What the hell is wrong with me?
Älkää pelästykö lopullisesti rakkaat lukijani, rakastan silti synkkiä vaatteita ja goottihörhelöitä. Ajattelin tätä tavistelua työelämää ajatellen, sillä viimeaikaisten tapahtumien myötä (ei mitään hätää, huoli pois) aion hivuttautua hiljalleen oravanpyörään ja armas aviomieheni taas siirtyy hoitamaan ipanaa kotiin. Toki sydäntä särkee ajatuskin, hormonihuuruisena tiikeriemona haluan olla jälkikasvuni luona 24/7. Mutta lapsella on isä, joka osaa huolehtia hänestä vallan mainiosti ja mikäpä sen parempaa hoitoa kun kotona tutun ihmisen kanssa. Ei se päiväkotikaan ole huono juttu, varmasti ylireipas tättähääräni selviäisi siitä mennen tullen, äidin selviäminen onkin sitten aika heikolla tolalla.
Mutta ne vaatteet! Tässäpä kivoja kuvia, ehkä soitan kohtsillään terveyskeskukseen tai marssin suoraan päivystykseen...
Nyt saa riittää hetkeksi, ettei kukaan teistä saa halvausta. Lupaan pyhästi etten ikinä, koskaan, nevör, missään olosuhteissa tule hankkimaan tekorusketusta. Hyi. Olen valitettavasti saanut väriä (ja punoitusta) nahkaani lenkkeilyn myötä ja se riittää, kiitosta vaan. Mutta en voi luvata etten hanki lisää ruskeaa kenkä- ja laukkukaappiini. Musta on aina ykkönen, voitte huokaista. Näitäkin asukuvia voi käyttää pohjana, mutta en aio noudattaa niitä orjallisesti, kammoan kultakoruja aika tavalla.
Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, menen mittaamaan kuumeeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti