Kävin pitkästä aikaa kampaajalla, sinne jäivät suurin osa korppulatvoistani ja hiuslenkkini unohdin myös. Tosin en tarvitse sitä hetkeen, sillä tätä tukkaa ei saa laitettua poninhännälle. Mielestäni näytän rokilta versiolta Emma Salokoskesta, vaikka hiusmallini on pidempi enkä tietääkseni muistuta ulkoisesti neitosta ollenkaan. Ainakin nenäni on isompi.
Kuitenkin uusi tukka piristää ihan älyttömästi ja tätä osaan jopa (melkein) laittaa! Yllättäen mieliala nousee entisestään, kun hiuksiaan osaa laittaa jollain tasolla eikä hermot mene pelkästä ajatuksesta. Inssikin hyväksyi vaimonsa uuden tyylin, ei ollut liian lyhyt.
Tänäänkin olen miettinyt tulevaa syksyä ja tein pienen vaatetilauksen Henkalle. Muutaman jutun jätin tilauksesta pois, kun en ollut niistä täysin varma. Lisäksi ompeluseurani Helinän kanssa aloittaa kokoontumisensa kunhan Helinä on muuttanut ja tykötarpeet ostettu. Ainakin pari mekkoa kangastelee mielessä. Jotenkin näkisin tulevaisuudessa toimistohommia tai muuta vastaavaa. Eihän sitä koskaan tiedä. Avoimeen yliopistoon ei minulla ole varaa mennä, joten odottelen kevään pääsykokeita rauhallisin mielin. Ihmeen luottavainen olo tulevaisuutta ajatellen, sellainen "elämä kantaa"-fiilis. Menneisyydestäni en mielelläni puhu, sillä sinne mahtuu niin paljon tuskaa ja pimeyttä, toki hyviäkin asioita, ilman niitä tuskin olisin jaksanut tapella ulos siitä kaikesta. Ehkä olen tehnyt jonkinlaisen rauhan itseni kanssa ja siksi tämä fiilis. Tuli mitä tuli, minä pärjään kyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti