Olen eläinrakas, piste. Siksi olen koko pienen ikäni halunnut niitä ympärilleni ja onnekseni olen syntynyt eläinrakkaaseen perheeseen, eläintarhaan. Meillä on ollut koiria, jyrsijöitä ja akvaariossa on polskinut vaikka ja mitä. Kaikki ovat olleet omia persooniaan, rakkaita perheenjäseniä. Oma laumani on hiukan hajalla, mutta tulee olemaan vielä pysyvästi koossa.
Kaksi kissaani, Pulla ja Naksu asuvat vanhemmillani ja viettävät siellä kissanpäiviä. Molemmat ovat aitoja maatiaisia, tavallisia kotikissoja. Pulla on pieni ja äkäinen, rökittää mennen tullen isot koirat ja näyttää Naksulle kaapin paikan. Se on omasta mielestään jumalainen olento, kaiken yläpuolella. Se on kaunis kissa, jolla on uskomattoman käreä ääni, määyyy se sanoo silmät viiruina. "Palvelija, anna ruokaa!"
Naksu taas ei pingota. Se mielummin makaa vaatekaapin päällä pehmolelujen keskellä tai loikkaa jääkaapin päälle katselemaan raukeasti ihmisten touhuja. Se on seurallisempi, se haluaa aina viereen nukkumaan, mieluiten kainaloon ja sen tassua olisi sopivaa pitää. Isoksi kolliksi sillä on kimeä ääni ja se tervehtii aina heleällä kurrrrnaulla kun tulen käymään kotipuolessa.
Luonani asuu kaksi koiraa ja viljakäärme. Kerrotaanpa heistäkin jotain.
Jasper, saksanpaimenkoira Espanjasta. Kun kaksi vuotta ensimmäisen koirani Donnan kuolemasta oli kulunut, tunsin surun helpottaneen ja ajan tulleen uudelle tassuterapeutille. Selasin nettiä, otin muutamaan paikkaan yhteyttäkin ja aina koira ehti livahtaa nokkani edestä. Eksyin erilaisten järjestöjen sivuille ja Kodittomat Espanjan Koirat ry:n sivuilla se oli. Jasper. Vinojalkainen vanha sakemanni uros. EI! Minä yritin olla järkevä. Enhän minä voinut ottaa sakemanniurosta! Miten minä semmoisen kanssa pärjäisin? Silti joka yö näin sen tummat silmät mielessäni ja päivisin se huomaamattani livahti ajatuksiini. Tein päätökseni, joka monen mielestä oli järjetön. Tammikuussa se saapui Suomeen, nilkuttava ja likainen koirani. Elämä muuttui täysin. Jasper lyhentyi puhuteltaessa Jassoksi, kaikki meni hyvin aluksi. Sitten alkoi taistelu eroahdistuksen kanssa, joka raastoi hermoja ja siitä saatiin niskavoitto vasta viime syksynä. Minulle kerrottiin Jasson koirakaverista tarhalla Fuengirolassa, jonka ottaminen voisi auttaa eroahdistuksen kanssa kamppailevaa nilkuttajaani.
Mammi. Oletettavasti rhodesiankoiran ja podencon sekoitus. Se hymyilee maailmalle. Se on leikkisä sylivauva ja rakastaa koko 30 kiloisella kropallaan. Alussa se pelkäsi kaikkea ja kaikkia. Vain Jasso oli sen turva ja hiukan päin vastoinkin. Ne nukkuvat vierekkäin edelleen ja kirputtavat toisiaan. Mammi oli tullessaan pyörremyrsky, se hyppi ja pomppi, veti hihnassa, riehui suuna päänä. Mietin mihin olinkaan pistänyt pääni. Kaksi isoa koiraa ja minä. Mammi tasoittui ajan mittaan ja on nykyään iloinen prinsessa, joka aina nähdessään veljeni loikkaa tämän syliin. Onneksi pikkuveljeni on vankkaa tekoa ja ei ole moksiskaan pikku neitini rajusta rakkaudesta. Mammi rakastaa elämää ja on aina tunkemassa lähelle rapsutusten toivossa.
Ozzy on "se käärme". Se viettää omaa elämäänsä vanhassa akvaariossa. Sekin on sylivauva. Se on niin kiltti että sen voi kietaista vaikka rusetille eikä se välitä. Haluaisin rakentaa sille isomman terraarion vaikka vanhaan vaatekaappiin. Odottelen kuinka suureksi se kasvaa, pituutta on nyt noin 135 senttiä ja paksuutta kolmisen senttiä. Viljakäärmeet eivät onneksi kasva tolkuttoman suuriksi joten uskaltanen tulevaisuudessakin pitää Ozzya (lausutaan muuten ihan Ossi vaan) kaulallani ilman kuristumisen pelkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti