Sometimes I feel like screaming

Hyvä tuurini jatkuu. Sain tuomion insuliinille. Yäk.
Joka ilta pitää pistää tietty määrä epäilyttävän näköistä mönjää suoraan reiteen. Neula näyttää piikkikammoisen silmään rautakangelta ja pala nousee kurkkuun, mutta ekaa kertaa lukuunottamatta ollaan menty kuivin silmin. Silloin voinee todeta itselleen että olet sinä kova likka, päin pelkoa vaikka ahdistaa vietävästi. Onneksi tätä iloa kestää tasan niin kauan kuin raskauttakin. Loppusuoralla kun ollaan, alle kaksi kuukautta laskettuun aikaan, jännää! (piti ihan tarkistaa kauanko tähän maagiseen päivään on vielä aikaa ja tickeri sanoo tänään 51 days to go).

Koti on kuin hirmumyrskyn jäljiltä, vaivaisena ja kipeänä en jaksa enkä voi siivota. Pelkkä käveleminen on tuskaa, joskus paikallaan oleminenkin on hankalaa kun sattuu sopiva asento. En siis ollenkaan harmittele että synnytys on hetki hetkeltä lähempänä!

Huomenna olisi tiedossa kirpparireissu, sen mitä kunto kestää. Elpu tarvitsee fleecehaalarin vanhan jäätyä pieneksi. Ideaparkissa olisi pari vaihtoehtoa, mutta tsekataan kirpparit ensin, jos löytyisi käytettynä.

Muuten elo kulkee samaa rataa, aika yksitoikkoista sinänsä. Pesänrakennusvietti nostaa päätään ja elän toivossa että saisin tehtyä edes osan suunnittelemistani jutuista ennen kuin T2 putkahtaa maailmaan, kuten makuuhuoneen ja vaatekomeron räjätys. Muutenkin koko huusholli huutaa siivousta, rymsteeraamista ja yleistä huolenpitoa. Eikä täällä nyt sentään asuta tunkiossa, mutta tavarat ovat levällään ja semmoista normisotkua. Lisäksi makkariin pitää tehdä säätöä, että sinne mahtuu neljä henkeä. Pahempi puoliskoni haluaisi siirtää Elpun omaan huoneeseen, mutta minä en siihen taivu ja Elpukin haluaa nukkua yönsä mieluimmin meidän välissä, joka on minusta ihanaa, miehestä ei. Tähän siis syynä se, että Elpu tuppaa potkimaan unissaan miestä eikä minua.

Välihuomautus: String-hylly on muuten edelleen osina keittiössä, eikä suinkaan seinällä.

Minua ei arvatenkaan ole haitannut viileä kesä, enpähän ole turvoksissa juuri yhtään. Lisäksi olen hyvällä omatunnolla katsonut Netflixistä kesän hittisarjaa Miss Fisher's Murder Mysteries. Ihan huippu! (Minähän siis haluaisin poliisiksi, mutta huono näkö ja rasitusastma estävät, alan siis toivon mukaan tatuoijaksi) Oletteko katsoneet sarjaa? Mitäs pidätte?

(kuva: Googlen kuvahaku/ Tv guide)

Syksy on vähän väliä mielessä, arvatenkin. Eikä tosiaan tämä "kesä" ole ollut sellainen kun sen voisi luulla olevan. Noh, mansikoita on syöty, samoin uusia perunoita ja sipulia, on grillattu ja leikattu ruohoa, piirretty katuliiduilla, kirottu sääskiä. Ostin jopa litran kant(t)arelleja, minä joka inhoan sieniä! Onpahan tehty sellainenkin itsensä ylitys, niistä vahveroista kun tuli kaksi kastiketta ja olen todistetusti syönyt molempia. Huu. Parhaat sienet ovat edelleen mielestäni niitä vaahtokarkkeja. Kunhan synnytys on takana ja olen kotona taas, niin voi jumankekka että syön antaumuksella salmiakkia, maksalaatikkoa ja muita ihania herkkuja. Veriryhmäni muuttunee B+:sta ammoniumkloridiksi.

Come feed the rain

Tiedättekö sen tunteen kun suoraan sanoen vituttaa niin että itkettää? Se tunne iski keskiviikkona purkaessani vinoon mennyttä tikkiä. Huomasin reiän. Ompelukseni rinnassa on iso reikä. Kissa on syypää, en tiedä mikä niistä, mutta on kuitenkin. Samoin toinen hiha oli mallia reikäjuusto. Halusin pahimmassa kiukkupuuskassani silpoa mekontekeleen tunnistamattomaksi tai tuikata sen näyttävästi tuleen. Noh, raakile on ja pysyy kammiossani, siitä tulee joskus maailmassa hame. Sovitaan niin.

Koska mekko meni reisille, piti äkkiä kehittää toinen tilalle. Joten Ideaparkiin ja alennusmyynteihin. Lopulta löysin sieltä mistä en halua ostaa, eli Henkalta, persikanvärisen maksimittaisen sifonkirätin. Ei maksanut paljoa, joka oli niitä harvoja vaatimuksia mekkoa kohtaan. Ärsyttää.

Noh, mekko palveli ja otti vastaan aika monta tahraa. Nyt samainen kolttu majailee pyykkikorissa. Kuitenkin itse juhlat olivat onnistuneet ja Elpukin jaksoi hurmata kansaa vierailumme ajan. Meikäamatsoni pääsi nuohoamaan nuotinvieruksia, kun äkkiä lavalta kuulutettiin "Tulepa Phoenix tänne lavalle ja vetäise meiän (eli bändin) kanssa Fool for your loving!" Vedinhän minä, täydestä sydämestäni, Elpu oli ennen meikäläisen äänen kuulumista vetänyt kiltisti sikeitä rattaissaan, mutta silmät rävähtivät auki heti kun korviin kantautui tuttua laulua. Lapsiparkaa on siis kidutettu meillä musiikillisesti ennenkin. Tulkinnastani pidettiin ja sain positiivista palautetta, eräs vieras kertoi saaneensa kylmiä väreitä, oletan ettei kauhusta. Kiitos siis pojat siellä lavalla, teitte minut hyvin iloiseksi!

Muutenkin koko reissu oli onnistunut supistuksista ja kolotuksista huolimatta, hotelli oli hyvä ja voisin mennä sinne toistekin, kyseessä siis Norlandia. Suosittelen. Ruoka oli hyvää, ilmat suosivat, ostin muutamia kivoja juttuja, sekä tietty sain mukaan roppakaupalla hyviä muistoja. Perheen ensimmäinen yhteinen kesälomareissu. Elpulla oli kivaa, vaikka aina ei saanutkaan tehdä kuten huvitti. Kääpiön mielestä kaikkein hauskinta taisi olla Koskikeskuksen leikkipaikka, tai yleensäkin kaikki liukumäet missä vain. Oli varmasti myös kivaa syödä jätskiä joka päivä ja hyppiä sängyllä. Automatkat taas olivat Elpusta vähemmän kivoja, kun joutui istumaan paikallaan ja tyhmä iPad ei aina halunnut viihdyttää halutulla tavalla eikä äiti voinut istua takapenkillä. Mokoma vielä ajoi välin Viitasaari-Pyhäjärvi, ettäs kehtasi.

Jospa pääsisin pian takaisin Tampereelle ja lauluhommat kelpaisivat myös. Mansessa tutustuin liikkeeseen nimeltä Tiger ja se on saatava tännekin! Sinne jäi vielä monen monta kivaa juttua, ostin sentään naulakon, magneetteja jääkaapinoveen ja koriin ilmestyi vielä kirja Elpulle, tiimalasia muistuttava turhakehärpäke sekä saippuakuplapyssy. Lapseni kun rakastaa saippuakuplia enemmän kuin vanhempiensa keuhkot kestävät. Olen heikkona edesmenneen Tiimarin sukulaisiin ja Tiger on ihan mahtava, näin kertakokemuksen perusteella. Onneksi edes Indiska tulee ensi vuonna tänne, jee.

Nyt palataan arkeen ja jatketaan odotusta, kohtahan tämäkin on ohi. Enää 2 ja puoli kuukautta. Tai 76 päivää. Hui.

Kenties kerran vihille käydä saamme

Tänään on meidän hääpäivämme. Kolme vuotta ollaan oltu naimisissa, niihin kolmeen vuoteen on mahtunut kaikenlaista. Lapsi, myötä- ja vastamäkeä (onneksi sitä myötäistä enemmän), yhteisiä kokemuksia. Joskus tie on ollut raskas kulkea, mutta toistemme tuella ollaan edelleen herra ja rouva R. Kohta meitä on kolmen sijaan neljä, kunhan T2 ponnistaa maailmaan. (juuri nyt potkii siihen malliin, että henki salpautuu)

Meillä oli pienet häät. Maistraatissa meidän ja vihkijän lisäksi oli 6 ihmistä. Minulla oli siitä huolimatta valkoinen täyspitkä morsiuspuku, vaikka olin toista kertaa asialla. Kyllä, olen ollut aiemmin naimisissa, liitto oli lyhyt ja myrskyisä, enkä jaksa jauhaa siitä sen enempää, se on taaksejäänyttä elämää, ei nykyisyyttä.

Veljeni luki ennen vihkimistä runon "Ei tarvitse"

Sinun ei tarvitse kertoa minulle kuinka suuresti minua rakastat, 

jos vain jaksat hidastaa askeltasi omiini sopiviksi, 

kun aika tekee minusta hitaan ja vanhan.

Sinun ei tarvitse myöskään kertoa, että olen sydämesi valittu, 

jos vielä vuosienkin jälkeen silmilläsi jaksat väkijoukosta etsiä minun silmäni, 

ja jäädä niihin kiinni.

Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin,

kun en itsekään itseäni ymmärrä, 

ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin, 

kun itse itsellenikin olen sietämätön,

en koskaan vaadi sinua todistamaan rakkauttasi minuun.

Sinun ei tarvitse kertoa minulle, 

kuinka suuresti minua rakastat, 

mutta kerro Rakkaani silti. 

Kerro usein, 

jotta rakkaudenkipeä korvani kuulisi sen, 

mitä vapiseva sydämeni jo tietää.

Runo saa edelleenkin tipan linssiini. Häävalssia emme tanssineet, mutta silti meillä on sellainen, Timo Rautiaisen esittämänä Akselin ja Elinan häävalssi. "Meidän biisi" sen sijaan on GooGoo Dollsien Iris. Ollaan vähän lällyjä. Pakko myöntää, että YUP:n Rakkaus on pesti hulluuteen sopii meille myös kuin nenä päähän.

Meidän hääjuhla oli pieni myös, seuraavana päivänä katettiin pitkä pöytä vanhempieni olohuoneeseen ja grillattiin hulluna kaikkea hyvää, hääkakkua ei ollut, vaan jäätelöä lisukkeineen. Vihkipäivänä oli kauniin aurinkoista ja hurjan lämmintä, hääjuhlapäivänä oli taas kylmää ja sateista, mutta se ei haitannut ketään. Tunnelma oli katossa, ruokaa oli riittävästi ja se oli hyvää, seura parasta. 

Hääyön vietimme kotipaikkakuntani hotellissa, oikein sviitissä, saunottiin, herkuteltiin mm. oransseilla Bebee-leivoksilla (siitä asti ne on olleet meidän juttu) ja katsottiin "laatuviihdettä" eli Beavis & Butthead sekä Crash Canyon.

Häämatka suuntautui Luostolle, viikoksi upeaan kelohonkamökkiin. Sinne voisin mennä uudestaankin, ihan vapaaehtoisesti ja mielelläni. Oli sen verran mahtava mökki ja Luosto on mainio paikka, komeat maisemat ja ne porot, voi että. Ehkä sitten kun lapset ovat isompia mennään uudestaan ihmettelemään Lapin taikaa.

Aika on kulunut niin nopeasti ettei perässä tahdo pysyä, raskauden viimeinen kolmannes on alkanut, Elpu on reipas kaksivuotias tehotuhotyttö ja me olemme ne samat hevinörttihyypiöt kuin silloin vuosia aiemmin, toki monta kokemusta rikkaampana ja lapsiperheen luotsaajia. Mutta silti, asiat ovat hyvin, on perhe, työpaikka (ainakin toisella meistä), katto pään päällä, terveyttä, rakkautta ja paljon läheisiä ympärillä, musiikki ja naurua joka päivä. Kiitos siis sinulle, mieheni, näistä vuosista ja tulevistakin, olkoon niitä paljon ja pidetään yhtä huomennakin. Olet rakas.

So bloody and wild

Murheensa kullakin. Minulla se on veri. Tai kun sitä ei tule, ei niin millään. Sormeni ovat mustelmilla ja uskallukseni romuttunut. Sain eilen verensokerimittarin ja muut roippeet. Inhottavaa hommaa, mutta ei onneksi ikuista. Yäk.

Hyviä uutisia! Sain lähtöluvan ja Tampere kutsuu, enää viikko aikaa! Elpun mekko on ommeltu ja se onnistui mielestäni ihan hyvin, vaikka säätämistä riitti. Siksak ei ole ystävä. Oma mekkoni tulee huomenna työn alle, piirrän kaavat ja semmoista. Kankaat pitää vielä pestä. Pääsenkin tosi helpolla, kun ei tarvitse vetoketjua ja valitsin helpoimman mahdollisen kaavan. Buah hah haa.

Käyntikohteita Mansessa riittää, itse ajomatka vähän jännittää, sillä meikäläisen pitää syödä 2-3 tunnin välein ja tietty taukoja täytyy pitää jo pelkästään Elpun vuoksi. Ajetaan vielä mahdollisesti Jyväskylän kautta, joka ei ole kovin tuttu reitti. Vaskikellossa olisi ihan kiva psyähtyä. Ehkä mennään sillä asenteella että ei liikaa murehdita missä pidetään taukoa, vaan auto sivuun aina tarvittaessa. Huoltoasemia ja levähdyspaikkoja Suomessa kuitenkin riittää. Ainakin luulen niin.

Ja matkaan tarvitaan tietty tavaraa, eli lista. Ensinnäkin The Automatka. Sinne tarvitaan juotavaa, eli vettä. Mielellään 2 pulloa, äidille ja tyttärelle. Sitten laturi ja iPad viihdyttämään takapenkkiä, ehkä jotain värityskirjaa ja kyniä tai vastaavaa. Lapsi ei todellakaan nuku koko matkaa, se on varma. Eväät ostetaan matkalta, kun niitä pysähdyspaikkoja on kuitenkin tiheästi. Mutta mitä muuta? No ainakin:
- juhlavaatteet koko perheelle
- vaihtovaatteita jokaiselle tarpeeksi, joka säälle, etenkin lakit suojaamaan päätä
- kengät juhliin ja muualle
- särkylääkettä ipanalle ja aikuisille
- minulle verensokerimittausvälineet ja asiaankuuluvat paperit, sekä lääkkeet
- lapselle muutama tuttu lelu ja kirja
- laturit puhelimille
- hoitolaukku ja sinne vaippoja, kosteuspyyhkeitä, käsidesiä, roskapusseja, ruokalappu, nokkamuki
- rattaat
- jokaisen omat hygieniatarvikkeet, hammasharjat ja -tahnat, hiusharjat, dödöt, kosteusvoiteet jne
- minulle meikit, hiustuotteet, korut ja kiharrin/suoristusrauta
- aurinkorasvaa
- basso laukkuineen, piuhat ja nuppi

Volvo tulee olemaan aika täynnä.

Hirvittää jo valmiiksi miten paljon tulee kävelyä sen muutaman päivän aikana, sillä tämäkin raskaus on vaatinut lepoa ja himmaamista kaikesta. Salijäsenyys piti laittaa jäihin, edes kauppareissua ei voi tehdä ilman tukalaa oloa. Eli kunto on todella huono ja vaadin paljon lepoa. Pitää suunnitella reitit kaupungilla niin, että pääsen levähtämään tarvittaessa ja saan vaikka mitata sokerit rauhassa, onneksi kohde on tuttu!

Ois kai siistii antaa periksi nyt

Minulle napsahti raskausdiabetes. Koska olen hormonihuuruissani, aloin itkeä vuolaasti kun luvut piirtyivät eteeni läppärinruudulle. Tätä minä pelkäsinkin. Vaikka kuinka painonnousu on ollut maltillista ja makeaa olen vältellyt. Mutta ei, ei riittänyt. Joten nyt kirjaan jokaisen suupalan kellonaikoineen ylös ja mietin mitä tuleman pitää. Kunhan insuliinikynä pysyy kaukana, olen tyytyväinen, vaikka verensokerimittaus ei houkuttele piikkikammoista pätkääkään. Mutta ei voi mitään, näillä on nyt mentävä loppuaika, jota on jäljellä noin 14 viikkoa. Ellei T2 anna odottaa itseään yliajalle. Toivottavasti ei.

Tänä aamuna heräsin kaksivuotiaan vierestä. Miten Elpu tuntuukaan niin paljon isommalta ihan yhtäkkiä! Tänä aamuna myös kiinnitin lapsen itsensä valitsemat pinnit vastahakoisen ipanan hiuksiin, kun ne mokomat haivenet tunkevat silmille ja en vaan raaski leikata niitä, en niin millään. Pitänee investoida vielä hiuspanta. Tai sitten on pakko ottaa ne sakset käteen vaikka kuinka harmittaisi. Elpun hiukset kun ovat silkkisen pehmeät ja kiharat niskapuolelta, kauniit kultrakutrit ja pituus on mallia ihmeellinen. Lapseni hiusmalli muistuttaa toisinaan McGyveria.

