Vanha sanontahan kuuluu: when it rains, it pours. Eli kun sataa, sataa kaatamalla.
Tapahtui viikko sitten lauantaina työvuoron loppupuolella;
Purin kuormaa ja kärryni lähtivät liikkeelle, kallistuksen vuoksi. Totta kai, kärryt törmäsivät minua päin, vaatimattomat reilu 100 kiloa kopsahti nilkkaani ja voitte kuvitella että teki kipeää. Sinnittelin maanantaihin ja heti aamusta nilkutin lääkäriin, joka kirjoitti koko viikoksi sairaslomaa. Lääkäri kehotti pitämään jalkaa ylhäällä, tiistaina koitin pitää jalkaa yllä. Mutta sitten....
Alaselkäni jumittui tiistaina. Koitin venytellä, ottaa särkylääkettä ja maata piikkimatolla. Keskiviikkona sama laulu, kipu vaan paheni ja lopulta olin täysin toimintakyvytön. Kipu oli uskomattoman paha ja aloin pelätä välilevyn siirtymää, jonka olen kokenut jo kaksi kertaa aiemmin. Rakas pikkuveljeni haki minut ja koirat kotipuoleen, hän pakkasi puolestani ja talutti minut autoon. Tunnin ajomatka oli täyttä tuskaa, päästyäni perille söin hiukan ja minut talutettiin sänkyyn, sillä en pystynyt seisomaan, kävelemään tai istumaan. Nyt, muutama päivä myöhemmin, kävelen ilman tukea (keskiviikosta lauantaihin kuljin keppien kanssa ja otin tukea seinistä), pystyn istumaan lyhyitä aikoja, seisominen ei ole ihan täyttä tuskaa (enemmänkin epämukavaa, mutta alkaa sattua pidemmän päälle) ja voin kumartua. Kipu on onneksi vähentynyt, sillä pahimmillaan olin tajunnan rajamailla ja tuskanhiki virtasi. Vielä jonkin aikaa täytyy olla varovainen, istumista pyrin välttämään ja liikkumaan kohtuudella. Lisäksi olen särkylääkekuurilla. Jos selkä alkaa temppuilla vähääkään, pitää mennä tukka putkella lääkäriin. Joten seuraavat pari päivää seuraan selkääni hyvin tarkasti ja teen kevyempää työtä.
Pidetään peukut pystyssä että tämä koettelemus oli tässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti