Joo, eihän mulla ollu mitään

Noniin. Ensimmäinen viikko ja rapiat toipilaana, hermot menneet jo ajat sitten. Suoraan sanoen vituttaa kuin pientä oravaa. EI, kaikki ei ole tässä viikossa ollut ihan kauheaa, ei suinkaan. Tämä toimettomuus ja särky tässä ketuttaa. Viime viikon suurin saavutukseni oli että selvisin Inssin valvovan katseen alla postilaatikolle ja takaisin, jippifuckingjee. Lääkärisetä sanoi että kuutisen viikkoa menee toipumiseen, eikäääää.. (puoskari!)

Kuten sanottu, kaikki ei ole suinkaan nostanut ketutuskäyrääni, ehei! Mikäs sen mukavampaa kuin saada kaikki ateriansa sänkyyn ja kitarakonserttoja päälle. Käykö kateeksi? Ihan kaikkia mukavia yksityiskohtia en tänne ala kertomaan, siitä voisi tulla sanomista. Hähä.

Koirat ovat edelleen hoidossa ja Jasso-parka on tänään osoitellut mystisiä vatsaoireita, voi pientä. Vanha herra joutui kuulemma puurokuurille ja oli saanut jotain troppiakin, jota en tietenkään muista tähän hätään. Ihan henkihieverissä señor ei ole, sillä veljen Rellu-dalmis oli saanut osakseen kurmotusta takapihalla. Go Japsu go!

Suuri suunnitelmani olisi mennä loppuviikosta ihmisten ilmoille ja lyödäänkö vaikka vetoa niin Inssi pakottaa minut könkkäämään keppien kanssa? (olen saanut osakseni nalkutusta: "kepitkepitkepit!") Jaa että naiset vaan nalkuttavat? My ass.
Minun piti mennä lauantaina bestikseni R:n kanssa kuuntelemaan Inssin keikkaa, mutta eipä tässä nyt mennä minnekään. (ja toisaalta, Inssin soitto keskeytyisi sillä sekunnilla kun hoksaisi että istun yleisössä ilman niitä torrakoitani) Se siitä suunnitelmasta sitten. (lisäksi, huomattuaan että torrakot jäivät kotiin, Inssi kirkaisisi 300dB:n voimalla "KEPIT!")

Tiedetään, minun pitäisi kulkea niiden kirottujen torrakoiden kanssa. Säästäkää saarnanne. Minnuu ei huvita.