Tämän viikon jälkeen Elpu jää kotihoitoon seitsemäksi viikoksi ennen kuin palaa takaisin päivähoitoon. Olen iloinen, vaikka hoito tekee Elpulle tosi hyvää, saa olla ikäistensä lasten kanssa ja ipana tuntuu viihtyvän hoidossa oikein hyvin. Itse en raskausvaivoineni kykene juoksemaan pitkin maita ja mantuja turbotaaperon perässä, vaan tarvitsen oman osani lepoa ja rauhaa. Silti hoitopäivän aikana tunnen ihan fyysistä kipua kun rakas touhuajani ei ole kainalossani. Mutta kohta saan olla tyttäreni kanssa aamusta iltaan, jee! Toivottavasti päästään joka päivä ulkoilemaan, kun kerta on (postimerkinkokoinen) piha ja hiekkalaatikko, katuliituja, palloja. Olisi myös kiva päästä kotipihaa kauemmas, esimerkiksi museoon, torinrantaan, leikkipuistoon ja kasvitieteelliseen puutarhaan. Niille reissuille pitäisi ottaa pahempi puolisko mukaan, sillä Elpu ei kuitenkaan viihdy kärryissä koko aikaa ja haluaa juosta tuulispäänä joka suuntaan, kuten eilen kaupassa. Ei uskoisi että lapseni on kuulemma sieltä rauhallisemmasta päästä, joka ei kiihdy nollasta sataan nanosekunnissa ja ole täysin pitelemätön. Tottahan se onkin, lapseni haluaa leikkiä usein itsekseen omissa oloissaan ja on ikäistensä tavoin energinen ja utelias. Maailma on hänelle vielä kovin uusi ja niin avoin, pakkohan sitä on tutkia!

(kuvat: We heart It)

Reissu ihanan Tampereen luo lähenee, mekot ompelematta ja kaavat piirtämättä. Pakko odottaa ensi viikkoon, että saa lääkäriltä lähtöluvan. Toivottavasti estettä ei ole ja pääsen hetkeksi rakkaan Pariisini syliin.

You make me happy when the skies are grey

Tänään on se päivä kun rakas tyttäreni, oma Elpuni, täyttää 2 vuotta. Kaksi vuotta sitten Led Zeppelinin pärähtäessä soimaan, kaarsimme hieman ennen kasia OYSin pihaan Inssin kanssa ja 15.59 kuului "ää ää!!". Pieni ihmeemme oli saapunut maailmaan ja toi mukanaan auringonpaisteen, joka ei sammu koskaan. Tässä ajassa samainen tuhiseva rääpäle on kasvanut pieneksi tytöksi, jolla on oma tahto, huikea sanavarasto, kupliva nauru ja säteilevä hymy. Mikään ei voita sitä ihanaa tunnetta kun sama kääpiö nukahtaa kainalooni, pitää sormestani kiinni tai halaa oikein lujasti, sanoo "ääti" ja juoksee syliin nauraen ja hymyillen.

Toki näihin kahteen vuoteen on mahtunut suurta huolta, unettomia öitä, turhautumista ja ämpärillinen kyyneliä milloin epätoivosta tai suuttumuksesta, kun lapsi on ollut kipeä eikä puhaltamalla tai suukolla ole ollut parantavaa vaikutusta. Onneksi niitä hetkiä on ollut paljon vähemmän kuin hyviä.

Viikonloppuna juhlittiin pientä sankaria, kiitokset jokaiselle vieraalle ja toivottavasti nähdään pian uudelleen. Kiitos ja kumarrus.

Ja Elpu. Kiitos siitä että valitsit juuri meidät vanhemmiksesi ja toit elämääni ikuisen auringon, pakahduttavan rakkauden ja syyn olla tässä vielä huomennakin.

Onnea rakas tyttäreni, aurinkoni ja aarteeni!

All the way for you

Tuttavani oli tehnyt biisit tyttärelleen ja pojalleen, ihan loistosettiä. Niinpä mukamasmuusikkona, tässä lyriikat biisille nimeltä Helios (eli kreikaksi aurinko), oikeudet minulla, aina ja ikuisesti.

I walked my path in darkness until you came

Such a tiny little hand grasped my aching heart

I never knew I could feel this strong

Now I thank you, my sun

Helios!

You gave me life

Now I see the sun

Darkness is past

The nightmare is over

The world has colours now

I will do anything for you

Love and cherish

Fight those demons, send them to hell

For my beautiful one

My life, my all

Helios!

You gave me life...

This love may crush me

But I embrace it

I am alive now

Thanks to you, my shining sun

Helios!

You gave me life

Let me walk with you through this journey

Let me be the one to dry your tears

I'll always be there, by your side

Thank you for giving me life

Helios!

You gave me life

I see the sun forever