Kenties kerran vihille käydä saamme

Tänään on meidän hääpäivämme. Kolme vuotta ollaan oltu naimisissa, niihin kolmeen vuoteen on mahtunut kaikenlaista. Lapsi, myötä- ja vastamäkeä (onneksi sitä myötäistä enemmän), yhteisiä kokemuksia. Joskus tie on ollut raskas kulkea, mutta toistemme tuella ollaan edelleen herra ja rouva R. Kohta meitä on kolmen sijaan neljä, kunhan T2 ponnistaa maailmaan. (juuri nyt potkii siihen malliin, että henki salpautuu)

Meillä oli pienet häät. Maistraatissa meidän ja vihkijän lisäksi oli 6 ihmistä. Minulla oli siitä huolimatta valkoinen täyspitkä morsiuspuku, vaikka olin toista kertaa asialla. Kyllä, olen ollut aiemmin naimisissa, liitto oli lyhyt ja myrskyisä, enkä jaksa jauhaa siitä sen enempää, se on taaksejäänyttä elämää, ei nykyisyyttä.

Veljeni luki ennen vihkimistä runon "Ei tarvitse"

Sinun ei tarvitse kertoa minulle kuinka suuresti minua rakastat, 

jos vain jaksat hidastaa askeltasi omiini sopiviksi, 

kun aika tekee minusta hitaan ja vanhan.

Sinun ei tarvitse myöskään kertoa, että olen sydämesi valittu, 

jos vielä vuosienkin jälkeen silmilläsi jaksat väkijoukosta etsiä minun silmäni, 

ja jäädä niihin kiinni.

Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin,

kun en itsekään itseäni ymmärrä, 

ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin, 

kun itse itsellenikin olen sietämätön,

en koskaan vaadi sinua todistamaan rakkauttasi minuun.

Sinun ei tarvitse kertoa minulle, 

kuinka suuresti minua rakastat, 

mutta kerro Rakkaani silti. 

Kerro usein, 

jotta rakkaudenkipeä korvani kuulisi sen, 

mitä vapiseva sydämeni jo tietää.

Runo saa edelleenkin tipan linssiini. Häävalssia emme tanssineet, mutta silti meillä on sellainen, Timo Rautiaisen esittämänä Akselin ja Elinan häävalssi. "Meidän biisi" sen sijaan on GooGoo Dollsien Iris. Ollaan vähän lällyjä. Pakko myöntää, että YUP:n Rakkaus on pesti hulluuteen sopii meille myös kuin nenä päähän.

Meidän hääjuhla oli pieni myös, seuraavana päivänä katettiin pitkä pöytä vanhempieni olohuoneeseen ja grillattiin hulluna kaikkea hyvää, hääkakkua ei ollut, vaan jäätelöä lisukkeineen. Vihkipäivänä oli kauniin aurinkoista ja hurjan lämmintä, hääjuhlapäivänä oli taas kylmää ja sateista, mutta se ei haitannut ketään. Tunnelma oli katossa, ruokaa oli riittävästi ja se oli hyvää, seura parasta. 

Hääyön vietimme kotipaikkakuntani hotellissa, oikein sviitissä, saunottiin, herkuteltiin mm. oransseilla Bebee-leivoksilla (siitä asti ne on olleet meidän juttu) ja katsottiin "laatuviihdettä" eli Beavis & Butthead sekä Crash Canyon.

Häämatka suuntautui Luostolle, viikoksi upeaan kelohonkamökkiin. Sinne voisin mennä uudestaankin, ihan vapaaehtoisesti ja mielelläni. Oli sen verran mahtava mökki ja Luosto on mainio paikka, komeat maisemat ja ne porot, voi että. Ehkä sitten kun lapset ovat isompia mennään uudestaan ihmettelemään Lapin taikaa.

Aika on kulunut niin nopeasti ettei perässä tahdo pysyä, raskauden viimeinen kolmannes on alkanut, Elpu on reipas kaksivuotias tehotuhotyttö ja me olemme ne samat hevinörttihyypiöt kuin silloin vuosia aiemmin, toki monta kokemusta rikkaampana ja lapsiperheen luotsaajia. Mutta silti, asiat ovat hyvin, on perhe, työpaikka (ainakin toisella meistä), katto pään päällä, terveyttä, rakkautta ja paljon läheisiä ympärillä, musiikki ja naurua joka päivä. Kiitos siis sinulle, mieheni, näistä vuosista ja tulevistakin, olkoon niitä paljon ja pidetään yhtä huomennakin. Olet rakas.