita menee kokeilemaan Seinäjoelle kasvattajansa kanssa, josko sieltä tulisi se paljon odotettu SERTi!

Minä itse taas löysin heinäkuun alussa kuntosalin. Taas. Jokin naksahti hyvällä tavalla ja nyt on tämä mimmi alkanut aivan bodariksi! Painoa on tälle vuodelle pudotettu 10 kiloa ja vyötärö on kesän aikana kaventunut kokonaiset 7 senttiä. Ihan uskomatonta. Tästä isot kiitokset ohjelmat tehneelle kaverilleni, pt-Tarjalle sekä rikostoverilleni Elvenpathille, jonka kanssa puhutaan nyt sivistyneesti kirjoista, teatterista, musiikista, proteiinijauheista ja kyykyistä. Hyvä me!

Tälle syksylle on siis tiedossa liikuntaa, liikuntaa ja liikuntaa. On myös bändin keikkoja, iltoja ystävien kanssa ja lupasin vaihtoon lähtevälle Elvenpathille vierailla kaupunginteatterissa jonkin näytelmän parissa. Iskee vain valinnanvaikeus. 

Kävin keväällä tyttäreni Elpun kanssa katsomassa Peppi Pitkätossun, joka teki neitiin niin suuren vaikutuksen että hän kyynelehti näytelmän loputtua. Eli hän nautti siitä niin paljon, ettei olisi halunnut sen loppuvan. Koko esityksen ajan Elpu seisoi, koska ei vaan malttanut istua penkissä. Ja näin aikuisen näkökulmasta voin myös kehua, ihanan hyväntuulinen esitys! Lavasteissa oli esillä jonkun potentiaalinen jännetupentulehdus, niin paljon oli virkattuja yksityiskohtia joka puolella. Erityisen paljon pidin Herra Tossavaisesta, joka liikehti veikeän apinamaisesti ja taputteli kattilarumpuaan. Kyllä kannatti käydä. Sen myötä meillä on luettu niin Peppiä kuin Harry Potteriakin iltasaduksi ja hoilattu kurkut suorana sulahopsulaheisulahopsansaa!

Ilmastoahdistus

Hei pitkästä aikaa. Minulla on ollut kiirus. Kesä meni hikoillessa ja ahdistuessa hiestä. Syksy tuli ihan äkkiarvaamatta ja nyt ollaan ihan lähellä joulukuuta! Voi kuulkaa rakkaat lukijani, sellaista se on.

Olen alkanut kokea ilmastoahdistusta monen muun lajitoverini kanssa. Ihana planeettamme hukkuu saasteisiin ja ties mihin törkyyn. On siis syytä toimia tällä sekunnilla, pienikin teko on tärkeä!
Omat tekoseni aiheeseen ovat aika simppeleitä ja varmaan sellaista aloittelija-tasoa, mutta kuiteski. Tässä siis lista miten Phoenix, arkielämän tupeltaja, koittaa olla ekologisempi!

1. Kangaskassit muovipussien sijaan. Ei maksa paljoa, kestää, kestää ja kestää. Ei vie paljoa tilaa käsilaukussa eikä paina mitään. Ripottele kestokasseja joka paikkaan, autoon, keittiöön, kylppäriin, sillä ne ovat niin monikäyttöisiä! Ja kestokassit puhdistaa helposti pyyhkäisemällä kostealla rätillä tai suihkulla. Käytän niitä nimittäin palautuspullojen roudaamiseen ostosten ja kirjastokirjojen lisäksi. Niihin on myös hyvä säilöä vaikkapa lasten leluja.

2. Kestohedelmäpussit. Tämä oli tajunnanräjäyttävä toteamus. Eihän niitä pikkuisia hevipusseja tule käytettyä kuin kerran ja sitten ne lentävät kierrätykseen. Lisäksi jonkun lähteen mukaan maailmassa käytetään 2 miljoonaa muovipussia minuutissa. 2 MILJOONAA! HYI! Hankkimalla niitä kankaisia pusseja vähentää jätteen määrää ja säästää luontoa, kestävä ja pestävä pussi hakkaa muovirimpulat mennen tullen. Toinen vaihtoehto on punnita ne tomaatit ja appelsiinit irtona, nakata ne isoon laatikkoon ja liimata punnitustarra erilliselle paperille, josta kassahenkilö saa napsittua kaikkien tuotteiden koodit kerralla.

3. Kirpputorit. No joo, niitä olen harrastanut jo pienen ikuisuuden verran. Mutta silti, erinomainen tapa hankkia yhtä sun toista tarpeellista kuluttamatta luonnonvaroja. Viimeisimpiä löytöjäni ovat bombertakki (eli pilotti), hurja kasa kirjoja, joululahja Elpulle, käsilaukku, tennarit, peltipurkkeja, 3 pussilakanaa, astioita.... Uhhuh. Olen samalla säästänyt selvää rahaa ihan huomaamattani.

4. Vähemmän lihaa. Tämä oli helppo, lähes automaattinen veto. Eli punainen liha minimiin. Karjatalous tuottaa valtavia määriä metaania ilmakehään eikä eläinparkojen kohtelukaan ole viime uutisjutuissa ollut kovin kaunista luettavaa, toki poikkeuksia löytyy. Kasvisruoka on edullista ja terveellistä ja vielä ilmastoystävällistä. Oma ruokavalioni on vielä soijaton, mutta se ei ole este. Toki monissa eineksissä on sitä soijaa, mutta ei onneksi jokaisessa paketissa. Härkiksen ja nyhtökauran (sekä niiden soijarouheiden ja -suikaleiden) rinnalle on tullut mifua, kauramurua, vöneriä... Lista pitenee koko ajan ja hyvä niin!

5. Maltti. Eli pää kylmänä ostoksilla. Tarvitsetko todella tuotteet x, y ja z? Onko ne pakko ostaa uutena? Onko ne ylipäänsä pakko ostaa? Kieltäydy kerskakuluttamisesta, suunnittele ostoksesi, äläkä anna tarjousten sumentaa järkeäsi!

BONUS: Korvaa tuttuja tuotteita uusilla versioilla. Kestovaipat muksuille. Kertakäyttöisten siteiden ja tamponeiden sijaan kuukuppi tai kestositeet. Pesupähkinät. Nestesaippuan, -sampoon ja -hoitoaineen korvaaminen kiinteällä palaversiolla. Etikka ja ruokasooda puhdistavat loistavasti ja luonnollisesti monta töhryä. Etsi pakkauksista Ecocert-sertifikaattia, Leapin bunnya tai vegaanikukkaa. Suosi lähellä tuotettua ja ekologista tuotetta. Älä aja autolla joka paikkaan. Tutki pakkauksia, vähennä muovinkulutustasi. Vältä ruokahävikkiä suunnittelemalla ostoksesi.

Ja tietenkin, ihan itsestäänselvää, KIERRÄTÄ. Kierrätä kaikki minkä voit. Paperi, pahvi, lasi, metalli, muovi ja biojäte.

Muista vielä tehdä hiilijalanjälkitesti!

Loppuun pieni söpö ja karvainen kevennys, meidän uusin perheenjäsen, mittelspitz Kita. Alimmassa kuvassa ikää karvan alle 2kk ja ylimmässä otos tältä viikolta.

Kevät saa, trallallaa! Vir var, anna rahaa!

Jee, aurinkoa! Sulavaa lunta! Sanoinko jo aurinkoa? Ihan huikea fiilis kun aikaisin aamulla on valoisaa ja aurinko lämmittää. Sopivasti tänä aamuna olikin sitten 16 astetta pakkasta, brr.

Keikkaa pukkaa taas, enää kaksi viikkoa ja kahdet treenit. Jännittää jo, mutta vain koska joudun ajamaan itsekseni pitkän matkan ja paluumatka tapahtunee yön pimeinä tunteina. Reitti ei ole likimainkaan tuttu ja se on paikoin pimeä, siellä on myös nähty hirviä. Arvannette, etten ole kovin rauhallisin mielin sen suhteen. Pitää ajaa rauhassa ja kurvata vaikka sivuun jos väsyttää tai muuten tarvii taukoa.

Viime päivät ovat menneet ehkä hiukan haikeissakin tunnelmissa, sillä Brucen imetystaival loppui torstaina. Imetin viimeisen kerran keskiviikkoiltana ja nyt ollaan menty ihan ilman. Urakka on ollut pitkä, välillä raskas, mutta kuitenkin olen kiitollinen että olen voinut imettää Brucea alun hankaluuksista huolimatta. Elpua imetin 1v2kk, joka on aika paljon vähemmän. Tosin Elpu on ollut huomattavasti parempi syömään kiinteiden aloituksesta asti. Olen molempiin imetystaipaleisiin tyytyväinen ja iloitsen onnistumisesta.

Toivon mukaan siis saan nukkua parit kunnon yöunet ennen keikkaa!

Sitruuna-inkiväärihauduketta rasittuneille äänihuulille

En halua juuri nyt edes ajatella keikkaa, koska se tosiaan hermostuttaa (myös sillä kivalla tavalla) liiankin kanssa ja täytyy treenata, sekä kuntouttaa ääntä. Viime treeneissä ääni alkoi väsyä ja äkkiä tuntui pisto äänihuulten kohdalla. Itse diagnosoin väärän hengitystekniikan ja huonon lämmittelyn syyllisiksi, joka todennäköisesti turvotti äänihuulia ja aiheutti kipua. Eli en ole kovinkaan paljoa laulanut tällä viikolla, vaan juonut lämmintä, vokalisoinut ja tehnyt hengitysharjoituksia. Tänään sitten treeneihin ja ajatuksen kanssa settiä läpi. Valmisteluja on laulamisen lisäksi myös ulkoisessa habituksessani, olen aivan ulalla sen suhteen.

Pääsiäistunnelmissa on hyvä miettiä tulevaa viikkoa, jolloin olisi tarkoitus käydä pitkästä aikaa Haaparannan suunnalla. Elpu jo ilmoitti syövänsä lihapullia "siinä isossa kaupassa". Candy World olisi varmasti lasten mieleen, mutta en usko mielenterveyteni rippeiden kestävän sitä reissua. Joten Ikea ja Coop/ICA Maxi/Rusta kohteiksi, siinä kaikki. Pitäisiköhän laittaa vähän ostoslistaa kasaan?

Antaa paistaa

Huh. Meillä on sairastettu useampi viikko. Ensin tuli influenssa, joka kaatoi minut ja lapset. Nyt voin sanoa että se on kamala tauti, perus kausiflunssa on ihan pelleilyä sen rinnalla. Elpun kuume oli välillä hurjat 41 astetta, itselläni oli vain 39 ja rapiat. Ehdittiin olla reilu viikko terveenä, niin tulipa sitten se flunssakin. Elpu on jo terveenä, vielä yskä kiusaa hiukan, Bruce alkaa osoittaa toipumisen merkkejä. Itse olen hiukan siinä rajalla tuleeko tauti päälle vai ei. Onneksi tällä viikolla ei ole treenejä, niin saan lepuuttaa äänihuulia ja lääkitä itseäni kaikessa rauhassa. Huhtikuussa pitäisi huristella keikalle toista sataa kilometriä.

Jotain hyvääkin, paino on pudonnut jo 4 kiloa tälle vuodelle. Hetken kävin jo -5:ssä, mutta en vielä uskalla iloita siitä. Jos toinen mokoma olisi pudotettu keikalle, niin mahtava juttu. Innostuin joogasta, mutta arvatenkin se on tauolla sairastamisten vuoksi. Vaikka itse olisinkin täysin terve, olen niin univelkainen etten jaksa oikein mitään järkevää. Etenkin Brucen yöt ovat olleet vaikeita ja käyn välillä aivan ylikierroksilla univajeen vuoksi. Onneksi nämä räkärutot eivät kestä kuukausia, luultavasti ensi viikolla ollaan taas terveinä. Kevät on jo aivan nurkan takana, ihanaa valoa!

Joogahommia ja lumikoira, sekä Elpu.

Koska kevät painaa päälle, hinkuan maljakkoon keltaisia tulppaaneja, kirkasta keväistä vihreää sisustukseen ja haluaisin kunnolla siivota koko kämpän. Olenkin jakanut urakkaa osiin ja teen varmaan vielä erikseen jonkinlaisen suunnitelman miten etenen "suuren räjäytyksen" kanssa. Tehtävää riittää, kuten aina. Onneksi aurinko paistaa enemmän ja päivä pitenee, se antaa hurjasti energiaa ja parantaa mielialaa. Hiihtoloma on ensi viikolla ja arvatenkin huristan lasten kanssa kotikonnuille muutamaksi päiväksi. Koiraosasto meni edeltä pitämään seuraa vanhempieni Muru-koiralle, sekä keventämään omaa taakkaani sairastamisen keskellä.

Suunnittelen uuden talvitakin ostamista, samoin pitäisi tilata lisää naamioita Bearelilta. Pankkitili ei ehkä taivu kaikkiin haaveisiin, mutta kaikki aikanaan. Otetaan asia kerrallaan!

Hei vaan 2018!

Niin se vuosi meni ja vaihtui. Itse olin h-hetkellä keikkapaikan takahuoneessa, eli bäkkärillä. Siitä noin puolisen tuntia myöhemmin alkoi keikka, ensimmäinen sillä porukalla, mutta ei viimeinen. Keväälle on tiedossa pari vetoa lisää, en malta odottaa!

Haikein mielin palaamme alppimajassa arkeen, eli siivoamme hiljalleen joulua pois ja siirrämme katsetta kevääseen. Päivä onkin jo pidentynyt hieman, mikä on arvatenkin ihanaa. Rakastan luonnonvaloa, joten haluaisin sen tulvivan joka raosta. Eilen oli niin kylmä, etten paljoa voinut ulkoilla ilman hengenahdistusta. Ärsytti, samoin koiraosastoa paleli, kun tassut nousivat välillä korkealle lämmittelemään. Onneksi tänään on paljon lauhempaa ja pääsin vähän jaloittelemaan, murtunut varvaskin alkaa tuntua paremmalta. Olisi kohtalon ivaa, jos murtaisin toisesta jalasta varpaan. Keikalla selvisin hyvin, vaikka vähän pelkäsin ettei varvas antaisi isommin varaa liikkua, saati valita muita kenkiä kuin töppösiksi nimittämäni tekoturkissaappaat. Onneksi varvas kesti maihareiden paineessa ja pitkän keikkaillan. Seuraavana päivänä oli pää kipeä senkin edestä, valvominen ja hurjan pitkäksi venynyt ateriaväli purkautuneen stressin kanssa pamauttivat kallooni vuosisadan migreenin. Ai hitto sitä tuskaa! Toivottavasti sellaista ei tule enää ikinä, saati pahempaa. Pitää seuraaville keikoille muistaa ottaa mukaan syötävää ja koittaa ottaa vaikka torkut, jos mahdollista. Ainakin huhtikuun keikkamatkan aikana ehtisi nukkua, jos ei tarvitse ajaa koko matkaa. Tiedossa on toista sataa kilsaa maantietä ja pitkä yö. Ehkä jokainen meistä haluaa siinä tilanteessa ottaa unet. Jos tulee pidempiä reissuja, niin alan miettiä majoitusta tai muuta, sillä en halua ajaa samoilla silmillä keikan jälkeen pitkää matkaa, enkä varsinkaan yksin.

Ensi viikolla olisi meikäamatsonin syntymäpäivä, hui! Ajattelin tehdä jotain jääkaapissa möllöttävästä kinuskinmakuisesta tuorejuustosta, jos en muuta niin kakkua. Sain jo ensimmäisen lahjan, Mine Güngörin Metsämansikat-kaulakorun. Se on ihanampi kuin kuvittelin.

(kuva: Weecos)

Weecos on käymisen arvoinen paikka, siellä on vaikka ja mitä kivaa. Lompakko sanoo pian isosti iik, kun kuolaan ties mitä koruja, vaatteita ja sisustustavaraa. Noh, aina saa haaveilla.

Joulun lahjasaalis ja vähän muutakin

Pyhät menivät hujauksessa kotikonnuilla, käytiin myös moikkaamassa anoppia sekä lankoa avovaimoineen, joiden esikoista odotetaan syntyväksi helmikuussa. Bruce jatkanee sen puolen sukupolven ainoana poikana, sillä tulokas on todennäköisesti tyttö.

Lahjavuoren perusteella lapset ovat olleet taas kilttejä, sillä paketteja oli taas hurja kasa. Toki saatoin itse olla siihen osasyyllinen. Elpu sai suuresti toivomansa Lumo Stars Mortti-pehmon, eli sateenkaarisiilen, sekä Loopin' Louie-pelin, lapsille sopivia kynsilakkoja, pari barbinukkea, yksisarvispehmon Itse Ilkimys-elokuvasta, haalaripyjaman, värityskirjan ja värikyniä, kimaltavan pörrökäsilaukun, rannekorun ja kimaltavan hiusjutun. Frozen-sarjaa tuli myös, lautapeli, eväsrasia, palapelikirja, aamiaisastiasto ja tyyny. Kyllä oli neiti onnessaan!

Brucelle pukki toi pikkuatoja, pienen traktorin, isomman traktorin, ääntelevän kaivurin, merinovillaisen kypärämyssyn, Mauri Kunnaksen Hurjan hauska autokirja Ryhmä Hau-retkiastiaston laukussa, haalaripyjaman, Salama McQueen-pyjaman, -tyynyn, -astioita ja -pehmo. Poika oli erityisen iloinen Salama McQueen-jutuista, pyjamapaita piti saada heti päälle ja pehmo unikaveriksi.

Yhteislahjoja oli jopa kaksi, Lucy Cousinsin kirja Nok nok nok (tunnetaan myös nimellä "Tikkakirja!") ja iso paketti Duploja.

Ja ennen kuin kukaan kitisee, että onpa epätasaisesti paketteja, niin ei! Elpun saaman eväsrasian sisällä oli kynsilakkoja, käsilaukun sisään oli sullottu rannekoru ja hiushärpäke. Paketteja oli tasan saman verran molemmille, joten huoli pois.

Itse sain myös pari pakettia, olin näemmä kiltti minäkin. Lammaskuvioinen huivi, kynttiläkippo ja kimaltava kynttilä, valkoinen suora mikkiteline, pari korurasiaa, susikorvakorut, colliekorusetti, Antti Holman Kauheimmat runot sekä kirjat Hygge ja Vintage fashion. Kosmetiikkaa jopa kaksi pakettia, Dermosilin Darling ja Rose Gold. Testasin hetki sitten Darlingia, eli kunnon jättituubi helmiäispinkinsävyistä käsivoidetta ja puuvillahanskoja. Ah, miten ihanan pehmeät kädet sainkaan! Rose Gold-setti sisältää kynsilakkoja sekä kynsipuuteria. Kruunasin hemmotteluni vielä Bearelin naamioläjän teepuuta sisältävällä kangasnaamiolla ja Dermosilin jalkaseerumilla. Huomenna nääs mennään ihmettelemään Ikeaa ja Haaparantaa.

Bearelin uudet naamiokokeilut, otin settiin vielä aiemmin nähdyn Holika Holikan naamioläjän

Hiukan jännittää miten jalka kestää, sillä mursin viikko sitten varpaani. Sopivasti kesken jouluvalmistelujen! Noh, tulipa se aatto ilman hästäämistäni ja onneksi murtui vain yksi varvas, eikä koko koipi, uusi vuosi menee minun osaltani keikkalavalla. Tarkempaa tietoa en anna, vaikka runsas kuulijajoukko onkin erittäin tervetullut juttu. 

Mutta nyt nukkumaan, niin jaksaa huomenna ostaa taas vaikka ja mitä. Tai ainakin kävellä ja kokeilla mitä varvas tuumaa moisesta. 

Hyvää yötä!

Minulta minulle

Hyvää joulukuuta! Olen polttanut hiukan etukäteen veronpalautusrahaa ja hankkinut kerrankin itselleni sitä sun tätä. Ensimmäiset paketit tulivat vastikään, toki niissä on ollut muutakin kuin ryönää vain minulle, en nyt sentään jätä lahjomatta läheisiäni.

Joten, joulusalaisuuden nimissä en paljasta ihan kaikkea paketeista paljastunutta. Mutta suorilta käyttöön meneviä saatte ihmetellä.

Ensin Dermosilin ihanat Let's Celebrate-pakkausen käsisaippua ja -rasva, jotka tuoksuvat niin hyvälle että voisin nuuhkia käsiäni 24/7. Nämä tuoksuvat lakritsalle, ihanaa! Melkein nuolaisin käsiäni kun levitin testeristä voidetta näpeilleni, niin syötävän hyvälle se tuoksui. Koska suklaan lisäksi rakastan salmiakkia ja lakritsaa, niin voinette kuvitella että tykkään.

Tässä toisenlainen lakritsa, nimittäin nuorin kissatriosta, Laku Taavettiina.

Tässä taas K-kosmetiikkaa Bearelilta. Takana Misshan naamiosivellin ja sen vieressä Neogen Code9 Gold veil hydrogel mask. Pikkuinen laatikko keskellä sisältää silmänympärysvoidetta, Mizon Snail repair eye cream nimeltään. Isompi kullanvärisessä laatikossa taas on Kocostar Princess eye patch-silmälappuja, jotka siis laitetaan siihen kohtaan joka on aina musta. Ainakin omat silmänaluseni ovat sen verran tummat ettei tahdo meikki riittää. Mustassa rasiassa on tuubi mönjää nimeltä SG Ultimate Black suction mask peel-off. Toisin sanoen mustaa töhnää, joka levitetään naamalle, annetaan kuivua ja kiskotaan irti, mukana pitäisi tulla ties mitä inhaa ihohuokosten uumenista.

Tässä sitten nippu niitä kangasnaamioita Holika Holikalta. Ylärivissä alkaen vasemmalta damaskinruusu, sheavoi, sitruuna ja mansikka. Alhaalla kurkku, avokado ja vihreä tee. Testasin eilen illalla avokadon ja se toimi hienosti! Flunssan vuoksi olen niistänyt niin paljon, että nenänpielet ja ylähuuli ovat aivan hilseilleet kuivuuttaan. Iho on ollut niistä kohdin punainen ja arka. Rasvaaminen tietty kirvelee, sama mitä on laittanut. Mutta tämä naamio ei kirvellyt, koska iho oli jo hiukan palautnut ennen sitä, eikä pahemmin tuoksunutkaan herkkään (ja vähän tukkoiseen) nenääni. Olen tosi tyytyväinen tulokseen, sillä punoitus katosi nenältä kokonaan, samoin ylähuulesta ja kasvot suorastaan hehkuivat! Upeaa! Taidanpa kokeilla jotain noista pian uudelleen, nyt flunssakierteessä räpiköidessä iho tarvitsee hemmottelua.

Voi olla, että tilaan vielä jotain kosmetiikkaa tälle vuodelle. Ainakin Essencen uusia meikkejä himoitsen niin valtavasti, jotka näkyvät olevan vähissä parissa paikallisessa liikkeessä. Noh, ei maailma siihen kaadu vaikka jäisinkin ilman highlighteria tai huulimaalia. Nyt en voi juurikaan edes meikata tämän nuhan vuoksi, joka onneksi alkaa parantua. Sunnuntaina pitäisi laulaa ja uuden vuoden aattona nousen pitkästä aikaa keikkalavalle, onhan sitä jo odotettu. Juhlitaan ensin itsenäisyyttä ja joulua, tulisipa joulukalenterini pian!

Talvi se tuli

Ohoh, talvi taisi tosiaan sitten tulla ja joulumieli sen mukana. Kalenteri keittiön seinällä kertoo myös omaa tarinaansa, jouluun on enää muutama viikko. Ennen itse aattoa pitää tehdä yhtä sun toista ja juosta tukka putkella pitkin poikin. Tänä vuonna tosin sovittiin vanhempieni ja veljeni kesken että emme osta aikuisille lahjoja, lapsille vain, eli joudun ostamaan itse omat lahjani. Äh, menee yllätysmomentti vähän vaisuksi. Lapsille saa taas lahjojen lisäksi uusia vaatevarastoja, sillä yllättäen mokomat ovat kasvaneet ihan hurjasti. Tänä aamuna huomasimme Brucen talvikenkien olevan tiensä päässä, onneksi karvavuorisilla kumppareilla pärjää märän lumen keskellä. Tarvitaan taas hanskoja, pipoja, lapasia... Tänä vuonna vielä pitäisi keksiä jostain Elpulle sukset ja minulle monot.

Hulluilta päiviltä nappasin yllä olevan hedelmäkorin, Vallilan Ohra-lakanat, Bounty-levitettä ja Tigin Big big hair sampoon sekä hoitoaineen.

(kuva: Vallila)

(kuva: nordicfeel.fi)

Viime viikolla vietin lasten ja koiraosaston kanssa muutaman päivän kotipuolessa. Teki hyvää, lapset saivat viettää aikaa isovanhempiensa ja enonsa kanssa, kävimme moikkaamassa Elpun kummeja ja heidän poikakolmikkoaan. Toivottavasti päästään pian takaisin, eikä tarvitse odotella kuukausia. Toki koulu ja harrastukset sun muut vievät oman osansa elämästä, Elpun balettitunti on sopivasti perjantaisin, ja minun bänditreenini sunnuntaina. Joulukuussa on tiedossa keikka pitkän tauon jälkeen, iik ja jee! Ehkä seuraava postaus voisi sisältää kuvia promokuvauksista ja muutenkin muutaman sanasen harrastukseni nykytilasta.

Nyt hetkeksi päikkäreille kuittaamaan univelkaa ja sitten reippaana lenkille sun muuta. 

Lumista ja mukavaa maanantaita kaikille!

Long live rock 'n roll

Tervehdys sohvan uumenista. Väsyttää taas, vaikka se onkin jatkuva olotilani nykyään, kiitos pätkäöiden viimeisen neljän vuoden ajalta. Mutta ei se mitään, kyllä tämä tästä!

Viikonloppuna kävin humputtelemassa kaupungilla Elvenpathin kanssa ja ai että kun teki hyvää (pankkitilille pahaa), vaikka en ostanut yhtään sitä mitä suunnittelin, teatterilippua lukuunottamatta. Sitä paitsi, Sokoksen kempparissa oli niin jäätävät jonot JA Batisten rose gold-kuivasampoo oli loppu, niin mitä sitä turhia. Meikkivarastoni on ehkä huipussaan juuri nyt ja iso osa on taatusti mennyt vanhaksi.

Noh, hauskaa oli ja seura parasta. Käytiin ex tempore Valveella kuuntelemassa irlantilaismusiikkia The Reedsin esittämänä, kun Oulussa on kerta ollut irkkufestarit. Tykkäsin The Reedsistä ja voisin mennä toisenkin kerran kuuntelemaan heitä.

Oma musahommani etenee tasaiseen tahtiin, treenit kerran viikossa ja ainakin joulukuussa on vahvistettu keikka. Sunnuntaina olisi promokuvaus ja kuvaajana häärii tietenkin Elvenpath. Saas nähdä mitä keksin pukea päälleni ja mitä hittoa teen hiuksilleni ennen sitä. Löysin Cubukselta ihan järjettömän hienot legginssit(?) ja Elvenpath oli makutuomarina/muotipoliisina ja kannusti ottamaan ne. Cubuksessa oli vielä -25% kaikista housuista, joten pakkohan se oli. Ehkä kiskon ne jalkaani kuvauksiin, keksisinpä vaan sopivan yläosan.

Tämä viikko on mennyt opiskelujen osalta penkin alle, sillä meille rantautui taas flunssa, argh! Tähän mennessä potilaita on kaksi, Elpu ja Bruce. Oma nenäni tuntuu hetkittäin tukkoiselta ja vähän on sellaista pientä etäisesti kurkkukipua muistuttavaa kihelmöintiä. Hyvä tuuri, kun sunnuntaina on tosiaan ne kuvaukset ja samana iltana treenit. En taida edes yrittää uusinta biisilisäystä, sillä nopealla kokeilulla se tuntuu olevan teknisesti aika vaativa, joten ehkä lepuutan äänihuuliani. Kävin Elpun kanssa Ideaparkin It's Pure:ssa inkivääriostoksilla ja tekaisin kannullisen jotain juomaviritystä. Ostin myös Clipperin inkivääri-sitruunahauduketta ja litkin sitäkin. Kuivatut inkiväärinpalaset olivat maistelussa omaan suuhuni aika voimakkaita, joten lapsille ne tuskin maistuvat. Voisin kuvitella syöväni niitä pikaisena ensiapuna vaikka keikkapäivänä, jos kurkussa tuntuu pahalle. Naapurin rouva kyseli onko meillä tyrniä, kun tuli puhe räkäisistä lapsista. On, pakastimessa on pussi niitäkin.

Toissapäivänä ja eilen Elpu oli kotona hoidosta, tänään ja huomenna hoivaan Brucea. Jospa tästä taudista selvittäisiin ilman isompia vaikeuksia ja mielellään ilman aikuisten sairastumista. Haluan niin kovasti päästä sunnuntaina kuvattavaksi, vaikka ulkonäköpaineet lepäävät painavana harteillani. Paineiden vuoksi ja oman mielen piristykseksi iskin hennaa päähäni ja nyt hiukseni ovat kuparinoranssit. Erittäin suurella todennäköisyydellä olen kokomustassa asussa kuvauksissa ja heitän silmälasitkin päiväksi nurkkaan. Meikin suhteen lähden hakemaan silmiin painottuvaa ja tummaa lookia, toteutus on sitten eri juttu lopputuloksesta puhumattakaan. Sen kunniaksi pesin pitkästä aikaa meikkisiveltimeni, jotka todella olivatkin pesun tarpeessa, hyh hyh mikä määrä törkyä niistä irtosi! Ostin pari viikkoa sitten Essencen sivellisaippuan ja joku ilta tässä askartelen oman alustansa siveltimien pesuun, kunhan löydän kuumaliimapyssyn.

Huomenna edessä on verikoe, hyi. Pelottaa ihan sairaasti. Koitan ohjata ajatukseni muualle ja keksiä jonkun pienen palkinnon itselleni, niin ehkä selviän koitoksesta kunnialla. Onneksi sairastan "vain" kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka vaatii verikokeen keskimäärin kerran vuodessa. Raskausdiabeteksen kanssa joutui mittaamaan verensokeria pitkin päivää ja loppuajasta tökkimään insuliinia reiteen, saati sitten sektion jälkeen sitä Klexanea joka oli ihan hirveää. Lähipiirissäni on 1-tyypin diabetesta ja toisella ms-tauti, jotka arvatenkin vaativat pistämistä ihan reilusti. Pelkkä ajatuskin puistattaa, olen niin nössö neulojen suhteen. Ei uskoisi, tiedetään, kun rakastan tatuointeja enkä pelkää tatuointineulaa ollenkaan, mutta nämä rokotus- ja verikoepiikit vasta kamalia ovatkin!

Taidan tämän vuodatuksen päätteeksi kömpiä Brucen viereen torkuille, takana on taas pätkäyö, tosin edellistä hieman helpompi. Toissayönä uneni jäivät tosi vähille ja otan tänään vahinkoa takaisin sen mitä voin, ulos meillä on tuskin asiaa kun Bruce-parka on aivan tukossa.

Ensi kerralla saatte kuvia ja ehkä jotain raporttia kuvauksista, käykää instassa vilkaisemassa anvephotography, siellä on Elvenpathin upeita otoksia.

Mukavaa torstaita, nähdään pian!

Syksyä

Hei taas! Voi miten on kulunut aikaa viimeisimmästä, sitä se pikkulapsiarki teettää. Bruce pieni muikkumies täytti 2 vuotta, sopivasti flunssa iski minuun ja lapsiin synttärijuhlapäivänä, olimme aika räkäisiä kaikki kolme. Onneksi juhlat olivat pienet ja onnistuivat taudista huolimatta.

Syksy on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin, hain lisäaikaa opintoihin, sillä olen jäänyt sen verran jälkeen parissa kurssissa, että pieni lykkäys valmistumiseen on ihan paikallaan. Arvatkaa vaan tuliko helpompi olo kun sain myönteisen päätöksen ja ymmärrystä väsymykseeni! Ihan kuin harteiltani olisi nostettu pari tonnia painoa, aah. Vuosi tuli lisää, joka on mielestäni ihan sopiva aika, ehdin petrata kunnolla ja samalla huolehtia omasta jaksamisestani. Muutama yö on ollut tosi raskas, sillä Bruce on saanut kauhukohtauksia ja huuto on ollut aivan jäätävää. Muuten poika on hyväntuulinen oma itsensä, oikea hurmuri. Kasvaminen on rankkaa niin lapselle kuin vanhemmallekin.

Bruce sai yhdeltä kummilta synttärikukkia

Eilen Elpu lähti yökylään vanhemmilleni, aivan ensimmäistä kertaa ikinä ja tulee takaisin vasta huomenna! Olen ihan toistaitoinen ikäväni kanssa, vaikka kaikki on niin hyvin kuin olla ja voi, Elpu saa olla lellikkinä ja isovanhemmat ovat aivan onnesta soikeina. Mutta kun Elpu on minun pieni, oma rakas aurinkoni. Bruce on sitten saanut olla täällä päässä ainokaisena, poika on minusta vielä liian pieni yökylään, vaikka terveydenhoitaja sanoi toista. Ehkä ensi vuonna sitten, kun vaipoista on päästy ja Bruce puhuu vähän selkeämmin.

Niinpä käytiin kolmisin keskustassa pyörimässä, eli Valkeassa. Hyökkäsin heti Sokoksen kemppariin ostamaan Bioren puhdistuslappuja, mitä ne nyt onkaan. Mustapäälappuja? Tähän mennessä olen kokeillut Nivean ja Montage Jeunessen lappuja, joista Nivea on vetänyt hieman pidemmän korren. Minun naamassani kun on mustapäitä ihan tarpeeksi, nenässä ja leuassa, yäk yäk. Etenkin leuasta ne eivät lähde millään. En jaksa räpeltää niitä yksitellen pois, vaan käytän mielummin niitä lappuja tai naamioita. Freemanin ja Montage Jeunessen naamiot eivät ole purreet niin hyvin kuin laput, mieleni tekisi kokeilla niitä mustia Blackhead killer-naamioita, mutta ei vielä. Ehkä joskus. Kokeilen ensin nuo Bioret ja palaan raportoimaan niistä.

Valkeassa käytiin shoppailun lisäksi syömässä Friends and Brgrsissa, Bruce mutusti tyytyväisenä ranksalaisia ja vilkutti muille lapsille. Väsykiukku iski sopivasti ennen ruokaostoksia ja laantui välipalan jälkeen, ilmeisesti lounaalta jäi nälkä ja väsyttikin, uni tuli autossa aika pian. Mitään ihmeellistä ei tarttunut mukaan mainittujen lappujen lisäksi. Aiemmin tällä viikolla kipaisin Ideaparkissa ja Tokmannin Essence-hylly oli saanut täydennystä, eli meikkipussini on taas pulleampi:

Awesometallics-sarjan kynsilakka ja -jauhe yllä, highlighterpuikko alhaalla ja keskellä paletti kasvoille/silmille. Näillä saanee keikkameikkiin vähän potkua, kynsijuttuja kohtaan odotukseni ovat suuret. Testasin kämmenselkään tuota puikkoa ja yhdistettynä paletin luomiväreihin tulos on aika huikea. Saatan sortua hankkimaan lisää siveltimiä ja Awesometallics-huulimaaleja, tummahko metallisininen olisi aika päheä promokuvissa! 

Bändistä puheenollen, keikkaa pukkaa marraskuulle ja promokuvauksia myös, kuvaajana ihana Elvenpath. En vielä huutele päivänmääriä, vaan saatte odotella ensi kuuhun. Pienen pieni jännityksenmurunen kutittelee vatsassa, tätä on odotettu!

Piirsin unien sinilinnun pikaisesti männäviikolla.

Mukavaa viikonloppua mussukat!

Kesähaaste 2017 - kokemuksia

Lähdin mukaan toiselle Maikki Marjaniemen verkkovalmennukselle, tällä kertaa heinäkuun kattavalle Kesähaaste 2017:lle. Neljän viikon ajan, kahdesti viikossa, tuli eetteriin videoita liikunnasta, henkisen puolen harjoituksista ja ravinnosta. Yksi tehtävistä oli ennestään tuttu, mutta sain siitä kuitenkin vähän eri tuloksia kuin aiemmin.

Ravintovideot sytyttivät lampun päässäni, ahaa! Minä olen syönyt "ihan jees", mutta kuitenkin parantamisen varaa on ollut. Yllätyin miten pieniä muutoksia tarvitsi tehdä, aion vielä lisätä kasviksia ruokavaliooni ja opetetun kämmenmallin avulla on helppo koostaa oikeanlaisia ateriakokonaisuuksia. Erittäin tervetullutta, sillä en ole innostunut laskemaan kaloreita ja punnitsemaan joka suupalaa. Hiilihydraatteja opin laskemaan raskausdiabeteksen aikana, toivon mukaan en enää ikinä joudu sen kynsiin, saati sen pysyvämmän version.

Treenit olivat mielenkiintoisia, toteutus tässä kohtaa jäi omalla osallani hiukan pintaraapaisuksi. Kuitenkin olen innostunut taas salilla käymisestä ja punttien nostelusta, joka oli pitkään poissa kuvioista ja kynnys palata nousi jatkuvasti. Kotosalle olen hankkinut yhtä sun toista vehjettä, silti kaikkein mukavinta on lenkittää koiraa hyvässä säässä, luonto on rentouttava paikka.

Henkinen puoli oli taasen avainasemassa ja muutaman kerran tehtävissä oli aika iso haaste, joka vaati tavallista kovempaa keskittymistä. Mutta onnistuivat, joka ikinen.

Kokemus on jälleen kerran hyvä, positiivinen ja täysi kymppi. En voi kuin suositella. Valmennus on kutistanut vyötäröäni ja puntarin mukaan painoa on pudonnut muutama kilo, jes! Tästä on hyvä jatkaa kohti tervettä minua ja sen ylläpitoa. On se elämä vaan niin kivaa.

Kiitos jälleen Maikille hienosta valmennuksesta, tässä sinulle virtuaalisia kukkia, jos satut eksymään tänne. Jatka samaan malliin!

Itsekuria parempaa, kokemuksia verkkokurssilta

Ensiksi tunnustan jotain, olen lihonut vuoden aikana ja vyötärönympärys on kasvanut. En ole saanut itseäni salille, saati ohittamaan herkkuja, olen ollut välillä niin uuvuksissa että olen vain pinnistellyt pysyäkseni hereillä. Syynä toki liikkumattomuus ja retuperäinen ruokavalio, mutta myös opiskelun tuoma informaatioähky ja edelleen niin rikkonaiset yöt pikkulapsiperheen arjen pyörityksessä. Ei siis ihme, että keho on muuttanut muotoaan. Mieli on ollut maassa kun peilistä katsoo takaisin pyöristynyt ja niin väsynyt kotiäiti, joka ei jaksa lähteä salille vaikka aihetta olisi.

Niinpä somen ihmemaailmassa kohtasin PT Maikki Marjaniemen kurssiin nimeltä Itsekuria parempaa. Kurssi on ilmainen ja verkossa, sisältäen videoita, joissa käsitellään jotakin aiheen osaa sekä itsenäisiä tehtäviä. En osannut aavistaakaan mitä kurssi sisältäisi, esittelyn perusteella saisin käsiini jotain parempaa kuin itsekurini. Arvatenkin olin heti mukana, haluan niin saada pysyvän muutoksen elämäntapoihini ja saada hoikemman varren nykyisen tilalle. 

Arvatenkin en saanut oikotietä onneen, vaan paljon ajateltavaa ja pääsin pohdinnassa hyvinkin syviin vesiin, oikein asian ytimeen suorastaan. Välillä sohaisin aika kipeästikin ajatusmatkallani ja pyyhin kyyneliä. Olen vuosia puhunut itselleni ilkeästi ja soimannut itseäni pienistäkin jutuista, useimmiten aiheetta. Itsetuntoni on ollut aina huonohko ja pahimmillaan olen ollut ihan pohjamudissa, näytti vaaka mitä hyvänsä. En ole koskaan ollut itselleni tarpeeksi hyvä ja olen aina ajatellut että "sitkun" sitä ja "mutkun" tätä. Että jos olen X kiloa kevyempi ja ylläni on vimpan päälle hienot vaatteet, tukka kampaajan laittama ynnä muuta, niin sitten olen kuin taikaiskusta tyytyväinen itseeni ja onnellinen ja jaadi jaadi. Väärin, Phoenix, erittäin väärin! Miten ihmeessä en voisi olla tyytyväinen nyt? Eihän itsensä kiusaamisessa ja jatkuvassa moittimisessa ole mitään järkeä. Luulisi minun kokeneen jo sen verran elämää, että tietäisin itseni olevan hyvänä pitämisen arvoinen. Aina vaahtoan miten kaikki ovat saman arvoisia ja jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi sellaisenaan, eikä ulkomuodolla ole asian kanssa mitään tekemistä. Miksi sitten olen ollut itseäni kohtaan niin turkasen ilkeä? Enkö minäkin ansaitse tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi tällaisenaan, säärikarvoineni ja raskausarpineni? KYLLÄ!

Kurssi antoi minulle ajattelemisen lisäksi hyvän boostin jatkoon ja uuden, paremman, elämän alkuun. Oivallukseni täytyy takoa selkäytimeen, etten vahingossakaan palaa vanhaan. Haluan liikkua ja syödä terveellisesti koska haluan pitää itsestäni hyvää huolta ja nauttia elämästä. Verenmaku suussa treenaaminen ja kaloreiden laskeminen ei ole mun juttu. Jos haluan joskus herkutella, niin sitten herkuttelen. Valmennuksen jälkeen olen huomannut ettei minun enää tee mieli samalla tavalla ties mitä höttöherkkuja, ei tee edes tiukkaa. Vyötäröni on ihan huomaamatta kaventunut lähes 6 senttiä, hyvä minä! Voin nyt olla parempi esimerkki lapsilleni ja toivon mukaan auttaa heitä saamaan terveen ja hyvän itsetunnon, kannustaa hyviin elämäntapoihin. Suosittelen siis kurssia lämpimästi ihan jokaiselle ja etenkin heille, joilla on haasteita itsetunnon kanssa. Täydet pisteet Maikille kurssista ja oivaltavasta sisällöstä.

Loppuun ihana runo, joka pitäisi olla esillä alppimajassani, että näkisin sen joka päivä.

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle,

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:

Sinä pieni urhea nainen,

minä luotan sinuun.

- Eeva Kilpi

Viu vau vaaputin

Tervehdys kulmasohvan uumenista. Poden lievää ähkyä, sillä keksittiin Inssin kanssa tehdä tänä vuonna itse simaa, tippaleipiä ja munkkeja. Hyvää! Harmi vaan kun vatsa ei oikein tykkää simasta, päiväannos rajoittuu pariin lasilliseen, muuten tulee huono olo. Facebookissa jo pohdinkin tuleeko meille siman sijaan vappukiljua, mutta pelko oli turha. Tein perinteisesti fariinisokeripussin kyljessä komeilevalla ohjeella ja siitä tuli 4 litraa juomaa. Samalla muistelin kun tein isäni kanssa simaa samoilla ajatuksilla, että saadaanko sittenkään simaa. Munkkeja ja tippaleipiä en ole koskaan aiemmin tehnyt itse, syönyt kyllä senkin edestä. Kuitenkin homma onnistui ihan mukavasti kahdelta noviisilta. Munkeista ei tullut perinteisiä rinkeleitä, vaan aika pieniä palleroita, parilla haukkauksella tuhottavia. Sokerin seassa oli vielä kanelia, tippaleivät sentään saivat perinteisen tomusokerihunnun ylleen.

Herkkuja

Eilen olikin tosi kiva päivä, käytiin koko porukalla satamassa ihmettelemässä. Elpun harmiksi meri on vielä jäässä, eikä yhtäkään paattia oltu laskettu vesille. Kuivilla tosin oli useampi vene, joita tyttö ihaili. Samalla reissulla tuli pitkästä aikaa lykättyä tuplarattaita, jotka rullasivat ihanan kevyesti, kunhan ensin laitettiin renkaisiin ilmaa.

Tänään on satanut jotakin vetistä räntää ja tuuleekin kovasti. Ei paljoa huvita mennä leikkipuistoon tai oikein pitkälle lenkille palelemaan. Niinpä taidamme lorvia ja löhötä suurimman osan päivästä. Sehän passaa.

Hauskaa vappua kaikille!

Hiihtolomalla

Ozzyn lähtö särkee vieläkin sydäntäni, en ole vielä valmis menemään lemmikkien hautausmaalle ja muistolehtoon. Toki voin muistella Ozzya ihan kotosallakin ja polttaa kynttilää ynnä muuta. Rakkaat edesmenneet koirani Donna ja Jasso ovat haudattuina meidän perheen muiden koirien kanssa kummieni maille kotikyläni perämetsiin. Ainoa lemmikki, jonka hauta on lähelläni, on Nekku-kissa, jonka uurna on haudattu alppimajan puutarhaan.

Mutta, asiaan. Ozzy nimittäin ei ole ainoa lähtijä viime päiviltä. Alle viikon kuluttua tuli suru-uutinen länsinaapurista, isäni serkku oli nukkunut pois. Eikä kahta ilman kolmatta, tätini perheen halinallekoira, sakemanni Ode, oli pitänyt saatella ikiuneen. Takki tyhjeni nopeasti. Liian monta menetystä niin lyhyessä ajassa.

Ostin taannoin isälleni kukkia synttärilahjaksi

On siis mennyt hetki sumussa. Muutenkin olen huomannut olevani uupunut niin monella tapaa. Onneksi aurinko on alkanut paistaa ja enteillä kevättä, joka väistämättä vie ajatukseni Tampereelle, oi miten kaipaankaan sitä kaupunkia!

Lisääntynyt valo myös innostaa reipastumaan ja raahautumaan ulos. Suksien lisäksi olen ostanut luistimet. Entisen kaunokkini ovat liian pienet ja ne ovat aina puristaneet varpaita tietystä kohtaa. Nyt siis on uudet, ei muuta kun jäälle! Kuulemma Oritkariin on avattu retkiluisteluväylä, joka hiukan houkuttaa, vaikka nyt ei voi. Ei pysty. Nilkkani kun on taas nurin ja teipattu tiukasti pakettiin. Sekä luistimet pitäisi varmaan käydä terottamassa ensin.

Hiihtoloma on mennyt kipeää lasta hoivatessa, Bruce sairastui mahatautiin. Että se siitä sitten, onni onnettomuudessa ettei suunnitelmissa ollut reissua minnekään. Onneksi potilas on parempana ja tänään jopa ulkoiltiin hetki lasten kanssa, tosin Bruce pyrkii jatkuvasti pihalta kadulle, utelias kun on. Ollapa aita ja portti, tai isompi piha jossain hornan kuusessa.

(arvatkaapa muuten kuinka turkasen monta kertaa olen kirjoittanut tämän postauksen uusiksi, puuh)

Yllä viime päivien harrastuksia, mukamas liikuntaa uuden joogamaton ja -remmin voimin, sekä pinkka kirjoja tälle vuodelle, kaksi luettu ja kaksi kesken. Voi olla että lisään pinoon vielä pari opusta, yksi Oksanen olisi paikallaan.

Perään tunnelmia yhdeltä kivalta sunnuntailta, meikäläinen irvistelemässä auringossa, Niiskun poseeraus ja melkein ravitseva aamiainen lehden kanssa. Kevättä ilmassa!

Guka guka

Bruce hihkuu välillä guka guka, perään tätätää. Sitten poika jo viipottaa tiehensä, kiipeämään vaikka sohvapöydälle tai levittämään lelulaatikkoa.

Tämä viikko tuntuu menneen aivan omasta edestään, oli luennot, joista muistan ehkä jotain. Paino sanalla ehkä. Ainakin osasin vastata suhteellisen oikein opettajan ja Inssin kysymyksiin, tosin opettajan kysymykseen vastasin merkonomina, sillä aihe liippasi niin läheltä. Inssi taas kysyi tylysti mikä on boolean ja mikä on string (ei muuten ole alushousut koodaamisessa, vaan merkkijono, nääs). 

Lisäksi olen käynyt lasten kanssa perhekerhossa, jossa Elpu pääsi leipomaan pullaa ja minä sain tsemppausta Brucen syömälakkoon ja rikkonaisiin öihin. Nuo kerhot ovat kyllä ihana henkireikä kotiäidin arjessa, muuten olisin jatkuvasti kotona ja seinät kaatuisivat päälle. Lisäksi lapset saavat ikäistään seuraa, kun tässä lähistöllä ei ole ikätovereita, Elpun ystävä neiti W asuu vanhempiensa kanssa melkein naapurissa, mutta heidän perhettään näemme tosi harvoin, kun arki on melkoista pyöritystä puolin ja toisin. Tänään sentään nähtiin pitkästä aikaa, jee!

Elpu vietti pari päivää läheisessä päiväkodissa kun perhepäivähoitaja oli lomalla, hyvin oli mennyt ja keskiviikkona päiväkodilla oli kiva pihatapahtuma, jossa oli kaikenlaisia leikkipisteitä. Elpu yllätti ja ajeli menemään kolmirattaisella kuin vanha tekijä! Olen niin ylpeä! Elpun pyörä kun on ollut koko kesän tosi vähällä käytöllä, koko ajan on ollut rengas tyhjänä tai muuta remppaa, eli itse pyörällä ei ole ajeltu juuri yhtään ja treenaus oli jäämässä ensi vuoteen. Mutta niinpä se tyttö vaan hetken mietittyään polki ihan itse. Ehkä talvella pitää aloittaa hiihtämisen ja luistelun harjoitteleminen, saas nähdä osaanko enää itsekään. 

Huomenna menen syyslomailemaan lasten kanssa vanhempieni luokse muutamaksi päiväksi. Poden taas kamalaa koti-ikävää ja välillä tunnen kaipausta Manseen. Saakelin Uusi Päivä ja ihanat maisemat! Jospa jaksaisin hieman opiskellakin loisimisen ohessa, ainakin otan läppärin mukaan ja kuuntelen luentoja, tehtäviä ei paljoa tehdä ilman pöytäkoneen koodausohjelmaa, eikä sitä saa läppärille, kun ohjelma vaatii liikaa sen suorituskyvyltä. Noh, ehkä selviän.

Tammikuussa Bruce aloittaa perhepäivähoidon ja minä menen hoitopäivän ajaksi koululle koodaamaan, kotona hairahtuisin kuitenkin ties mihin muuhun, jos siis löydän sieltä itselleni vapaan sopen, en tiedä onko vanhaa kunnon työtilaa enää olemassa. Lisäksi koululle meneminen voi olla piristävääkin, kun pääsen pois kotinurkista ja näen muitakin ihmisiä. En suinkaan halua meikata ja pukeutua muuhunkin kuin verkkareihin tai muuhun lökövaatteeseen, ehen eeeen.... (enpä vissiin)

bool idiootti = true; Console.WriteLine (idiootti);

Arvatkaapa mitä olen viime aikoina miettinyt? Jotkut teistä ehkä huomaavat otsikossa piilevän pienen mukahauskan vitsinpoikasen. Te loput... Ytimekkäästi sanottuna otsikossa koodi, joka kertoo että idiootti on totta. Tervetuloa C# eli C-sharpin pariin. Sitä minä opiskelen monen muun asian lisäksi. Juuri nyt on menossa kurssi aiheesta C# ja olio-ohjelmointi.

Tänään käytiin koko perheen voimin keskustassa, eli Valkeassa ja Hullareilla, Valkeassa oli jonkinlainen lasten lauantai ja molemmat muksut saivat ilmapallot, Elpu vielä leikkitatuoinnin Sokoksella sekä kynsilakkauksen Ombrellinon pisteellä, kun kerta oli lapsille sopivaa myrkytöntä lakkaa. Sitä ehkä saattaa löytyä lahjapaketista tänä jouluna.

Samalla vilkaisin itse Granitin, Tigerin ja Sokoksen sisustuksen tarjontaa. Mitään en ostanu! Mutta Inssipä osti minulle toivomani kuulokkeet Tigerista, kun nykyiset in ear Sennheiserini sattuvat korviin ja päätin kokeilla tuommoista korvakäytävää säästävää mallia. Ei varmaan liene yllätys että inhoan myös korvatulppien käyttöä (paitsi omia valettujani)? Hintaa kuulokkeilla oli 15€, Inssi vähän nyrpisteli nenäänsä niille, mutta kokeiltuaan totesi niiden tuntuvan ihan hyviltä. Nyt tekee mieli lähteä lenkille testaamaan niitä.

Aika päheet

Granitissa oli arvatenkin kaikkea tosi ihanaa, harmi kun en saanut otettua yhtään kuvaa. Brucelle iski väsymys ja kiukku, joten kuljin liikkeessä ipana sylissä. Lisää motivaatiota valmistumiseen, kovemmilla tuloilla on vara ostaa ihania sisustusjuttuja! Sokoksella ehdin napsia muutaman otoksen, kun silmiini osui vaikka mitä ihanaa. Pitäisi joskus tulevaisuudessa mennä täydemmän lompakon kanssa shoppailemaan ihan itsekseni. Se olisikin outoa se. Luultavasti lapset ovat silloin vähän isompia.

Olen myös noin viikon verran tehnyt tuttavuutta uuteen puhelimeeni. Sain etukäteen valmistujaislahjan Inssiltä, joten Samsung sai väistyä Huihain, eli Huawein, tieltä. Tarkemmin kyseessä on Honor 7 Lite, värinä vaalea kulta. Himoitsemaani ruusukultaa ei ollut saatavilla kyseiseen malliin, joten tavalliseen kultaan piti tyytymäni. Lisäksi sain vielä puhelimeen suojakotelon, jonka värin Elpu sai valita ja yllättäen neiti valitsi kirkuvan pinkin. Toisaalta, eipähän mene puhelin ihan heti hukkaan kun kuori loistaa niin sanotusti kirkolta kotiin. Muutenkin olen alkanut suhtautua väreihin jotenkin sallivammin, eivät ne ehkä olekaan ihan kamalia. Mutta ei pelkoa, en ole verhoutumassa sateenkaaren sävyihin ja leopardikuosiin. Mutta ruusukultaisia asusteita hankkisin mielelläni, sekä ehkä jotain mintun sävyssä, vaikka jotain sisustustavaraa. Keltainen on myös löytänyt tiensä mieleeni, sopivassa sävyssä sekin voisi olla kiva.

Alla nopeita räpsyjä Sokoksesta, Huihain kamera vaikuttaa ihan kivalta.

Pelko häviää

Jopa on ollut taas. Opiskelu alkoi ja ensimmäisen luennon jälkeen olen hiukan pyörällä päästäni, ihmekö tuo. Eilinen päivä meni päänsäryn kanssa tapellessa, sekä pohtiessa miksi jotkut asiat vaan ovat tympeämpiä kestää. Miksi joku pettymys nostaa kyyneleet silmiin ja särkee sydäntä, kun taas toiset menevät olankohautuksella? Koin nimittäin sen ensin mainitun ja kuivasin pitkän tovin silmiäni, niistin nenää, sekä piipitin nenäliinaan kuinka paha mieli on, miten harmittaa ja surettaa. Nyt on jo parempi olo ja silmätkin ovat olleet kuivat vuorokauden verran.

Kuitenkin viikko on ollut mukava ja näitä ikävyyksiä on mahtunut kuvioihin vain tuo yksi. Opiskeluista on hyvä fiilis, lasten kanssa menee edelleen hyvin, Bruce on syönyt suhteellisen hyvin verrattuna tavalliseen nälkälakkoonsa. Eilen varsinkin poika söi niin hyvin etten uskaltanut hengittää kunnolla, jospa nuorimies tajuaisi alkaa syödä ihan oikeasti eikä vain roikkuisi rinnalla.

Hullut Päivät ovat tulevalla viikolla todennäköisesti viimeistä kertaa näillä leveysasteilla, joten ehkä sieltä voisi ostaa jotain. Inssille jo vihjaisin, että Escadan Cherry in the air olisi kiva löytää lahjapaketista, kun se joulukin lähestyy kovaa vauhtia. Pitänee tutustua valikoimaan hyvissä ajoin, veikkaan että Vimman ihanat lettikuosiset legginssit jäävät saamatta.

Maanantaina opiskelujen aloitustilaisuudessa oli tuttu kyltti ja pöljähkö ilme. (huomatkaa uusi Cubuksesta ostettu huivi ja sen väri!)

Tänään vietämme Inssin kanssa vuosipäivää, olemme katselleet toisiamme jo kuusi kokonaista vuotta. KUUSI! Miten aika kuluukin niin hirveän nopeasti? Vastahan me tapasimme!