Shake it, baby!

Tasan ei mene onnenlahjat, vai miten se oli. Loop on ruoskinut minua liikkumaan ja sunnuntaina kävelin lähes 3 tuntia. Eilen koitin hieman lepuuttaa, kun takareisissä on kiristänyt. Eilen aamuna lähdin normaalisti aamulenkille koiraosaston kanssa ja totta kai sateeseen. Pääsin noin 100 metriä kotoa, kunnes alkoi sattua. Lenkki loppui lyhyeen ja koipi on paketissa. Epäilen rasitusvammaa. Akillesjänne on tällä kertaa syyllinen ja ketutus... Onhan sitä.

Arvatenkin koiraosasto on hyvin loukkaantunut jalkavaivaisen palvelijansa kyvyttömyydestä lenkkeillä hetkeen. Jopa autolla ajaminen on aika tuskaista hetkittäin, onneksi vauriokoipi on vasen, joten sitä ei tarvitse kovin paljoa rasittaa, mitä nyt painaa kytkintä aina välillä. (kyllä meidän molemmat pirssit ovat manuaalivaihteisia möhköjä)

Nyt siis istun tiukasti takalistollani, lepuutan koipea ja mietin ties mitä. Alan olla vakuuttunut siitä, että olen lyönyt pääni kun mietin suksia. Kyllä, suksia! Minä joka en voi sietää murtomaahiihtoa, mietin välineitä siihen. Laskettelu on kivaa, mutta hissiliput maksavat ja tuleeko sitä(kään) harrastettua niin paljoa että oikeasti kannattaisi ostaa pelit ja pensselit. (minulla muuten on jossain laskettelusukset ja -monot, mutta tuskin ne enää ovat sopivat) En ehkä ryntää ostamaan minkäänlaisia hikilautoja vielä pitkään aikaan (eli tänä vuonna, luulen).

Toki kaipaan salille, tosin vatsalihastreenikarenssi kestää kevääseen ja tietty rahatilanne määrää lopullisesti milloin pääsen taas nostamaan rautaa. Enkä saa ponnistellakaan kovasti, eli nostaa hampaat irvessä ja verisuonet pullottaen mitään oikeasti painavaa. Eli jalkaprässiin ei laiteta 80 kiloa rautaa ja väännetä menemään. Tunnustan, että se on yleensä 60kg, 80 on maksimi ja minä treenaan noin 70-80% maksimista, eli isohkoilla painoilla lyhyitä sarjoja.

Mutta tosiaan, nyt vaan odotellaan kivuttomuutta ja tässähän voi mennä hetki. Pentele!

Let the storm rage on

Arvatkaapa kuinka monta kertaa olen kuullut viime päivien aikana Let it go:n? Varmasti saman verran kuin minulla on ikävuosia. Nami nami.

Noh, ei se mitään. Tämä viikko on mennyt Loopia tuijotellessa, kun koitan saada aktiivisuuspalkkia täyteen ja joka päivä olen siinä onnistunutkin, hyvä minä! Vielä tarvitaan enemmän aktiivisuutta, mutta hyvä alku on saavutettu ja tosiaan tuo Loop yhdessä H7-sykevyön kanssa kannustaa (pakottaa) liikkumaan, nostamaan hanurin sohvalta ja ottamaan askelia. Tosin kun kerta imetän, niin istun toimituksen ajan, paitsi öisin hoidan homman makuullaan.

Yritän myös syödä fiksummin, mikä onnistuu jossain määrin. Olen vaan semmoinen herkkuhiiri, että söisin vaikka joka välissä ties mitä sokerista ja epäterveellistä. (lue: suklaata) Toki jos mieleni tekee jotain hyvää, niin sen sallin, kunhan en vedä kaksin käsin herkkuja napaani ja aiheuta itselleni insuliinishokkia tai sokerikoomaa. Toki tavoitteenani on syödä terveellisesti ja monipuolisesti, sekä pitää kiinni säännöllisestä ruokarytmistä. Haluan nääs pudottaa nykyisestä painostani 10 kiloa ja kiinteytyä hottismutsiksi, tiedä miten sen teen, mutta motivaatio on tällä hetkellä hyvä.

Tässä kohtaa mainostan liittyneeni Instagramiin, minut löytää sieltä nimellä phoenixofthenorth. Saa liittyä seuraajiin! Tähän mennessä kuvamateriaalia ei ole kertynyt paljoa, kun opettelen vielä palvelun käyttöä. Tiedossa siis lisää henkilökohtaisempia kuvia, kunhan pääsen kärryille.

Palaillaan, meikä lähtee puleeraamaan kuontaloa. En ehkä ota selfietä.

Break me, shake me

Mietin facebookissa olenko kenties matkalla tuhon tiellä kun Elpu tutustui Frozeniin. Let it go on kuultu sen miljoona kertaa, mutta minä en saa laulaa sitä kun en omaa Idina Menzellin ääntä. Aika rajoittunutta sanon minä.

Samainen kaksivuotias on muuten kunnon Avulias Aulis, ruokaa ei saa tehdä ilman että Elpu auttaa. Sama juttu leipomisessa, pyykkien ripustamisessa, siivouksessa... Muistan lukeneeni joskus että välillä kaksivuotias on sama kuin tehosekoitin ilman kantta. Samaistun lausahdukseen toisinaan, etenkin kun Elpu totesi haarukan olevan likainen ja kipitti pesemään sitä elukoiden vesikuppiin. Olin noin sekunnin hitaampi, eli haarukka meni vaihtoon. Nyt naurattaa, mutta silloin piti laskea kymmeneen aika monta kertaa. Elpu reippaana ja tomerana tyttönä työntää porrasjakkaraa edellään ja ilmoittaa tulevansa auttamaan. Ruuanlaitossa apulaiseni hämmentää kastiketta ja ripottelee juustoraastetta kaksivuotiaan loputtomalla tarmolla, eli sotku on toisinaan aikamoinen, mutta minusta on mukava saada täystuho vapaaehtoisesti avuksi. Luulisin yhdessä kokkaamisen ja leipomisen sekä muun vastaavan tekemisen olevan hyödyllistä tulevaa ajatellen, Elpu pääsee osalliseksi arjen puuhiin, luomme porukalla mukavia muistoja ja tyttö oppii samalla hyödyllisiä asioita ja että ne kuuluvat päivittäiseen elämään, ruuanlaitot ja siivoukset sun muut. Voi olla että isompana käyn aiheesta keskustelua Elpun kanssa, muistan joskus oman huoneeni olleen aika... Kaoottinen.

Lauantaina juhlittiin Brucen nimiäisiä. Poika kulkee varmaan täällä blogissa edelleen nimellä Bruce, vaikka virallisen etu- ja kutsumanimen ensimmäinen kirjain on L. Oli todella kivat pirskeet, evästä riitti jokaiselle ja meillä syödään nyt kakkua aika paljon... Päivitän tuonne ruokablogin puolelle tarkempaa selvitystä tarjoiluista. Pikkumies sai lahjaksi kaksi bodya, puolipotkarit, pörröisen nallehupparin, hammasharjan, Jolly Roger-tutin, vaunulelun, überpehmeän peiton, villasukkia, tinaisen junapankin, kummilusikan, collegehaalarin, Muumimukin ja -lusikan. Suurkiitokset kaikista pikku Brucen puolesta, ihania lahjoja kaikki. Ja kiitos vielä tätäkin kautta Elvenpathille loistavista kuvista, vaikka itse näytänkin joka kuvassa ihan pöljältä, mutta vika on tässä kohtaa kuvatussa eikä kuvaajassa.

Maistuis varmaan sullekin?

Yllä kuvassa meidän ruokasalia ja se Marimekon liian pitkä pöytäliina (3,2m), jota en ehtinyt lyhentää. Niinpä taitoin sen tuolta toisesta päästä ja jätän ompeluhommat toiseen kertaan. 

Harkitsen tässä jonkinlaista liikuntahaastetta tai muuta kannustetta että saan itseni kuosiin, kun kerta sain Loopin ladattua, päivitettyä ja juttelemaan H7:n kanssa. Onneksi sokerirasitus meni loistavasti ja nyt voin palata normaaliin elämään. Toki riski sairastumiseen on ja siksikin haluan itseni kuntoon ja pysyä terveenä maallisen vaellukseni loppuun asti. Eli salaattia pöytään (vaikka nyt mussutankin kakunjämiä), lenkkarit jalkaan ja menoksi! Lisäksi elättelen toivoa pysyvämmästä siisteydestä, sillä nyt alppimajassa on suurimmalta osin siistiä ja haluaisin pitää siitä kiinni. Toki pari huonetta vaatisi vielä työtä, mutta yleistilanne on kannustava. Jospa tämä mörskä olisi jatkossakin siisti ja kaaos olisi hallittu joka kammarissa. Ehkä osallistun tavara pois päivässä-juttuun...

The real me?

Ostin meikkejä, vaikka ei pitänyt. Lisäksi Se Naulakko tuli, se on muoveissa ja odottaa pääsyä seinälle. Ihana Mazen Crown valkoisena.

Mutta ne meikit. Sulovilenisti halvalla kun sai, luomivärikyniä, kynsilakkaa ja huulipuna. Jostain syystä oikein punaiset huulet houkuttavat tällä hetkellä vaikka en osaakaan olla huulimeikattuna. En yhtään. Kuitenkin ostin "mansikanpunaisen" huulipunan ja kokeilen josko oppisin. Tämä postaus tulee siis sisältämään meikäläisen naaman, kahdesti, teitä on varoitettu. Kuvien laatu on sitten ehtaa webcamia, peilikuvana vieläpä, pahoitteluni, tämän parempaa ei macci tarjoa tällä kertaa.

Valitettavasti se huulipuna ei ainakaan vielä ole se mitä hain, vai mitä tästä yrityksestä sanotte?

Tiedän! En osaa meikata ja näytän aika... Nuutuneelta. Mutta vertailun vuoksi, ennen meikkiä:

Hiukset takana jollakin ihmesykkyrällä, päällä imetyspaita ja silmien alla komeat mustat renkaat. Plus hemaiseva puliukkopuna nenällä. Mutta myöhemmin sinänsä aika käteviä tuotteita naamassa, bb-voide, luomivärikynä. Pelastavat kiireessä ja ovat hyviä arkikäyttöön, keikkalavallahan minua ei näe rillipiruna ja meikki on silloin hurjempaa sotamaalitasoa. Samalla tässä irvistelen juurikasvulle, suunnittelen omaan väriin siirtymistä, ensin käytän loput hennat pois ja sitten jollakin taikatempulla pitäisi saada aikaan mahdollisimman kivuton siirtyminen omaan väriin. Ei taida tapahtua ilman myrkkyjä ja saksia.

Uskaltaisinkohan leikata lyhyen tukan? Tai sivusiilit? Millainen hiusmalli tähän pärstään edes sopii?

We were born in the hunter's season

Eilen korvamatona oli ensin Eläkeläisiä, sitten Kamelotia. Pipodiskoni soittolista on vähintäänkin outo, kuten minäkin. Kamelot tuli mieleen varmaan siksi, että kyseisen pumpun Poetry for the poisoned-kiekko on tällä hetkellä kuuntelussa. Eli Kurtun cd-soittimessa. Ainoastaan salilla (ja aikoinaan töissä) kuuntelen napit korvissa soittolistojani, lenkillä en kun haluan olla koko ajan tietoinen mitä ympärillä tapahtuu, eli en juokse auton alle fiiliksissäni.

Kun toissapäivänä valitin puolitehoisuudesta, revin eilen itseni lasten ja koiraosaston kanssa lenkille, kokonaiset 40 minuuttia. Kova tuuli vei hinkua kävellä pidemmälle, Brucea kiukutti kun tuuli tunki vaunukoppaan kiusaamaan ja nälkäkin iski kotipihassa. Melkein otin vähemmän fiksun lenkkiselfien, joka onneksi jäi ottamatta, sillä kotona huomasin kauniit Alice Cooper-henkiset ripsivärivalumat poskillani. Ja ennen kuin syytätte minua turhamaisuudesta, meikkasin tänään kevyesti kun olin aamupäivällä Brucen kanssa asioilla, en suinkaan lenkkiä varten. Unohdin siis autuaasti ripsivärit ja tuuli teki tehtävänsä kun siristelin vedet silmissä menemään. Lisäksi housuvalintani oli vähän pöljä, farkut. Mukamas kiireessä jätin tuulihousut kaappiin ja tyydyin pillifarkkuihin, kengiksi otin sentään uskolliset Merrellit. Eli nämä:

(kuva googlen kuvahaku)

On muuten hyvät tossut, suosittelen! Jopa meikäläisen heikot korkkiruuvinilkat ovat vahvistuneet noiden ansiosta.

Tässä vähän toisenlaiset:

Bruce kallosukissaan, kuvaajana Elvenpath.

Tympii kun en osaa tätä kuvahommaa, siis kännykästä koneelle. Nyt käytössäni on Lumia 800 ja osaaminen on jotain aloittelijan luokkaa... Eli jos joku siellä voisi vinkata mitä tehdä (ja on tarpeeksi kärsivällinen vääntämään rautalangasta), kertokaa ihmeessä! Onhan minulla se digipokkari, Nikon Coolpix jotain, joka käy ja kukkuu, mitä nyt akku on tyhjä ja latauspiuha on kadonnut mystisesti. Aika ärsyttävää. Koita tässä nyt olla parempi bloggaaja, kun ei kuviakaan ole. Ilmeisesti Macbook Air ei juttele Nokia Lumian kanssa?

I go crazy

Noniin, osallistuin minäkin taitavasti markkinoituun massahysteriaan ja vingutin muovia Hullujen Päivien sokaisemana. Nyt on seinänaulakko, neule, pusero, mekko, sukkahousut ja muovailuvahaa. Kuvaa saatte sitten kun ne saapuvat alppimajaan ja jos muistan ottaa. Naulakko oli se alkuperäinen syy miksi ylipäänsä sorruin mihinkään. Loppu on todiste ihmisen heikkoudesta materian edessä ja muovailuvaha on Elpulle jouluksi, sukkahousut tulivat heti käyttöön samaiselle kaksivuotiaalle.

Mieleen jäi kummittelemaan haamumunkit (jäivät taas saamatta) ja Umbran Flapper-pystynaulakko, johon alunperin Inssi iski silmänsä, mutta ämpyilimme ja sekin jäi. Ehkä ensi kerralla, jos sittenkään. Siis tämä:

(kuva google/suomikoti.fi)

Muuten elämä on ollut totuttelua vauvaperhearkeen. Bruce pääsi pois sairaalasta vähän alle kaksiviikkoisena, joskin kulutimme OYSin lastenpolin oven saranoita melkein koko seuraavan viikon. Ravasin pojan kanssa lähes joka päivä verikokeissa keltaisuuden vuoksi. Vasta sitten kun kuulin sanat "kontrolleja ei enää tarvitse" uskalsin huokaista. Ennen sitä hetkeä pelkäsin joka sekunti osaston kutsuvan uudelleen. Onneksi kaikki on nyt hyvin. Mitä nyt lapset ovat flunssassa, mutta siitä selviää.

Ketuttaa tämä pysähtynyt olotila, kämppä on hävityksen kauhistus ja kotihommat laahaavat. Lenkille ei saa itseään ihan noin vaan, toki koiraosasto hoidetaan ja ulkoillaan, mutta en pursua energiaa. Ehkä syy on pätkittäisissä öissä ja nyt tämä flunssahomma verottaa voimia entisestään, plus syön ihan mitä sattuu. Ehkä saan nyt olla vähän puolitehoinen. Ainakin hetken.

Kuitenkin energiaa riittää joulun miettimiseen! Ajatustyön tuloksena on tehty ruokalista aatoksi, jos ollaan kotona eikä vanhempieni luona. Lisäksi olen ostanut jo kolme joululahjaa. Kolme! Elpulle barbi ja ne muovailuvahat, kolmatta en voi paljastaa kun en tiedä eksyykö lahjansaaja näille riveille. Brucelle ajattelin hankkia ainakin jonkun pienelle sopivan auton, kun kerta poikavauva ja pitäähän pojalla olla auto (on Elpullakin, useampi) ja lässyn lässyn. Vaatteita kaverille pitää myös hankkia, tosin meidän lastenvaatehankinnat tehdään kirppareilla pääosin, mutta tuskin talous kaatuu yhteen paitaan tai bodyyn. Katsotaan ja mietitään. Kuitenkin sekoan taas kun saan veronpalautukset näppeihini ja taas visa (electron) vinkuu...

Tämän postauksen jälkeen laitan muuten hakuasetuksia sun muita uuteen uskoon ja koitan innostua tästä bloggaamisesta että saisin lisää lukijoita ja inspiraatiota kirjoittamiseen. Eli jos mielessäsi on jokin aihe mistä haluaisit minun kirjoittavan, ehdota vapaasti!

Do you like surprises?

Arvannette miksi täällä on ollut hiljaista. Insuliinikynä on heitetty nurkkaan. T2 on saapunut.

31.8. klo 19.50 meille syntyi hätäsektiolla poikavauva, 3930g ja 49,5cm. Poika on valitettavasti vielä lastenosastolla toipumassa, itse pääsin tänään kotiin. Olen itsekin vielä toipilas, kurkku on kipeä ja arka, vatsanahka senkin edestä tikkeineen. Henkinen puoli on hiukka mullin mallin, koska kaikki meni hurjan nopeasti eikä todellakaan kuten piti. Mutta tulos on toivottu, äiti ja vauva ovat elossa ja voivat olosuhteisiin nähden hyvin. Pikkumies on saanut harteilleen nimen Bruce Aslak Jean-Luc, joka ei tietenkään tule olemaan hänen virallinen nimensä. Hänellä on pyöreät pullaposket, tummanruskea tukka ja tummansiniset silmät. Elpu on reipas isosisko, vei tuoreelle veljelleen nallen vieraillessamme vastasyntyneiden teho-osastolla.

Kunhan Bruce jaksaa syödä itse ateriansa kokonaan, hän pääsee kotiin. Toivottavasti se tapahtuu ihan pian.