Minua jännittää. Vieläpä monella tapaa yhtä aikaa. Elämässäni on tapahtunut niin paljon kaikkea ettei tällaisen pienen tyttölapsen pää enää pysy mukana. Pari päivää olen viettänyt kissojen kanssa sohvannurkassa peiton alla, silmät ihmetyksestä suurina ja koittanut sisäistää viime aikaisia juttuja.
Elämäni on nimittäin heittänyt kuperkeikkaa viimeisen puolen vuoden aikana. Kun aloitin tätä blogia, olin sinkkuna ja pohdiskelin tulevaisuuttani, ostaisinko asunnon, minne hakisin töihin jne. Vaan kuinkas kävikään, tässä sitä asutaan omakotitaloa avopuolison kanssa, josta pitäisi joskus tulevaisuudessa leipoa avIopuoliso. Sormessa kiiltelee titaaninen kihla, kaapissa on uusia vaatteita kun olen laihtunut niin paljon. Olen viimein päässyt toteuttamaan unelmaani laulamisesta ja nyt paljastuu yksi jännittämisen syy (ja kaikkein voimakkaimman jännäämisen aiheuttaja). Pukkaa nimittäin keikkaa. Vaikka olenkin todella innoissani "tosi toimista", vatsassa kouraisee lähes paniikinomaisesti. Ei uskoisi etten ole koskaan aiemmin jännittänyt esiintymisiä etukäteen, vasta hetkeä ennen yleisön eteen astelua on tuntunut perhosia vatsassa. Huh. Taas kouraisee kun ajattelenkin miten lähellä ensimmäinen keikka onkaan. Kääk. Pelkään että mokaan ja siksi jännitän.
Toinen jännitys, joka on huomattavasti lievempi, onkin aiheuttanut sohvalla ihmettelyä ja lähipiirissä riemunkiljahduksia. Ei, en ole raskaana. Minä sain töitä. Minusta tulee omien sanojeni mukaan it-aspa. Ei ihan sitä mitä varten olen istunut koulussa, mutta varmasti mielenkiintoista ja uskon viihtyväni hyvin uusissa kuvioissa. Tämä jännitys on samaa luokkaa kuin odottaisi ensimmäistä koulupäivää. Hyvästi siis opiskelijaelämä, tennarit ja huppari, tervemenoa uraputkeen! Töihin varmasti saisi mennä tennareissa ja hupparissa, mutta jätän ne mielummin vapaa-ajalle. Ei pelkoa, en ole ostamassa pukua, mitä hittoa minä sillä tekisin kun en ole tuulisella huipulla tulevassa työpaikassani. Pää kuhisee ajatuksia työkamppeiden suhteen, tiedä ovatko ne kuitenkaan toteutuskelpoisia. Se jää nähtäväksi.
Työpaikan kunniaksi sain Inssiltä hienon mukin jossa lukee Myrkkyä! ja tekstin yläpuolella on tietty asiaan kuuluva varoitusmerkki. Minä kun niin halusin pääkallomukin ja nyt sen sain, kyllä kelpaa!
Huomenna aion tupeerata itselleni irokeesin illaksi, sillä suunnistan Inssin kanssa Teatrialle kuuntelemaan näitä herroja:
Eli suursuosikkini Sonata Arctica! Olen odottanut keikkaa tosi paljon ja kuulemma bändikavereitakin on tulossa paikalle. Mikäs sen mukavampaa. Toivotaan että pojat soittavat lempibiisini Replica 2006:n.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti